Hopsista, aika kuluu niin siivillä etten ole ehtinyt blogiakaan aikoihin päivittää, pahoitteluni! Kaikenlaista työtä ja puuhaa on nyt ollut tarjolla aivan ylenpalttisesti. Senverran voin jo paljastaa että keväästäni on tulossa aivan super, siitä myöhemmin lisää, nyt olen vielä hetken ärsyttävän salaperäinen :D
Mutta palataan vielä ihanaan Pariisin. Meillä oli suuri ilo ja kunnia saada yöpyä juuri avatussa upeaakin upeammassa Hotel Monsieurissa. Osasimme jo etukäteen odottaa että hotelli on loistava mutta yllätyimme silti iloisesti.
Boutique-hotelli on avattu syksyllä 2015 joten kaikki on uutta, hohtavan puhdasta, hyväntuoksuista ja sanalla sanoen, täydellistä. Sijainti on minulle yksi hotellin tärkeimmistä kriteereistä ja Monsieur sijaitsikin rauhallisen kadun varrella vain jokusen minuutin kävelymatkan päässä mm Galerie Lafayettestä ja Printempsin tavarataloista sekä Palais Royalista ja kaupungin sykkeestä.
Monsieurin sisustus oli ranskalaisen elegantti ja tyylikäs ja toteutettu hyvin korkealuokkaisilla materiaaleilla. Sisustuksella oli myös tarina kerrottavana. Hotellin läheisyydessä sijaitsee Mathurin-teatteri josta sisustus on saanut inspiraationsa. Siellä täällä oli nähtävillä hienovaraisia viittauksia teatterin maailmaan ja erityisesti näyttelijä, ohjaaja Sacha Guitryyn. Hotellin kaikki 31 huonetta on sisustettu yksilöllisesti ja ne ovat keskenään erilaisia. Pääsinkin tutustumaan myös jokuseen muuhun huoneeseen mutta palaan niihin hieman myöhemmin. Hotellissa oli lisäksi myös kuntosali sekä höyrysauna ja tietenkin aivan loistava aamupala!
Myös palvelu oli iloksemme ensiluokkaista ja sisälsi paljon hymyjä, loistavaa englantia sekä hyviä vinkkejä ja neuvoja ensikertalaisille Pariisissa.
Oli melkoista luksusta saada yöpyä kattohuoneistossa Pariisin kattojen yllä. Yövyimme valtavassa Vaudeville-sviitissä joka koostui kahdesta makuuhuoneesta ja kahdesta kylpyhuoneesta. Sisustus noudatti tyylikästä musta-puna-harmaata värimaailmaa lukuunottamatta toista kylpyhuonetta joka oli hohtavan valkoinen. Yömme nukuimme hyvin koska huone oli hyvin hiljainen ja sänky todella leveä ja mukava. Sviitissämme oli lisäksi mm. kaksi valtavaa taulutelkkaria sekä espressokone. En olisi voinut toivoa meille parempaa huonetta.
Voinkin varauksetta suositella Monsieuria Pariisiin matkustaville, kerrassaan loistava hotelli!
Kiitos Sarah ja koko henkilökunta <3
Torstaiterveisin kovasti taas matkakuumeileva
♥
Johanna
--------
When in Paris we stayed at wonderful Hotel Monsiuer, a spectacular boutique hotel. Our family, me, my husband and our daughter age eleven really loved our stay, everything was just perfect! This boutique hotel is brand new and everything was fresh and spotless. The hotel is situated conveniently at the right bank on a quiet road only a few minutes walk from Galeries Lafayette, Printemps, Palais Royal and from the bustle of the city.
The hotel is decorated in a really elegant way with the best materials. Interior designer Vincent Bastie has designed the interior and he got the inspiration from the Mathuris theatre situated nearby and the legendary actor and director Sacha Guitry. Every single one of the 31 rooms are decorated individually.
The service was outstanding and the staff was very friendly, helpful and spoke excellent english.
We stayed at the luxurious and really spacious Vaudeville suite with two bedrooms and two bathrooms. We got to enjoy a great view over the Parisian rooftops and a really good nights sleep because of the huge and divine beds and the silence. The facilities in the room were great, we had among other things two flatscreen tv´s and an espresso machine and a wifi that worked like a dream. The breakfast was delicious and during the day there is a coffee and cake station in the lobby.
Monsieur is such a beautiful gem in Paris, a hotel I can truly recommend!
Thank you so much Sarah and your team <3
Hotellin logokin miellytti suuresti silmiäni
Näkymät sviitistämme olivat hurmaavan pariisilaiset
Master bedroom ja maailman parhaat patjat
Kaikki hotellissa käytetyt tekstiilit olivat ihanan ylellisiä ja laadukkaita
Ensimmäisessä kuvassa näkymää Master Bedroomista olohuoneen suuntaan jossa sijaitsi myös sohva josta sai varavuoteen.
Toisessa kuvassa näkymää olohuoneesta Master Bedroomin kautta toiseen kylpyhuoneeseen.
Sviitissä oli uskomattoman paljon myös säilytystilaa joka on aina suuri plussa.
Inhoan jos tavarat ovat hujanhajan ympäri huonetta.
Myös espressokone löytyi.
Olkkarissa oli mukavasti tilaa vaikka sohva olikin levitettynä vuoteeksi.
Kylpyhuonekin oli hurmaavan tyylikäs!
Ihan vähän ihastuin näihin kauniisiin hanoihin...
Aah, RAKASTAN kylpyammeita.
Illalla mikään ei ole ihanampaa kuin päivän kaupungilla kiertelyn jälkeen pulahtaa hotellin kylpyammeeseen vaahtokylpyyn. Erityisplussana oli huikaisevat näkymät Pariisin kattojen yli sekä se, että kylpyamme oli täydellisen puhdas (olette varmasti laillani törmänneet melkoisen kauheassa kunnossa oleviin kylpyammeisiin hotelleissa...)
Toinen kylpyhuone oli musta-valko-punainen
Kaunis hana tämäkin
Kuten mainitsin niin palvelu hotellissa oli loistavaa, tässä yksi esimerkki siitä,
tyttärelle oli tuotu huoneeseen Eiffel-tikkari kera viestin.
Aamupala ei ollut yltiöpäisen runsas mutta tarjonta oli meille kaikille kolmelle oikein mieluinen.
Erityisesti kahvi oli taivaallisen hyvää.
Oi, kyllä tuolla on ollut mahtava viettää yö ja muu aika mikä Pariisilta jäi. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.
VastaaPoistaOi kuinka kiva että sain sinusta uuden lukijan <3 Tämä hotelli oli kyllä uskomaton helmi ja ainoa huono puoli taisi olla se, ettei sieltä olisi millään malttanut lähteä pois :)
PoistaOh my! Minäki tahdon tuonne. Ehkä joskus, lähdetään vaikka yhdessä työmatkalle :) !!!! Tosi kauniita kuvia, oot niin super!
VastaaPoistaOh, my, kiitos ihana <3 Toivottavasti joskus päästään tuonne vaikka yhdessä, aivan täydellinen hotelli!!!
Poista