Johkaannuimme lehteen ihanan japanilaistaustaisen ystäväni Takako Servon kautta. Hän myös kuvasi ja kirjoitti jutun. Kuvauspäivä tahti oli melkoinen, aluksi kuvasimme kotimme ja vaatteitani ja sen jälkeen siirryimme vielä reilun tunnin auto- sekä venematkan päähän saareemme ja mökillemme. Aloitimme päivän klo 10.30 ja kuvat olivat purkissa ja kuvaaja takaisin kotona jo klo 17! Tuli välillä vähän hiki, muustakin kuin kiireestä siis, kuvauspäivä sattui nimittäin olemaan yksi kesän kuumimpia päiviä ja lämpötila oli 30 asteen paremmalla puolella. Mutta kiva päivä kaikenkaikkiaan ja juttukin oli aivan ihana. Kiitokset vielä Takakolle :)
Mökkimme/ saunahuvilamme ei näistä kuvista ole paljoakaan muuttunut mutta kotoamme on rusehtavanvärinen tapetti saanut väistyä valkoisen tieltä. Valkoista lattiaa meillä ei ikävä kyllä vieläkään ruokailutilassamme ole vaikka jutussa sellaisesta puhuttiinkin jo lähiaikana tulevaksi... Ja ei meillä sitä varsinaista mökkiäkään muuten vielä ole vaikka se jo lähes suunniteltu onkin!
Seuraavassa postauksessani on tulossa vielä hieman jatkoa juttuun.
Koska epäilen että lukijoistani monikaan ei ole japaninkielen taitoinen niin tekstien käännökset löytyvät kuvien alapuolelta.
Ihanaa viikonloppua :)
SIVUN 1 SUOMENNOS:
Otsikko: ” Johanna yhdistelee modernia ja romanttista tyyliä joustavasti.”
Profiili:
Graafinen suunnittelija, perusti oman graafisen suunnittelutoimiston n. 2 vuotta sitten ja suunnittelee omia DecoraFrame-tuotteitaan. Asuu länsirannikolla Porissa, jolla on 450 vuotinen historia. Perhe: aviomies ja tytär. Rakastaa kauniita esineitä ja vintagea.
Valokuvateksti:
A: On ihanaa ruokailla oman saaren terassilla merimaisemasta nauttien.
B: Astiastot ovat Pentikin. Seepianvärinen valokuva sopii hyvin vaniljan sävyyn. Kartonkikehys on itse suunniteltu.
C: Vanhempien makuuhuoneen kaapin päällä on Johannan ensikengät vauva-ajalta. Vieressä on hänen miehensä mummoltaan perimä posliinikulho.
D: Kahvihetki 6-vuotiaan tyttären, Tildan kanssa. Tapetti ruokasalissa on romanttista tyyliä ja jokaisessa huoneessa on erivärisiä tapetteja.
E: Ruokasali on kapea ja pitkä, joten ruokapöydän muotokin on sen mukaisesti valittu. Lattia on tarkoitus maalata valkoiseksi lähiaikoina.
SIVUN 2 SUOMENNOS:
Kaksi rakasta asuntoa, kaksi eri tyyliä.
Pääteksti:
Visuaalisena ihmisenä Johanna Lehtinen rakastaa myös sisustamista. Hän asuu perheineen 1800-luvun lopulla rakennetussa puutalossa Länsi-Suomessa, Porissa. Talon vanhemmassa osassa sijaitsee vanhempien makuuhuone, korkea olohuone kattohirsineen sekä käytännöllinen keittiö, valoisa yläkerta toimii Johannan työhuoneena. Uudemmassa osassa sijaitsee ruokasali, halli, lastenhuone sekä vierashuone. Suloisen, romanttista tyyliä korostaa Johannan itse suunnittelemat DecoraFrame- tuotteet, eli kartonkikehykset. Niiden sisään voi sujauttaa kuvia esimerkiksi rakkaistaan, aforismeja tai vaikkapa reseptejä.
Omakotitalon lisäksi Lehtisten perheellä on oma saari, joka on ostettu kolmisen vuotta sitten. Saari sijaitsee noin tunnin auto- ja moottorivenematkan päässä heidän kotoaan. Saarelle tulevista rakennuksista on nyt valmiina kuvissakin esiintyvä saunahuvila. Kun saunarakennusta rakennettiin, toi Johannan aviomies Jari puutavaraaa jo edeltävänä talvena jäitä pitkin sekä autolla että moottorikelkalla. Varsinainen päämökki on lähitulevaisuuden projekti, jonka suunnittelua on jo aloitettu.
Toisin kuin omakotitalossa, rakennustyyli saaressa on moderni. Ulkoa rakennus on musta ja sisältä täysin valkoinen. Värit luovat upean kontrastin ja musta rakennus maastoutuu hyvin merimaisemaan. Saunahuvilan keskellä sijaitsevalta ulkoterassilta on ainutlaatuinen näkymä merelle ja saaren luontoon. Terassilta on seurattu mm. merikotkia, hylkeitä, jäniksiä, peuroja ja kauriita.
Arkisin Johanna on kiireinen. Oman yrityksen ja DecoraFramen pyörittämisen lisäksi erilaiset innovaatioprojektit vievät hänen aikaansa. Työn vastapainoksi on kuitenkin perhe-elämä ja vapaa-aika joka antaa Johannalle uutta energiaa. Viikonloput ja lomat on omistettu rennolle yhdessäololle sekä perheen että ystävien kanssa. Useimmiten vapaa-aikaa vietetään merellä rakkaassa saaressa.
Kuvatekstit:
F: Saunahuvilarakennuksen alakerrassa on takkahuone, jossa on varaava takka.
G: Yläkerrassa on avoin tila, joka toimii koko perheen yhteisenä makuuhuoneena. Väreinä on käytetty pääasiassa mustaa ja valkoista.
H: Ruokareseptit on koristeltu Johannan suunnittelemilla kartonkikehyksillä, loistava esimerkki siitä miten kehyksiä voi käyttää sisustuksessa. Keskellä oleva tarjotin on Jarin isoisältä.
I: Merellä maisema muuttuu hetkessä. Johannan ottamassa valokuvassa on ikuistettu yksi kaunis iltarusko.
J: Saunahuvila ulkoapäin. Yläkerrassa on makuuhuone, alakerrassa oikealla puolella on sauna, vasemmalla takkahuone.