Kiva sanomalehtijuttu minusta

29.11.2013


Hiphei, minusta ja DecoraFrame-sisustustuotteistani oli kiva juttu keskiviikon Satakunnan Kansa-
lehdessä. Kirjoittajana oli ihana toimittajaystäväni Tanja Hakala. Hänellä on aivan ilmiömäinen kyky
luoda loistavaa tekstiä, kiitos Tanja 

Alla kuva lehtijutusta ja lisänä tuotteideni kuvia jotka on kuvattu ruokailutilassamme.

PS. DecoraFrameShop-verkkokaupassa kaikki tuotteet -30% sunnuntaihin 8.12.asti!

Mukavaa viikonloppua
Johanna



Kukkuluuruu!





Sesongit sekaisin

27.11.2013


Viime viikonloppuna se sitten loppui virallisesti, nimittäin mökki- ja kesäkausi meidän
perheessämme. Meillä nämä sesongit ovat aina somasti sekaisin. Viime lauantainkin vietimme
aamulla tyttären koulun joulujuhlassa ja sen jälkeen karautimme mökille yöksi saunomaan
sekä grillailemaan. Aivan kuten kesällä siis. Muttei kuitenkaan.

Melkoisen pitkälle saimme kautta tänä vuonna venytettyä. Valitettava tosiasia on silti se,
että marraskuun loppupuolella mökkeily sähköttömällä saarella muuttuu hieman haastavaksi.
Pimeys ja tuulet alkavat näin loppusyksystä mökkeilijää mallia "merikarhukin"kiusaamaan.
Olisikin hauska tietää kuinka monta kymmentä metriä kruunukynttilöitä olemme  syksyn
aikana polttaneet  pimeyden karkoituspuuhissamme. Puhumattakaan myrskylyhtyihin
valutetuista polttoainemääristä! Surun päivä se mökin talviteloille laitto silti aina on. Meri
ja mökkimme on muodostunut minulle niin tärkeäksi paikaksi että kärsin vieroitusoireista
jo nyt. 

Seuraava etappimme onkin sitten veneen ylösnosto. Sen jälkeen odottelemme jäiden tuloa
kuin kuuta nousevaa  ja  niiden paksuuntumista jotta pääsemme joko hiihtäen tai
moottorikelkalla taas pikku paratiisiimme.

Itku kurkussa astuin sunnuntaina veneeseen. Luonto tuli kuitenkin juuri sopivasti apuun
tuskaillessani eroahdistukseni kanssa. Heti kun saimme veneen irroitettua saaren laiturista
alkoi hyvin sankka lumipyry. Taisi olla merkki ihan jostakin ylemmältä taholta että se oli nyt
tällä erää loppu ja slut tämä kesäkausi!

Nämä postauksen kuvat on napsittu nyt loka- ja marraskuun aikana.

Kivaa keskiviikkoa
Johanna


Näitä maisemia minun on kroonisesti ikävä



Auringonlasku ja -kajo on jokainen ilta erilainen.
Nyt kotonahan tulee tuijotettua telkkaria, ei todellakaan yhtä rentouttava vaihtoehto!
  

Luontokuvien klassikoita, tummat graafiset lehdet taivasta vasten.


Kuva laiturilta 1
Alla vielä kaksi kuvaa melkolailla samasta paikasta mutta vain eri säällä.
Melkoinen ero kuvissa!


Kuva laiturilta 2


Kuva laiturilta 3


Urhea pikkuruinen laiturimme.
Hämmästyttävällä sitkeydellä tämä yhden kesän laituriksi rakennettu tekele on pysynyt koossa
melkoisissa tuulissa, tuiverruksissa ja jääolosuhteissa.
Huom! Meillä on myös toinen jämerämpi laituri käytössä


Myrskäri on sähköttömän mökkeilijan parhaita ystäviä


Tässä vaiheessa kun ajelimme autolla kotiin karmeassa räntä- ja lumisateessa ei mökin
talviteloille laitto tuntunutkaan enää ihan kaikkein pöhköimmältä idealta...

Hurmaava sisustuskirja

22.11.2013


Ostin viime viikolla yhden kauneimmista sisustuskirjoista jota olen koskaan nähnyt. Kirja on nimeltään
"A life less ordinary -interiors and inspirations", sen on kirjoittanut Zoe Ellison ja Alex Legendre. 

Kirja on täynnä toinen toistaan upeampia kuvia ja se on todella pieteetillä joka tavoin tehty. Se on ennenkaikkea sisustuskirja mutta samalla myös kaunis kertomus i gigi nimisen sisustusliikkeen
synnystä. Näiden lisäksi kirja kertoo myös kahden naisen ystävyydestä ja yrittäjyydestä ja niiden yhdistämisestä. Aivan mahtava teos, suosittelen lukemaan jos vain tähän kaunokaiseen törmäätte.

Kirjassa on muuten melkoisesti samaa henkeä kuin aiemmin hehkuttamassani Hans Blomquistin
The Natural Homessa, klik.

Rentouttavaa viikonloppua
Johanna

PS. Oloni on ollut hieman tuollainen ylläolevan kuvan tapainen koko viikon, rähjääntynyt kuin
vanha kenkä! Viime viikonlopun hilpeä hippailu vaihtui heti sunnuntaina marraskuun hämärässä
hiippailuun. Mutta silti, oli kerrassaan mainiot kekkerit ja oli aivan ihanaa tavata myös ihan livenä
blogituttaviaan. Ja huh, melko lähellä oli tilanne että olisin pöydälläkin tanssinut, tällä kertaa
pystyin kuitenkin pöydän kutsuhuudosta kieltäytymään :D


Älä kulje onnesi ohitse jos näet tämän kirjan!


Kirja on täynnä aivan uskomattoman kauniita kuvia


Kaikki esineet jotka kirjassa ovat olisivat tervetulleita myös meille!


Voi ei mikä kylppäri, ihana!


Kirjassa on jokunen hauska yllätys, tässä yksi, söpö kirjekuori liimattuna kirjan sivuun.
Kuoren sisältä löytyi pikkuruinen kortti.


Niin yksinkertaista, niin kaunista


Tässä vielä viimeisenä näkyvissä yksi lempparikukkani eli hortensia


Luvassa hippailua ja hihitystä

16.11.2013


Hiphei kuinka kiva päivä tulossa! Tänään juhlitaan nimittäin Indiedays Inspiration Blog Awardseja.

Olen matkaamassa täältä periferian seutuvilta Helsinkiin sisko avecinani. Luvassa on siis takuuvarmasti ainakin hippaamista ja hihitystä, (toivottavasti hieman hiprakkaakin, hih)! Mitään hajua juhla-asustani
minulla ei tietenkään, tapani mukaan, vielä ole mutta pakkasin kassiini useamman eri vaihtoehdon.
Vaatteideni kanssa saan siis kriiseillä vielä tovin... Yritän nyt aktiivisesti unohtaa sen tosiasian
että hyvin suuri osa tilaisuuden  bloggaajista on muotibloggareita ja lisäksi, voih, minua melkoisen
nuorempia ja tuplavoih, muutenkin pienempiä :D

Toivon että törmään mahdollisimman moneen ihanaan blogituttavaan. Tulkaahan moikkaamaan
jos vaikutan jollakin tapaa tutulta!


Hippailufiiliksin
Johanna

Reykjavikin sisustushelmiä osa II

15.11.2013



Palataan taas ihmettelemään Reykjavikin sisustus- ja designliikkeiden helmiä. Kaupunki on 
siis melkoisen piskuinen mutta sisustus- ja designliikkeiden tarjonta ilahduttavan laaja ja 
monipuolinen

Hrim sekä Suomi PRKL! Design ovat kaksi ihan must-paikkaa joissa kannattaa ehdottomasti poiketa
jos Islannin seutuvilla käväisee. Hrim on täynnä tuttuja ja tuntemattomampia design-esineitä sekä kansainvälisiltä että Islantilaisilta tuottajilta. Suomi PRKL Design taas on jo lähes kulttimainetta nauttiva
piskuisessa talossa sijaitseva sisustusliike jota pyörittävät suomalaiset Satu Rämö sekä Maarit
Kaipainen. Valikoimissa on yksinomaan suomalaisia tuotteita aina Marimekosta Muumeihin
ja paljon muita kotimaisia herkkuja. Tapasimme  kotoisasti kiroilevan ihanan Sadun omassa
kaupassaan ja saimme häneltä roppakaupalla hyödyllisiä vinkkejä. Satuhan on kirjoittanut myös
aivan loistavan Islanti-oppaan joka oli meidän raamattumme koko reissun ajan.

Helmeä perjantaita
Johanna


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim

 

Hrim


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design

Ihanaa isänpäivää

10.11.2013


Oikein ihanaa isänpäivää sekä omalle isälleni että tyttäreni isälle ja kaikille muillekin isille!

Johanna

Tämä ylläoleva kuva rakkaistani on otettu kesäisellä retkellä merellä

Black Pearl Reykjavikissa - unohtumaton elämys

8.11.2013


Täydellistä luksusta.
Sitä saimme kokea Tanjan kanssa Islannin matkallamme upeassa Black Pearl-Reykjavik
Finest Apartmentsissa.Yövyimme Black Pearlissa kolme ikimuistoista yötä. Tiesimme odottaa
jotakin upeaa mutta kokemus oli vieläkin huikeampi!

Yövyimme 114 neliöisessä De Luxe sviitissä joka oli, noh, ylellinen. Huoneistoomme pääsi
näppärästi yksityisellä hissillä joka oli melkoinen wau-elämys, joka kerta. Huoneisto oli luonnollisesti
hyvin tilava sekä upean valoisa ja sisustettu todella tyylikkäästi mm Montanan hyllyin ja marmori-
lattioin. Ja hei, olihan meillä oma iso parvekekin käytössämme.

Jokainen yksityiskohta oli huolella mietitty läpi. Keittiö oli täysin varusteltu laadukkailla astioilla ja
tarvikkeilla ja löytyihän sieltä myös Nespresso-keitin ja laaja valikoima teelaatuja. Huoneistossa oli makuuhuoneen yhteydessä sijaitseva walk-in-closet silitysrautoineen ja -lautoineen ja kylpy-
huoneessa laadukkaiden kylpytuotteiden lisäksi pesukone sekä kuivausrumpu. Pesulapalvelut
kuuluivat kuitenkin De Luxe-sviitin hintaan. Kuten myös kenkien plankkaus, joka olikin todellinen
yllätys De Luxe-tyyliin. Enpä ole moista ennen päässyt kokemaan :)

Black Pearlin sijaintikin oli tietenkin parempi kuin hyvä. Helmemme oli aivan Reykjavikin keskustassa,
lähellä loistavia shoppailumahdollisuuksia sekä satama ja meri aivan kulman takana. Parkkipaikkojen etsiskelystäkään ei tarvinnut huolehtia koska hotellissa oli yksityinen parkkihalli.

Black Pearlin ulkoiset puitteet olivatkin vertaansa vailla mutta parasta kaikessa oli kuitenkin palvelu
jollaiseen en ole koskaan elämäni aikana törmännyt. Hotellin johtaja Carla ja miehensä Marco
olivat aivan uskomattomia ja saimme taatusti koko Islannin parasta palvelua. Carla ja Marco olivat henkilökohtaisesti ottamassa meitä vastaan sekä kuljettivat matkalaukkumme huoneistoon. Lisäksi
Carla esitteli huoneiston, antoi loistavia vinkkejä ja teki kaikkensa että tunsimme olomme terve-
tulleiksi. Kokemus oli niin ainutlaatuisen upea että haluan totisesti palata Black Pearliin uudelleen!

Puuh, käytinköhän varmasti kaikki tuntemani positiiviset adjektiivit tähän postaukseen?

Luksusta viikonloppuun
Johanna 

Ja sama englanniksi, suurkiitokset Tanjalle käännöksestä!

Black Pearl - Perfect luxury
We  had the priviledge to dive into luxury with Tanja on our trip to Iceland when we stayed in  Black Pearl-Reykjavik Finest Apartments. We stayed at Black Pearl for three memorable nights. We sure knew to expect something wonderful but the experience was way beyond what we imagined!

We stayed in 114 square meter De Luxe suite which was, well, perfect. Entrance to our suite was from private elevator and you can imagine this being quite a wow-factor every time. The apartment was very spacious and full of light, decorated with a sophisticated taste using for example Montana shelfs and marble floors.

Every detail was carefully thought through. State of the art kitchen with full equipments from quality dishware to Nespresso and a huge tea selection. We had a walk-in-closet attached to one of the bedrooms with ironing possibilities and the bathroom had luxurious bathing products, washing machine and tumble dryer. Laundry services were although included in the price of the De Luxe suite. And also shoe polishing, which was quite a surprise. I have never had my shoes being polished in my hotel room while I am out, wow!

Location of Black Pearl was superb. Our pearl located just in the heart of Reykjvavik, close to fantastic shopping possibilites with the harbour and the sea just around the corner. Oh, and we didn´t need to worry about finding a parking space for our rental car as the hotel has its own parking garage.


Everything was beyond our dreams and Black Pearl´s facilities were top-notch, but the thing that got me the most was the service. I have never ever in my life had so good service I did at Black Pearl. Hotel Manager Carla and her husband Marco were unbelievably good and we certainly had the best service in Iceland. Carla and Marco were personally welcoming us on our arrival and carried our luggage to our room. Carla gave us a tour in the apartment, gave brilliant tips for our stay and did everything for us to feel warmly welcome. The whole experience was so magnificent that I surely want to go back to Black Pearl!



Yhdistetyssä ruokailu- ja olohuoneessa oli ruhtinaallisesti tilaa


Seinällä upea valokuva Islannin luonnosta


Kauniita yksityiskohtia





Tuossa sohvalla kelpasi istuskella ja siemailla kuohuvaa.


Näkymä keittiön suunnasta olohuoneeseen


Keittiön kaapeista löytyi vaikka mitä ja kokkailukin olisi onnistunut loistavasti, ainakin siis
tarvikkeiden puolesta...


Ystäväni Nespresso-kone


Black Pearlin logokin hiveli silmää mm serveteissä


Eteisessä oli todella kaunis valo


Masterbedroom.
Kyllä täällä kivasti mahtui yksin nukkumaan :D


Perhosia liiteli petivaatteissa


Toisessa makuuhuoneessa univahteina toimivat persoonalliset peurat


Kääk minkä kokoinen parveke/ terassi!
Tässä kuvassa vasta suurinpiirtein puolet näkyvissä.


Kylpyhuoneessakaan ei ollut tingitty tyylistä


Ihania kylpytuotteita ja superihana matala neliönmutoinen allas


Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä ihka oma hissimme :)