Upea Tukholma

29.6.2015


Uulalaa, olen rakastunut Tukholmaan!
Sain viettää viikonloppuni Tukholmassa ja kaupunki on aivan ihana <3 Viime visiitistäni naapurimaamme pääkaupunkiin on aikaa valtavasti ja voin aivan rehellisesti sanoa etten muistanut millaisesta helmestä onkaan kysymys!

Reissumme oli aivan täydellinen sekä anniltaan että ilmoiltaan. Matkaseurana minulla oli iki-ihanat Tarja Tarja´s Snowland-blogista, Eveliina Home in Helsekä Sinnetänne Even ja Lassen matkablogista, Minna Meidän Harmoniaa-blogista sekä Joonas Visit Swedeniltä . Kiertelimme kaksi päivää kaupunkia ja saimme kaiken muun ihanan lisäksi nauttia ensimmäisistä suorastaan kuumista kesäpäivistä ja auringosta. Tutustuimme lukuisiin eri designereihin, museoihin, kauppoihin ja ravintoloihin. Kuvamateriaalia kertyi tuttuun tapaan taas valtavasti ja päätinkin että tässä ensimmäisessä postauksessa kertoilen lyhyesti hieman ravintolatarjonnasta sekä hemmottelen teitä maisemakuvilla tuosta kauniista kaupungista. (Tässä postauksessa on kuvia jotka on otettu sekä kameralla että Iphonella)

Lisäinfoa ja vinkkejä kaupungista on tulossa vielä monen postauksen verran.

Tukholmaterkuin
Johanna

Matka toteutettiin yhdessä Visit Swedenin sekä Visit Stockholmin kanssa

--------
I´m in love with Stockholm!
Got to spend the weekend in this beautiful capital of Sweden.



Kaupunki on loistava yhdistelmä suurkaupunkia ja pikkukylää ja se tarjoaa paljon uutta sekä vanhaa, nähtävyyksiä ja kulttuuria, shoppailua, ruokaa, ystävällisiä ihmisiä ja loistavaa palvelua sekä merta ja kauniita maisemia, lisäksi se sijaitsee aivan naapurissamme. Täydellisen lomakohteen kriteerit ovat melkoisen hyvin kasassa!


Varsinkin meren läheisyys oli tällaiselle mertarakastavalle yksilölle mannaa


Kuumana kesäpäivänä maistuu taivaalliselta tuorepuristettu mehu, me poikkesimme Juiceverketissä, klik  joka tarjoili kivasti myös sisustusinspiraatiota.


Juiceverket


Juiceverket


Juiceverket


Juiceverketin terassi oli sisustustettu täysin eri tyyliin kuin sisätilat ja värejä oli käytetty reippaasti.
Aivan Juiceverketin vieressä järjestetään myös designmarkkinoita jossa mekin piipahdimme, klik


Åhlens City- tavaratalossa aivan ydinkeskustassa on hurmaava Sally Voltaire & Systers-ravintola, klik
Ruoka on suurimmalta osin luomuruokaa ja annokset ovat paitsi uskomattoman maukkaita myös uskomattoman suuria, suosittelen ravintolaa todella lämmöllä!


Åhlens City / Sally Voltaire & Systers



Åhlens City / Sally Voltaire & Systers


Åhlens City / Sally Voltaire & Systers 


Åhlens City / Sally Voltaire & Systers-kauppa jossa tarjolla oli sekä heidän omia että muiden tuottajien tarkkaan valikoituja tuotteita


Väribongaus kaupunkiä kierrellessä


Sää oli todellakin niin lämmin (mahtavaa!!!) että oli aivan pakko huolehtia tasaisin väliajoin nestetasapainosta, nämä värikkäät limut nautittiin kivassa pienessä kahvilassa


Katunäkymää kahvilasta


Fotografiska museetin edustalla sijaitsee myös laadukas Fotografiskans Grill-niminen ravintola jossa herkuttelimme kera upeiden näkymien, klik Nälkä taisi olla niin kova ettei annoksesta tullut napattua edes kuvaa :D


Päivällista nautimme uudessa ja supertrendikkäässä Woodstockholm-ravintolassa, klik
Sekä ruoka että palvelu olivat ainutlaatuisen hyvää!


Nautin ensimmäisen kerran elämäni aikana viiriäistä ja se oli todella hyvää.
PS. Tämä koko annos ei ole minun :D


Ravintolan menu on vaihtuva ja tämänhetkinen menu on saanut inspiraationsa Salvador Dalista 


Kaupunki on täynnä toinen toistaan kauniimpia talovanhuksia...


...kauniita katuja ja kujia...


...sekä vaikuttavia rakennuksia

14 kommenttia :

  1. Uuh ;) mä täällä kanssa pähkäilen, mistä päästä tätä reissua lähtis purkamaan. Josko illalla saisin jotain aikaan, kenties. Oli ihanaa. Kiitos seurasta! Sun kanssa on aina yhtä hauskaa ja mukavaa reissailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, kiitos, jaa ilo oli todellakin myös minun puolellani, reissuseurasi on mitä mahtavinta <3
      Aikamoista on tosiaan miettiä miten tuollaisen upean ja hyvin kuvarikkaan reissun antia olisi paras tuoda esiin! :)

      Poista
  2. Ihan järkytyin kun aloin laskeskelemaan, kuinka kauan siitä on aikaa, kun on viimeksi tullut Tukholmassa käytyä niin että siellä on oikeasti viettänyt aikaa, ja sain tulokseksi, että tollaset rapiat 30 vuotta :D. Lukioaikoina käytiin tyttökaverin kanssa tosi usein ja liikuttiin sujuvasti paikasta toiseen, mutta sittemmin ei oo tullut kuin läpi ajettua matkalla Tanskaan ja takaisin. Tai pyörähdettyä rannassa risteilyllä. Oliskohan jo aika korjata tilanne :). Etenkin kun nää sun kuvat on niin houkuttelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, minunkin viime kerrastani Tukholmassa on valtavasti aikaa muttei sentään ihan kolmeakymmentä vuotta :D Valitettavan usein minullakin tuo ihana kaupunki on ollut vain kauttakulkua varten mutta tämä reissu avasi kyllä silmäni! Ja vastaus kysymykseesi; kyllä, olisi aika korjata tilanne <3

      Poista
  3. Täällä toinen Tukholmaan aivan rakastunut! Suosittelen menemään sinne myös loppukesällä elokuussa, kun koko kaupunki muuttuu yhdeksi isoksi festivaaliksi juhlaviikkojen aikaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, voin vain kuvitella kuinka hienoa siellä voisi olla juhlaviikkojen aikaan, kiitos vinkistä <3 Tuo kaupunki on kyllä aivan valloittava :)

      Poista
  4. Kiitos ihanasta seurasta! Upeita kuvia, täällä pitäisi kanssa ryhtyä toimeen. Vieläkin ihan sanaton kaikesta mitä saimme kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna itsellesi ihanasta matkaseurasta <3 Kaikkea ihanaa tuli koettua ihan roppakaupalla! :)

      Poista
  5. Ihania kuvia... ja mahtista että oli onnistunut reissu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida, ihanaa kuulla kuvakehuja <3 Ja kyllä, reissu oli kyllä melkoisen onnistunut :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia kesäisestä Tukholmasta. Väribongaus kaupungilla ihan hulvaton, - ihana!
    Alkoi ihan mieli tekemään Tukholman matkalle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka, ja ihan paras tosiaan tuo terassin väribongaus, siitä on skandinaavinen minimalismi kaukana!!! :D "Tajusin" tuossa juuri viikonloppuna että voisihan tuossa kaupingissa todellakin useamminkin käydä, matkakaan ei totisesti ole pitkä! :)

      Poista
  7. Ihania kuvia!!! ♥ Matkaamme Tukholmaan ensi viikolla tyttäreni kanssa. Viime matkasta onkin aikaa, olisinko ollut lukioikäinen... Nyt tytär halusi laivalle ja nimenomaan Tukholmaan. Sinne siis. Oijh. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ira <3 Onpas kiva kuulla että pääset tuonne ihanaan kaupunkiin ensi viikolla, siellä on kyllä aivan mahtavan paljon kaikkea kivaa katselemista ja tekenistä, hyvää matkaa teille <3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥