JEEJEEJEEJEEEEE!!!
Hups, niin vain kotimme pääsi jatkoon eilisessä Suomen
Kaunein Koti-ohjelmassa! Valehtelisin jos väittäisin etten ole tästä
jatkoonpääsystä hieman yllättynyt. Mutta onhan tämä nyt aivan mahtavan hienoa,
upeaa ja kaikkea muutakin ihanaa!!!
Olemme saaneet varmastikin
yhteensä satoja viestejä tänne blogiin, facebookiin, puhelimiimme sekä
instagramiin. Kiitos ihan hurjan paljon kaikista ihanista ja kannustavista
viesteistänne ja tykkäämisistänne ♥
Jännitin omaa esiintymistäni ja tuomareiden kommentteja
etukäteen niin hurjasti etten oikeastaan ennen kuin ohjelman jo alettua
tajunnut että tämähän on oikeasti kilpailu jossa voi päästä vaikka jatkoon :D
Täytyy kyllä sanoa että tuo eilisen ohjelman kesto, vajaa tunti, tuntui
iäisyydeltä, loputtomalta, pitkältä. Mutta lopputulosta totisesti kannatti
odottaa, kaiken kruunasi iki-ihanan
Hanna Sumarin täysi kymppi. Lopputuloksen selvittyä tyttäreni tömäytti innostuksesta päänsä voimallisesti seinään ja sai melkoisen kuhmun päähänsä. Minä taas hypin olkkarissamme tasajalkaa niin kauan että alkoi hengästyttää :D Mieheni otti rauhallisemmin ja marssi hakemaan samppanjapullon jääkaapista.
♥♥♥ WE LOVE HANNA SUMARI ♥♥♥
Tuomareiden kommentit yleisestikin, ne hieman
huonommatkin, olivat minusta oikeita kuvaamaan kotiamme. Erityisesti minua
ilahdutti se, kun Hanna sanoi että kodistamme huomaa että sitä rakastetaan.
Tässä postauksessa nyt kuvia ruokailuhuoneestamme/
kuistilta jonne asetimme ohjelmassa myös punaisen maton. Kuvat on otettu kuvauspäivän iltana kesäkuun loppupuolella.
Hyvin kiitollisin ja jopa euforisinkin mielin
♥
Johanna
PS. Mikäli missasit elisen ohjelman niin se tulee tänään uusintana maikkarilta klo 16.15 ja torstaina Avalta klo 20.00
Tästä linkistä pääset katsomaan tuomareiden kommentteja kodistamme, klik
--------
WOW!!! Our home made its way to the final of the finnish tv show "Finland´s most beautiful home".
Feeling very grateful.
Tässä näkymää talomme uudempaa osaa kohti,
taustalla näkyy tyttäremme huone sekä wcn kiinni oleva ovi
Rakas rämä "perhealttarimme"
Rakastan luonnonkukkia sisustuksessa!
Näiden kaunokaisten haittapuoli on kylläkin melkoinen sotku varistessa.
Vanhoja perinnöksi saatuja kirjoja ikkunalaudalla
Yhdeltä seinältä löytyy myös muistoja mereltä ja rakkaalta saareltamme
Oi, onnea vielä tätäkin kautta! Ihailin jo ohjelmassa tuota teidän hääkuvakollaasia, tosi kaunis :-) Hannan kymppi oli kyllä ihana juttu! Teillä taisi sisustusmaut osua yksiin :-)
VastaaPoistaKiitos Lyde <3 Hääkuvakollaasi on jo melkoisen vanha, (toki mieluusti katselenkin hieman vanhempia kuvia itsestäni, heh) mutta sen paikka kuuluu olla juuri tuossa, ja juuri noilla kuvilla :)
PoistaJa todellakin, Hanna on kyllä itsekin täysi kymppi naiseksi :D
Onnittelut jatkoon pääsemisestä! Ansaittu jatkopaikka ja Hannan kymppi :) Todella mahtava juttu. Nyt jännitys vielä säilyy, kuinka käy loppukilpailussa. Hienoa hienoa <3
VastaaPoistaKiitos hurjan paljon onnitteluista, ja kehuista <3 Hannan kymppi oli kyllä ihan napakymppi yllätys :D Voi, en osaa edes jännittää loppukilpailua, tämä että pääsi jatkoon oli jo itsessään niin suuri palkinto :)
PoistaUpeaa, Johanna, onneksi olkoon! Tuolla nettisivuilla olikin kivat kuvat teidän kodista, mutta tuomarien kommentteja ei saanut tällä geograafisella alueella katsottua...
VastaaPoistaKiitos hurjan paljon Riikka <3 Harmi ettet päässyt ohjelmaa sieltä katsomaan, mutta etköhän siihen jossakin vaiheessa törmää :)
PoistaTuli jo eilen pariinkin kertaan ne kommentit laitettua, mutta sitä vielä piti sanomani, että jos olis valittu Suomen kaunein leikkimökki. niin se olis ollut toi teidän :)
VastaaPoistaVoisin vaikka muuttaa sinne..
Kiitos, ja kertaushan on opintojenkin äiti <3 Ja voih, ihana tuo leikkimökkikommentti! Tervetuloa sinne vaikkapa kesäasukiksi ensi vuonna :D
PoistaOnneksi olkoon! JEEEE <3
VastaaPoistaJännitin myös tuloksia eilen tv:n ääressä!
Kiitos Reetta, ihanaa että olet jakanut kanssani sekä jännityksen että ilon tunteita <3
PoistaTeillä on kyllä todella kaunis koti :) Täysin ansaittu voitto! t. Hanna
VastaaPoistaHanna, kiitos aivan ihanasta kommentistasi <3
PoistaOi mahtavuutta <3 Paljon onnea :) Minulla jäi eilinen jakso katsomatta, mutta taidanpas tänään käpertyä sohvannurkkaan ja laittaa Katsomon pyörimään samalla kun puolisko on jääkiekkomatsissa.
VastaaPoistaKiitos <3 Tuo sana mahtavuutta kuvaa tilannetta oivasti, olen melkoisen ihmeissäni että olemme jatkossa :) Toivottavasti sait katsottua ohjelman eilen!
PoistaOnnea vielä täälläkin! Ihana oli koti <3
VastaaPoistaKiito ihana Ruut, melkoiseti lämmittää mieltä kommenttisi <3
PoistaIhan mahtava juttu! Ja ottamasi kuvat kodistanne luovat vielä paremmat fiilikset...mikäli mahdollista? Hannan sanat olivat "kultaa" !
VastaaPoistaKiitos kaunis kaimani <3 Ja todellakin, Hannan sanat olivat juuri tuota, kultaa :)
PoistaKatselinkin että onpas tutunnäköinen koti. Onnittelut jatkoon pääsystä!
VastaaPoistaKiitos sinulle onnitteluista, aika huikeaa <3
PoistaMahtavaa, onnea! vasta äsken katsoin ohjelman boxilta ja tunnistinkin sen teidän kodiksenne <3
VastaaPoistaOnnea jatkokisaan :)
Kiitos Eija sydäntä lämmittävistä onnitteluista <3
PoistaHuippua! Ansaitusti olette jatkossa! :)
VastaaPoistaKiitos Kati aivan huipusta kommentista <3
PoistaAivan mahtavaa!!! Tuhannesti onnea koko perheelle, paikka on todellakin ansaittu. Niin kaunista :)
VastaaPoistaKiitos Laura, ihan koko perheen puolesta ja koko sydämestämme <3
PoistaEdellisen postauksen kommentti oli hävinnyt johonkin avaruuteen, mutta katsoin ohjelman ja oikein kivalta näytti kodissanne. Kuistin tunnelma oli ihan rauhallinen ja varmasti olisi ihana istahtaa siihen pöydän ääreen aamu-päiväkahville kaikkina vuodenaikoina.
VastaaPoistaNo höh, minne lienee viestisi kadonnut, ihanaa kuitenkin että laitoit vielä uuden tulemaan!
PoistaKiitos todella paljon <3 On ihanaa kuulla että tykkäsit kodistamme ja tuo kuisti se on minunkin ehdoton lempipaikkani :)
Ihanaa! Onnea jatkopaikasta!
VastaaPoistaJaana, on melkoisen ihanaa ja kiitos kiitos sinulle onnitteluista <3
PoistaIhan mahtavaa! Onnea älyttömästi, kyllä noin kauniilla kodilla kelpaakin ;)<3
VastaaPoistaKiitos, niin kiva kuulla että tykkäsit ja laitoit kommentin <3
PoistaOih, olipa mukavaa kun löysin ihanaan blogiisi, -saa vaikka joka päivä käydä katsomassa kuvia kauniista kodistanne!☺
VastaaPoistaJoka oli ohjelmassa myös oma suosikkini!!
Jään lukijaksi ja tulen toiste paremmalla ajalla!
Titti, kiitos, viestisi oli melkoisen ihana, lämmittää niin kuulla että tykkäsit kodistamme <3 Tervetuloa lueskelemaan :)
PoistaTeillä on kyllä niin kaunista <3 Onnittelut!
VastaaPoistaVoi Marru, kiitos, niiiiiin ihanaa kuulla että tykkäät kodistamme <3
Poista