Suomen Kaunein Koti-finaaliäänestys on nyt käynnissä, äänestysaikaa on vielä maanantai. Hippasen jännittää äänestyksen tulos vaikka mahdollisuudet voittoon ovat nähdäkseni melkoisen olemattomat, niin upeaan seuraan kotimme on päässyt. Mutta jännitän nyt kuitenkin ihan vaikka vain jännittämisen ilosta, hih! Kävi kilpailussa miten hyvänsä niin olen hyvin kiitollinen että ohjelmaan pääsimme ja jo finaaliin pääsy oli meille kuin voitto!
Tämä ohjelmaan osallistuminen on ollut erikoinen matka. Kaikki siis lähti ystäväni kommentista facebookissa, hän oli kommentoinut yhteen talviseen mökkikuvaani että meidän pitäisi osallistua Suomen Kaunein koti ohjelmaan. Hassua sinänsä, koska kuva tosiaan oli mökistämme ja tämä ystäväni ei ole koskaan meillä kotona edes käynyt. Mutta ajatuksen siemen oli siis istutettu! Yhtenä sunnuntaina löysin itseni koneen ääreltä surffailemasta ja kurkkasin myös Suomen Kaunein Koti-ohjelman sivulle. Ja kas, viimetipan ihminen kun olen niin juuri sinä iltana oli viimeinen mahdollisuus osallistua ohjelmaan. Miehelleni uskalsin kertoa osallistumisesta vasta reilun kuukauden jälkeen. Vastaanotto oli ihmeekseni melkoisen neutraali, hän kai ajatteli ettei kodillamme ole ohjelmaan mitään asiaa!
Aivan kesäkuun alussa selvisi että kotimme on valittu mukaan ohjelmaan. Siitä päivästä kun sain ilmoituksen kului kuvauspäivään 2,5 viikkoa. Ihan näin meidän kesken, heh, voin kertoa että nuo viikot olivat elämäni kiireisimpiä ja puuhakkaimpia, kuten myös mieheni... Roinan raivaamista, siivoamista sekä maalaamista riitti aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tulipahan tehtyä monta projektia jotka olivat kuukausi tai vuositolkulla olleet to-do-listalla. Suurin kotimme muutos oli varmastikin se, että olkkarimme karmeanväriset mäntyportaat saivat vihdoinkin (lähes kahdenkymmen vuoden odottelun jälkeen) valkoista maalia pintaansa. Lisäksi maalasimme myös toisen wc;mme sekä leikkimökin sisältä.
Monta asiaa jäi myös tekemättä, suuria tulevia projekteja on mm talomme peltikaton uusiminen, pesuhuoneen remontointi sekä ulkovarastomme ulkoasun päivitys. Mutta tällaisessa vanhassa talossa kun asuu niin jotakin projektia on aina menossa ja tulossa. Varsinkin siis tulossa!
Kotimme on meille hyvin rakas. Hieman epäkäytännöllinen ja sokkeloinen ja hyvin pienellä budjetilla rakennettu mutta kotoisa ja juuri meidän näköisemme. Mutta hei, eikös se niin olekin että täydellisyys on tylsää???
Ja murut, viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä, Suomen Kaunein Koti-finaaliäänestys on tosiaan käynnissä maanantaihin asti. Meidän kotimme on siellä huikean korkeatasoisessa kisassa mukana uskomattoman upeiden kotien joukossa. Mikäli haluat äänestää kotiamme (koti numero 5) tai muuten vain kurkata millaisessa seurassa kotimme on niin suora linkki löytyy tästä, klik
Leppoisaa lauantaita
♥
Johanna
--------
Our home can now be voted in the finals of the tv program "Finland´s most beautiful home"
Tässä ruokailutilamme kuvattuna tänään päivällä.
Harvinaislaatuinen valoilmiökin sulostutti tunnin verran päiväämme :)
Minä R.A.K.A.S.TA.N kynttilöitä!
Nämä kynttiläjalat taitavat kaikki olla kirppikseltä
Kynttilän liekissä on jotakin kauniin hypnoottista
Ruokailuhuoneesta löytyy myös valokuva rakkaasta ja hieman rämästäkin mökkilaituristamme.
Tätä kuvaa on saatavilla myös By Johanna Lehtinen verkkokaupastani eri versioina, klik
Kaunista ♡ ihanaa lauantai-iltaa ♡
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta kommentistasi <3 Ja samoin ihanaakin ihanampaa lauantaita myös teille :)
VastaaPoistaOih, mitä kuvia taas ♥ Toivottavasti voitatte :)
VastaaPoistaVoi Johanna, kiitos, jälleen kerran aivan ihanasta kommentistasi <3 Minäkin tietenkin toivon voittoa mutta melkoisessa seurassa olemme :)
PoistaOii mitä kuvia ♥ Olet kyllä Johanna niin lahjakas! Ja tsemppiä finaaliäänestykseen, teillä on super kaunis koti <3
VastaaPoistaJenni, suurkiitos <3 Aivan häkeltyneenä ja tippa silmässä luin kommenttisi, tällaisista saa uskomattomasti voimaa ja uskoa omaan tekemiseen :)
PoistaOnnea finaaliin ♥
VastaaPoistaKiitos kaunis Eija <3 Onnea ja tsemppiä todellakin tarvitaan :)
PoistaKAUNISTA... toivottasti onni suosii. Innolla jään odottelemaan lopputulosta <3
VastaaPoistaKiitos Frida, kommenttisi lämmittää mieltä ihanasti <3 Samoin innolla jännään lopputulosta :)
PoistaOnnea vielä finaaliäänestykseen, jänniä aikoja :)
VastaaPoistaKiitos ihana Minna onnentoivotuksista <3 Jänniä aikoja tosiaan elellään :D
PoistaAi että miten ihanaan blogiin löysin <3 Ja miten kaunis ja persoonallinen koti, sitä ihastelin varmaan eniten ohjelmaa katsellessa :)
VastaaPoistaOi kiitos mahtavista sanoistasi Anna <3 Ihanaa että löysit blogiini ja ihanaa myöskin se, että pidät kodistamme niin paljon :)
Poista