Upeaa kuparia valaisimissa ja haaste

29.8.2013


Iik, aivan ihania nämä Frandsenin uutuusvalaisimet!
Poikkesin tänään pikapikaa  Sisustusmyymälä & entisöintistudio Saganiin kaimaani kurkkaamassa ja
törmäsin näihin uskomattoman kauniisiin kuparisiin valaisimiin. On se vaan kumma että tämäkin aiemmin suuresti kammoksumani väri on nyt niin hottia, niin hottia, jopa minunkin mielestäni. Kovin on mieleni ailahtelevainen, tässäkin suhteessa. Kuvien laatu on nyt todella kehno mutta valaisimia tosiaan olen
yrittänyt puhelimelleni hädissäni  kuvata ;D

Nyt aion olla vielä oikein extrareipas ja vastata myös Korukopan Eijalta saamaani kivaan
kesäiseen haasteeseen, kiitos Eija! Samalla pahoittelen että todella moni haaste on minulta jäänyt
aikapulan vuoksi tekemättä.

En laita tätä haastetta kenellekään erityisesti eteenpäin mutta jos tuntuu että kaipaa haastetta
elämään niin tässä olisi yksi sellainen ;)

Sitten itse haasteeseen:

Kaupunki- vai rantaloma?
Jos lomailen ulkomailla haluan ehdottomasti kaupunkilomalle. En ole mikään kummoinen
auringonpalvoja, lisäksi matkoilla minulla on kauhea vimma nähdä ja kokea kaikkea ihanaa.
Näillä hermoilla ei rannalla kauaa matkoilla loikoilla!

Paras asia, joka minulle on tapahtunut viime aikoina?
Todella moni suuri unelmani on toteutunut tai toteutumassa, olen tästä äärimmäisen kiitollinen 

Paras kesäherkkusi ja mahdollinen resepti?
Olen melkoisen laiska kokki, kesälläkin...
Ehkäpä kesäherkkuni voisi olla itse tehty vadelmahillo joka oli minulta melkoinen suoritus!

Kesäperinteeni?
Viettää mahdollisimman paljon aikaa mökillä, satoi tai paistoi  :D

Paras viimeisin sisustusostokseni.
Ostin juuri tänään aivan huikean kauniita kultareunaisia viini- ja juomalaseja á 50 senttiä.
Teen niistä vielä postauksenkin hieman myöhemmin.

Millainen on unelmien asuinympäristö?
Olen haaveillut ties kuinka kauan että saisin asua merenrannalla ihanassa vanhassa
tanskalaistyyppisessä kivitalossa. Talosta olisi luonnollisesti auringonlaskulliset avomerinäkymät
ja vain jokusen kilometrin matka kaupunkiin. Heh, ei ihan helppo toteutettava näillä huudeilla.
Mutta, mutta lempilauseeni onkin "If you can dream it you can do it"

Suomenkielen kaunein sana?
Rakas

Paras vuodenaika?
Ehdottomasti kesä mutta kevätkin on ihana. Kevään jälkeenhän tulee kesä ;D

Mikä saa minut onnelliseksi?
Rakkaus, perhe, läheiset ihmiset ja ystävät sekä meri


Kivaa torstaita
Johanna


Ihan postauksen ylimmässä kuvassa on Frandsen Bazar Copper-kattovalaisin, ehdoton suosikkini!
Kaikki kunnia myös tässä ja alemmassa kuvassa näkyvälle Frandsen Ball magnet Copperille.


Sitä ollaan niin söpöä ja pyöreää myös kuparisena!


Tämäkin Frandsenin Ball-klassikkovalaisin oli päivitetty kupariseksi

4 kommenttia :

  1. Todella kauniita valoja, kyllä houkuttelee :). Kivaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä aivan ihania, kuvat eivät nyt kyllä oikein tee valaisimille edes oikeutta! Harmin paikka että meille kodin sisustukseen tuollaiset valaisimet eivät edes hyvällä tahdolla löytäisi paikkaansa. Mutta voihan niitä ihailla ilman että ovat omia :)

      Poista
  2. Toi kattovalaisin on aika makee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Krista, voin vain kuvitella kuinka kaunis se olisi vaikka harmaata tai mustaa seinää vasten :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥