Mäenlaskua merellisissä maisemissa

10.2.2012

Olimme jo tovi sitten pulkattelemassa Yyterissä. Pulkattelun lomassa hiivein omille retkilleni napsimaan kuvia huikean kauniista maisemista ja nauttimaan meren läheisyydestä. 

Rakastan merta (lähes) yli kaiken :) Siksi olenkin kärsinyt vieroitusoireista jo parisen kuukautta koska emme ole päässeet saareen mökillemme sitten joulukuun alun joulukuusen haun. Nyt jäät ovat vahvistuneet sen verran että perheemme uros piipahti viime viikonloppuna saaressamme lähes 20 asteen pakkasta uhmaten. Minun vuoroni on toivottavasti nyt tulevana viikonloppuna kun keliolosuhteet ovat vähän vähemmän arktiset tällaiselle vilukissalle. 

Ihanaa ja kaunista viikonloppua :)

Meri ei ollut vielä kokonaan jäässä vaan rannassa kellui kauniita jäälauttoja.








Näihin pöytiin ei taideta ihan hetkiin tarjoilla!

4 kommenttia :

  1. Fangtastic! Siis ihan mielettömän kauniita kuvia. Varsinkin sitä ylintä voisi istua tuijottamassa tuntikausia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Krista! Mallikin oli kyllä aivan vertaansa vailla ;)

    VastaaPoista
  3. Näitä kuvia tulee katseltua päivästä toiseen :) Miten voivatkin olla niin kauniita! Toimisivatkohan tauluina?

    VastaaPoista
  4. Voisivathan muuten mukavasti tauluinakin toimia, vaikka kolme taulua vierekkäin voisi olla aika kivan näköistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥