Hurmaava Sitges ja kotimaisen merielämän aloitus

28.3.2014


Vihdoinkin hieman lisää kuvia Barcelonan reissustamme. Nämä kuvat on otettu päiväretkeltämme
hurmaavaan Sitgesin rantakaupunkiin. Sitges sijaitsee noin 45 minuutin junamatkan päässä
Barcelonasta ja on todellakin käynnin arvoinen paikka mikäli vain matka-aikataulut antavat myöden.

Me kaikki kolme nautimme Sitgesin rennonraukeasta ja kiireettömästä ilmapiiristä hektisten
Barcelona päiviemme jälkeen. Sesonkiaikaan tosin raukea fiilis vaihtunee melkoisiin ihmismassoihin
sekä biletykseen. Pikkukaupunki on kauniin idyllinen täynnä ihanan persoonallisia putiikkeja, (jotka
eivät olleet edes erityisen kalliita) sekä pittoreskejä taloja. Parasta Sitgesissä oli kuitenkin meri ja
ranta! Rantaviivaa oli kilometritolkulla ja rannan kupeessa oli ihania ravintoloita ja kahviloita joissa
pääsi nauttimaan esteettömästä merinäköalasta. 

Tänään on muuten käsillä yksi vuoden ehdottomia kohokohtia nimittäin mökkikauden avajaiset!
Olen niin intoa piukassa että pelkään pyörtyväni ennenkuin pääsen veneeseen istumaan ja
tuoksuttelemaan merituulta. Odotan niin kovasti että pääsen istumaan laiturilla ja tuijottelemaan
horisonttiin. Ja saunomaan saunassamme jossa on maailman parhaat löylyt ja maailman rakkaimmat
maisemat. En ole vielä koskaan yli 30 vuoden mökkihistostoriani aikana päässyt mökille yöpymään
veneellä  maaliskuussa. Viime vuonna näihin aikoihin taisimme kulkea saareemme vielä autolla jäitä
pitkin...

Merentuulahdusterkuin intoa piukassa oleva
Johanna




Tämä kuva on Sitgesin kirkon portailta otettu, kuten ylimmäinenkin kuva.
Kirkko sijaitsi todella upeassa paikassa aivan meren rannalla.


Saint Bartomeun kirkko koko komeudessaan


Kaupunki oli täynnä tällaisia hurmaavia kapeita katuja


Veneilykausi ei ollut vielä alkanut


 Kukkuu toivottelevat samikset :D


Sitgesin rantaviivaa kirkolta katsottuna


Kaunista hiekkarantaa Sitgesissä piisasi


Laituri/ aallonmurtaja toimi kivasti myös juoksuratana!


Auringonlasku toimii aina, ihan jokaikinen kerta <3

8 kommenttia :

  1. Sitges on kyllä kaunis paikka päiväretkelle. Koko viikolle siellä ei olisi tekemistä, ellei sitten ranta- ja bile-elämä riitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, olen kanssasi tismalleen samaa mieltä :) Kaunis ja upea paikka muttei kovin monen päivän kohde varmastikaan. Kaupungissa oli kyllä todella näppärä päiväseltään piipahtaa.

      Poista
  2. Ihanat kuvat sinulla. Veneiden mastot ovat kuin heinäseipäitä vinksin vonksin:)

    Hieman kateellisena täällä ollaan tuosta saunareissusta merenrantamökille. Tulee niin oma nuoruus mieleen. Silloin vietettiin paljon aikaa merellä ja saarimökissä Luvialla. Purkkari oli silloin kovassa käytössä, mutta ei koskaan näin aikaisessa vaiheessa.
    Itse aukaisin kotona terassikauden ja sitäkään ei ole avattu KOSKAAN näin ajoissa.

    Aurinkoista ja nautinnollista viikonloppua, mutta älä pyörry!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Hanne <3 Paikasta ei tosin olisikaan saanut kuin ihania kuvia!

      Ja onpas mielenkiintoista kuulla että Luvia onkin sinulle paikkana tuttu :) Minäkin olen siellä enemmän ja vähemmän koko lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt!

      Ja kiitos samoin sinullekin ihanaa viikonloppua (tässä vaiheessa kyllä sitä vähän vähänlaisesti jäljellä) :) En sentään pyörtynyt kuten pelkäsin mutta pieni poru kyllä pääsi ;D On niin ihanaa on taas aloittaa mökkikausi ja kevät!

      Poista
  3. Kaupunkilomilla ulkomailla rakastan eniten noita pieniä kapeita kujia!!! Niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, nuo kujat ovat aivan hurmaavia :) Tuollaisiin ei valitettavasti täällä kotimaassa törmää, onneksi reissuillaan kuitenkin pääsee niitä ihailemaan!

      Poista
  4. Voi mitä kuvia. Näitä katsellessahan tulee ihan matkakuume. Mukavaa torstaita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane, Sitges oli kyllä aivan hurmaava paikka <3 Ja samoin kiitos myös sinulle mukavaa torstaita :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥