Ihana valo / Johanna

25.11.2011

En liene ainoa joka kärsii tästä kaikenvaltaavasta pimeydestä näin marras-joulukuussa. Ihanaa valoa on ulkoa ja taivaalta saatavilla niin niukasti ettei päivää erota yöstä. Olen jo useamman vuoden haaveillut ostavani kirkasvalolampun mutten syystä tai toisesta sitä ole itsestäni irti saanut. Myös Valkee-kirkasvalokuulokkeet vaikuttavat mielenkiintoiselta mutta kaupassahan nekin vielä ovat.

Onneksi kaameaan kaamosvaivaan on tämä vanha ja tuttu konsti, kynttilät. Olen raahannut kynttilöitä kaupoista kassikaupalla ja niitä liekit lepatellen myös polttanut. Päiväni alkaa tietysti aamupalalla kynttilänvalossa ja loppuu iltapalaan kynttilänvalossa. Ja siinä välissäkin kynttilät palavat.

Onhan tässä kaamoksessa kynttilöiden lisäksi myös toinen todella iso plussa. Tällaiselle hyvin laiskalle siivoajalle tämä aika kynttilöineen on tietenkin aivan loistavaa. Pölyä, tahroja ja kaikenmaailman muita inhottavuuksia ei onneksi yksinkertaisesti edes näe tai havaitse hämärässä ja kynttilänvalossa. Aivan aidosti iloitsen jos vieraamme saapuvat juuri nimenomaan näinä "pimeinä hetkinä" :D  Aurinkohan paljastaa sitten taas armottomasti talon emännän siivoustaipumukset...

Oikein ihanaa ja jollakin tavalla valoisaa viikonloppua :)

Kuva ruokailuhuoneesta/ kuistilta. Mäntylattiastamme en noin värityksensä puolesta niin kovasti pidä mutta se sopii myös hyvin tähän laiskan siivoojan-syndroomaan ;)


Kaikki kynttilänjalat ovat kirppislöytöjä jotka olen spraymaalannut valkoiseksi, kuten myös kynttilöiden alla olevan peltisen tarjottimen.

Kauniita pimeyden karkottajia.

8 kommenttia :

  1. Aah miten kaunista!
    Tunnistin itseni tosta siivoustottumusosiosta ;) eilen juuri ystävä kävi ja tyytyväisenä oltiin kynttilänvalossa eli melkein pimeässä keskellä päivää -ei lievähkö (!) sotku haitannut...

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voi kun meidänkin talouden laiska siivoaja sais kodin näyttämään yhtä fantsulta! Huokaus...

    VastaaPoista
  3. En siis taidakaan kommenteistanne päätellen olla maailman ainut laiska siivoaja!
    Kynttilänvalo on kyllä loistava ja helppo kodinkaunistus.
    Yksi lisäbonus tuli vielä mieleeni,se, että ihmisetkin näyttävät kynttilänvalossa kauniimmilta! Varsinkin tässä iässä osaa jo arvostaa tuollaista "pehmeää" anteeksiantavaa valoa ;)

    VastaaPoista
  4. Onpas aivan ihastuttavan kaunis ruokailutila teillä! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Täällä pimeys alkaa käydä jo vähän jaksamisen päälle. Aamuisin saa oikein repiä itsensä ylös sängystä. Tulisipa vähän lunta maahan, niin vähän helppaisi.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kauniit Hannerikalle ja Varpuselle :)

    Pimeys verottaa hurjasti voimia, ja eilinen oli kyllä sateineen pimein päivä ikinä. Aurinkoa, lunta tai vaikka molempia kaipailen kyllä kovasti minäkin. Onneksi tässä on sentään tuo joulu hössötyksineen tulossa :)

    VastaaPoista
  7. Tiedän tuon tunteen, valitettavasti edes se kirkasvalolamppu ei auta, ehkä kuitenkin helpottaa. Sellainen meinaten palaa työnurkassani joka päivä ja silti veto on kadoksissa. Toivottavasti joulu tulee pian ja tuo tullessaan myös lunta, ainakin toivossa sopii elää :)

    VastaaPoista
  8. Johanna: Eli viimeinen oljenkortenikin on viety, nyyh! Nyt täytyy laittaa kaikki paukut perjantaille, säätiedotus nimittäin näytti että silloin paistaisi aurinko, sitä odotellen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥