Tässä talossa - kirjasto / Marjaana

8.12.2011

Sanotaan että asunnossa pitää asua melko pitkään ennen kuin tilat tuntee omikseen ja tavarat, asiat ja toiminnot asettuvat paikoilleen. Tämä on niin totta! Olemme asuneet talossamme hieman yli kaksi vuotta ja nyt rupeaa hiljalleen tuntumaan siltä, että olemme asettuneet oikeasti taloksi.  Yläkerrassa, portaiden päässä, on melko suuri avoin tila, jonka molemmilta puolilta löytyy makuuhuoneet. Aluksi huone oli eräänlainen telkkarihuone, mutta koska perheessämme katsotaan äärimmäisen vähän televisiota, tuntui haaskaukselta antaa yhtä huonetta sellaiselle toiminnolle. Nyt huoneesta on muodostunut kirjasto/työhuone.

Kirjastosta löytyy mm.  opiskeluaikoina  hommaamani 40-luvun kirjahyllyt, joiden lasivitriinit olen rikkonut muuttojen yhteydessä (ehkä jonain päivänä teetän uudet), vanhempieni kirjoituspöytä 80-luvulta, elämäni kallein huonekaluhankinta eli IDP:n nahkasohva, isoisäni vanha senkki 40-luvulta sekin, kollegani  lyijykynäpiirros ja melko kämiset, mutta toimivat stereot. Minulle erityisen tärkeitä esineitä ovat kirjahyllyn päältä löytyvä isäni vanha keilapallo ja Pekalta saamani Milla Karppisen taulu Minä suojelen sinua sekä näyttöpäätteen yläpuolella oleva inspiraatiotaulu, johon ole kerännyt sekalaisen kokoelman minulle tärkeitä asioita. Isäni menehtyi vuonna 1995 leukemiaan ja hän harrasti minun lapsuudessani keilaamista. Jostain syystä Black Beauty -nimisestä keilapallosta on muodostunut minulle tärkeä muisto ja se on kulkenut kodista toiseen mukanani.

Ainoat uudet hankinnat kirjastoon olivat punataustainen seinäkello ja  punainen pyöreä matto -  molemmat Askosta. Mielestäni kirjastossamme on  hieman brittiläinen meininki. Melkein voisin kuvitella neiti Marplen istumaan sohvalle pohdiskelemaan murhamysteeriä...

Kirjastossamme dataillaan, kuunnellaa musiikkia ja äänikirjoja, luetaan kirjoja, katsellaan silloin tällöin televisio-ohjelmia, suunnitellaan ja visioidaan. Niin, ja blogataan. :-)

Johanna on ottanut kuvat. Kiitos niistä!!!

Inspiraatiotauluni.

Kirjahyllyn päällä kököttää isäni vanha keilapallo Black Beauty.

Värikoodatut kirjat.

Miksei työpiste voisi olla aina tämännäköinen?


Kollegani Minnan piirtämässä taulussa on  kaunis nainen ja Eeva Kilven Runo. <3



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥