Laiturilla-kirjastamme toinen painos!!!

22.5.2015


Olen sanaton, kirjoittamaan sentään jotenkuten pystyn.
Sain juuri vahvistuksen että Laiturilla -kesäkoteja rannikolla kirjastamme otetaan toinen painos!!! Kirja on ollut myynnissä reilut kaksi kuukautta eli tämä on upeaa, se on myynyt siis todella hyvin ja kesä- ja mökkikausihan on vasta alkamassa. Tämä tunne on vertaansa vailla!

Siitä päivästä kun sain idean tähän kirjaan on kulunut nyt kolmisen vuotta. Matka on ollut pitkä ja välillä kuoppainenkin mutta minun oli pakko tehdä tämä kirja. Halusin jakaa myös muille sitä kaikkea ihanaa ja kaunista jota meri ja mökkeily on elämääni tuonut. Onnekseni ihana Tanja jakoi tämän hieman alkuunsa epämääräisen visioni ja uskoi siihen sekä minuun, kiitos siitä rakas ystäväni 

Kirjaa on tehty hissukseen ja pieteetillä kaiken muun työn ohessa, lukuunottamatta hurjaa loppurutista vuodenvaihteen paikkeilla. Koostimme materiaalia kirjaan aluksi ilman että meillä oli tietoa miten ja koska kirja ilmestyy mutta takana oli koko ajan vankka usko siihen että kaikki järjestyy niinkuin pitääkin, niinhän tässä sitten lopulta kävi. Suurkiitokset tietenkin myös kustantajallemme Docendolle ja Juhalle!

Muistakaahan rakkaat: If you can dream it you can do it!


Kiitollisin, ihmettelevin ja hieman hämmentyneinkin mielin
Johanna


PS. Oman Laiturilla-kirjasi pääset ostamaan kirjakauppojen lisäksi verkkokaupastani
By Johanna Lehtinenklik  saat sen minun ja Tanjan signeeraamana


--------
Feeling amazed and thrilled, just found out that the second edition of our book is on its´s way,
just two months after the release!!!


Postauksen kaikki kuvat ovat kirjastamme.
 Ylin kuva on rakkaalta mökiltämme, näkymää terassilta rantaa kohti.
Nämä kuvat yllä ovat (vasemmalla) meidän mökkimme piskuisesta tuvasta sekä (oikealla) hurmaavasta vanhasta kalastajatilasta Raumalla.


Sydänkäpyni kansi

18 kommenttia :

  1. Vau hienoa, en yhtään ihmettele kirja on upea <3 Onneksi olkoon!!
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Minna onnitteluista <3 Samoin sinullekin mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Wautsi, onnea! <3 Ja ihanaa viikonloppua Johanna!

    VastaaPoista
  3. Johanna, onnea<3 Olisin ihmetellyt ellei näin olisi käynyt. Joku voi pitää minua jäävinä kotipitäjäikävän takia, mutta ei, ei...tiesin tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi apua kuinka ihana kommentti sinulta, et uskokaan kuinka paljon sitä arvostan, tuhannesti kiitoksia <3 <3 <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suurkiitokset sinulle, hippasen ihmeissääni mutta kovin iloissani täällä olen <3

      Poista
  5. Voi onniteluhalit ihanien uutisten johdosta<3 Kirjasta on tullut paljon hyvää palautetta minunkin korviini, joten en ihmettele:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihana onnitteluhaleista <3 Ja upeaa kuulla että olet kuullut kehuja kirjasta, kiitos kun kerroit :)

      Poista
  6. Mahtava uutinen, onnea! Ja tuskin maltan odottaa, että nähdään taas, enää muutama viikko :)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, kiitos kyllä vain tää onnea on <3 Kuten myös sekin että pian nähdään, ja aah kuinka ihanissa merkeissä! :)

      Poista
  7. Huippua! Onnea kovasti! Hienoa työtä olette tehneetkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kiitos kaunis <3 Ja kyllä, töitä kirjan eteen on paiskittu hurjasti, siksi tämä kirjan suosi tuntuukin niin makealta :)

      Poista
  8. Aivan mahtavaa!!! Olette tehnyt mahtavaa työtä ja kirja on kerrassaan upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, ihanasti lämmitti kaunis kommenttisi mieltä tällaisena koleana ja sateisena kesäpäivänä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥