Hurmaava Sitges ja kotimaisen merielämän aloitus

28.3.2014


Vihdoinkin hieman lisää kuvia Barcelonan reissustamme. Nämä kuvat on otettu päiväretkeltämme
hurmaavaan Sitgesin rantakaupunkiin. Sitges sijaitsee noin 45 minuutin junamatkan päässä
Barcelonasta ja on todellakin käynnin arvoinen paikka mikäli vain matka-aikataulut antavat myöden.

Me kaikki kolme nautimme Sitgesin rennonraukeasta ja kiireettömästä ilmapiiristä hektisten
Barcelona päiviemme jälkeen. Sesonkiaikaan tosin raukea fiilis vaihtunee melkoisiin ihmismassoihin
sekä biletykseen. Pikkukaupunki on kauniin idyllinen täynnä ihanan persoonallisia putiikkeja, (jotka
eivät olleet edes erityisen kalliita) sekä pittoreskejä taloja. Parasta Sitgesissä oli kuitenkin meri ja
ranta! Rantaviivaa oli kilometritolkulla ja rannan kupeessa oli ihania ravintoloita ja kahviloita joissa
pääsi nauttimaan esteettömästä merinäköalasta. 

Tänään on muuten käsillä yksi vuoden ehdottomia kohokohtia nimittäin mökkikauden avajaiset!
Olen niin intoa piukassa että pelkään pyörtyväni ennenkuin pääsen veneeseen istumaan ja
tuoksuttelemaan merituulta. Odotan niin kovasti että pääsen istumaan laiturilla ja tuijottelemaan
horisonttiin. Ja saunomaan saunassamme jossa on maailman parhaat löylyt ja maailman rakkaimmat
maisemat. En ole vielä koskaan yli 30 vuoden mökkihistostoriani aikana päässyt mökille yöpymään
veneellä  maaliskuussa. Viime vuonna näihin aikoihin taisimme kulkea saareemme vielä autolla jäitä
pitkin...

Merentuulahdusterkuin intoa piukassa oleva
Johanna




Tämä kuva on Sitgesin kirkon portailta otettu, kuten ylimmäinenkin kuva.
Kirkko sijaitsi todella upeassa paikassa aivan meren rannalla.


Saint Bartomeun kirkko koko komeudessaan


Kaupunki oli täynnä tällaisia hurmaavia kapeita katuja


Veneilykausi ei ollut vielä alkanut


 Kukkuu toivottelevat samikset :D


Sitgesin rantaviivaa kirkolta katsottuna


Kaunista hiekkarantaa Sitgesissä piisasi


Laituri/ aallonmurtaja toimi kivasti myös juoksuratana!


Auringonlasku toimii aina, ihan jokaikinen kerta <3

Kuvaamani kansi Meidän Talo-lehdessä ja muutakin mukavaa

21.3.2014


Tällainen ihana Meidän Talo lehden 50-vuotisjuhlanumero on juuri nyt myynnissä. Tämä on
minulle erityisen spesiaali numero koska kansi on minun kuvaamani ja lisäksi lehdessä
on kaksi kuvaamaani juttua! Jutut on kirjoittanut toimittaja ja hyvä ystäväni Tanja Hakala.

Voi kuinka odotankaan että pääsisin Barcelonan reissukuvien käsittelyn pariin. Tässä on vain
ollut melkoista haipakkaa reissun jälkeen. Tuntuu että kun yksinyrittäjä lomailee viikon niin sen
kuittaamiseen menee vähintään kolme :D 

Aurinkoista ja keväistä perjantaita teille ihanille
Johanna


Postauksen ylimmässä kuvassa on aukeama hurmaavan kauniista kivitalosta Noormarkusta. Oi
mikä unelmien talo täynnä kauneutta, tilaa, avaruutta ja valoa!

Tässä ylläolevassa kuvassa taas on juttu upeasta ja suurella pieteetillä rakennetusta terassista.
Enpä ole tällaiseen terassiin niin täynnä upeita yksityiskohtia ennen törmännytkään.

Tässä kuvaamani kansi.
Lehti kannatta kyllä kaupasta mukaansa napata,  kahden euron hintakaan ei päätä
huimaa!

Makupaloja Barcelonasta

14.3.2014


Tässä postauksessa on sekalainen seurakunta makupaloja Barcelonan matkastamme. Kuvia
otin taas, tapani mukaan, ihan järjettömät määrät enkä niitä ole vielä ehtinyt pieteetillä läpi
käymään. Monet näistä Iphonella otetuista kuvista ovatkin jo aiemmin vilahdelleet Instagramin
tai Hullaannu ja  Hurmaannun facebooksivuilla. Mutta paljon lisää Barcelonan herkkuja
on siis vielä tulossa :)

Aurinkoista ja toivottavasti vähälumista viikonloppua
Johanna


Rantakaupunki Sitgesin ihana ranta


Sitgesiä edelleen, auringonlaskun aikaan


Sitgesin kirkko rannalla


Sitgesin hurmaavia kapeita kujia


Täällä superluksushuoneistossa vietimme viime viikonlopumme :)
Melkoinen näköala kaupunkiin ja oih mikä auringonlasku!!!
Muitakin ihania huoneistoja löytää täältä: You Stylish Aparments Barcelona, klik


Näkymä merenkin suuntaan oli melkoinen!!!


Näkymää terassilta


Näkymää terassilta 


Näkymää terassilta


Näkymä terassilta


Näkymä terassilta 


Näkymää terassilta


Ranta huoneistomme edessä


Yövyimme myös upeassa designhotelli Hotel SixtyTwo:ssa, klik supertrendikkäällä Passeig de
Gracia-kadulla


Moooin suunnittelema upea Raimond-valaisin


Brave new world-valaisin

 

Ihanan perinteikkäässä Hotelli Reginassa nautimme aamupalaksi mm tuoreita mansikoita, nami :)


Tom Dixonin iki-ihana Beat Copper-valaisin


Hauska ja ihanan erikoinen valaisin 


Kahvila-ravintola Fargassa söimme päivällistä yhtenä iltana. Ulkoiset puitteet olivat kuitenkin
ruokaa paremmat


Tsiisus mikä kattokruunu


Tsiisus mikä pääkallo! Passeig de Gracialta bongasimme näyteikkunasta  pääkallon joka oli
mukaelma Damien Hirstin For the love of god- teoksesta


Yhtenä päivänä teimme retken Tibidabo-vuorelle josta oli huikaisevat näkymät koko
Barcelonan yli


Antonio Gaudin suunnittelemaan Sagrada Famigliaankin pääsimme sisään kolmannella
yrittämällä


Montjuicin kukkulalle matkasimme köysiradalla


Odottaessamme vuoroamme oli pakko kuvat nämä kauniit rakennelmat

Kurkistus IKEA PS 2014- mallistoon

13.3.2014


Mahtava Barcelona on nyt koettu, matkastamme tulossa monta ihanaa postausta!

Ennen matkapostauksia kuitenkin vielä pieni kurkistus uuteen IKEA PS 2014-mallistoon. Tuotteet
tulevat myyntiin 1.4.2014. Todella mielenkiintoisia ja hauskoja tuotteita :)

Tässä hieman tietoa mallistosta:
"IKEA PS 2014 on uusin IKEA-designmallisto. Malliston innoittajana on ollut nykytilanne:
kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maalla. Nuoret kaupunkilaiset muuttavat
usein ja asuvat pienissä asunnoissa. He haaveilevat kauniista ja toimivasta kodista, mutta
heillä ei ehkä ole paljoa rahaa käytettävissään.

Uutta mallistoa luomaan kutsuttiin suunnittelijakykyjä eri puolilta maailmaa. He kehittivät
tuotteet työpajoissa 51 tuotetta, muun muassa apupöytä, johon on integroitu led-valaisin,
itäeurooppalaisista käsitöistä vaikutteita saanut matto sekä metalliverkosta tehty vaatekaappi,
jonka ulkomuotoa voi muuttaa kaapin mukana tulevien ”pikselien” avulla.

IKEA PS 2014 on rohkein mallistomme tähän mennessä. Kun ensimmäiset prototyypit
valmistuivat, 15 kööpenhaminalaiselta muotoiluopiskelijalta pyydettiin niistä palautetta.
Jos tuotetta ei pidetty oikeasti hyödyllisenä nuorille kaupunkilaisille, se karsittiin mallistosta.
150 prototyypistä noin kolmannes valittiin tuotantoon”, sanoo IKEA of Swedenin suunnittelija
David Wahl."
Teksti ja kuvat IKEAN tiedote

Aurinkoisin torstaiterkuin
Johanna
Kivaa industrial-henkeä


Tämä penkki on saanut innoituksensa, mistäpä muustakaan kuin, kelkasta!



Hauskan yksinkertainen hylly, minusta yläosassa on viitteitä haravaan :)

Pop-art tyylinen valaisin



Lennähdys Barcelonaan

4.3.2014


Hiphei, tämä "tipu" lennähtää huomenna miehensä ja tyttärensä kanssa Barcelonaan!

Voi kuinka olenkaan tätä matkaa odottanut. Barcelona on varmasti aivan upea paikka,
ainoa murhe kaupungin suhteen minulla taitaa olla runsaudenpula. On La Ramblaa, Park
Guellia, huvipuistoa, shoppailua, La Sagrada Familiaa, Sitgesiä ja Montserratia jne, jne,
 jne. Olen yrittänyt kahlata matkaoppaita pieteetillä läpi jotta erottaisin jyvät akanoista.
Mielelläni ottaisin myös teiltä lukijoilta vinkkejä siitä mitä Barcelonassa ehdottomasti
kannattaa tehdä, ja tietenkin myös siitä, mitä ehdottomasti EI kannata tehdä :D 

Blogi viettänee hiljaiseloa matkan ajan mutta Hullaannu ja Hurmaannu facebook-sivuilla, klik
on taatusti päivityksiä tulossa sekä tietysti Instagramiin, klik

Tipumaisin terveisin
Johanna


Nämä kuvissa näkyvät tiput ovat matkamuistoja Islannin reissultamme.
Näissä puusta veistetyissä hahmoissa on jotakin hyvin kiehtovaa ja inhimillistäkin.
Uteliaat katseet valvovat ruokailuhuonettamme.


Melkoisesti poweria katseessa!


Samikset <3