Ystäväni Katin mukaan perjantaina alkaa kevät.
Perjantai on ensimmäinen päivä maaliskuuta ja maaliskuuhan on jo kevätkuukausi. Yritän kovasti
virittäytyä samalle aaltopituudelle ystäväni kanssa. Yritän myös jo näin etukäteen ohjelmoida aivoni kevätmoodiin, vaikka tiedän jo varmaksi että lunta lähes konkreettisestikin tulee tupaan :D Pääasia
kuitenkin on se, että valon määrä on lisääntynyt huimasti ja aurinkokin pilkahtelee piilostaan.
Jos ja kun kevät koittaa alkaa myös piknik-kausi. Näissä kuvissa olevilla tavaroilla ja herkuilla
saisikin jo melkoisen kauniin (ja epäterveellisen) piknikin aikaan. Voi kuinka odotankaan että
ulkona saa jälleen reippaasti siristellä silmiään ja poskeni punoittavat auringosta ja lämmöstä
eivätkä pakkasesta!
Kuvat on otettu Krista Keltasen Hento valo-workshopissa.
Keväisin fiiliksin
♥
Johanna
Okei, olisivathan nämä tyynyt kauniita piknikillä mutta tuskin malttaisin niitä ulos viedä...
Olkkariimme nämä sopisivat kyllä oivasti!
Vaaleansisinsessä värissä on lupausta keväästä
Voisihan tähän penkille terassilla tai puutarhassa pötkähtää vaikka lehtiä lukemaan
Uiuiui, RAKASTAN juustoja!!!
Tämä olisikin unelmieni lounas (ja aamupala, ja päivällinen, ja illallinen, ja välipala ja iltapala...)
Kotoamme löytyykin jo melkoinen kokoelma sinivalkoisia astioita, täytyy tehdä niistä postaus!
Voisin palan leipääkin juuston seuraksi nakertaa
Tai vaikka isommankin palan!
Vatsan- ja silmäniloa
Näitäkin kauniita vanhoja aterimia meltä löytyy sekä kotoa että varsinkin mökiltä.
Meriolosuhteissa nämä vanhat aterimet ovat osoittautuneet kaikkein kestävimmiksi ruostetta vastaan