Aarteiden koti / Johanna

27.1.2012

Viime viikonloppuna sain taas viettää ihanaa iltaa ystävien kanssa. Ystävät olivat taatun ihania mutta ihana oli myös koti jossa iltaa istuimme! Olin aivan pökertynyt näkemästäni ja taas menikin tovi ennenkuin toivuin kaikesta kauniista...

Mukanani minulla ei ikäväkseni ollut kunnon kameraa ja valaistusolosuhteetkin olivat melko kehnot, en viitsinyt pilata tunnelmaa räpsimällä kaikkia valoja päälle. Tästä johtuen kuvat eivät ole parhaita mahdollisia mutta halusin nämä herkkupalat kuitenkin kanssanne jakaa :)

Tässä on kuitenkin vain murto-osa kaikista kodin herkuista, täytyypi varmasti kutsua itsensä uudelleen kylään hieman myöhemmin. Aivan uskomaton aarteiden koti!

Mukavaa viikonloppua!


Kim Simossonin upeaa taidetta.

Ja vielä lisää Kim Simossonin upeaa taidetta.

Anu Penttisen upeat Nounou-sarjan maljakot ja Eero Aarnion Pinja-valaisin.

Jee, kunniamaininta kattauskisassa "Arjen juhlalle" / Johanna

26.1.2012

Jee, ja jebou!!! Osallistuin allaolevalla "Arjen juhlaa"-kattauksella marraskuussa Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailuun. Tänään julkistettiin kilpailun voittaja. Voittoa ei tullut mutta ihan kiva "lohdutuspalkinto" eli kunniamaininta :) Kolme parasta palkittiin ja kaksi kattausta sai kunniamaininnan joista "Arjen juhlaa" oli toinen.

Kattauksesta ja sen teosta kirjoitin myös aiemmin täällä blogissakin, jutun löydät täältä: http://hullaannuhurmaannu.blogspot.com/2011/11/arjen-juhlaa-johanna.html


Voittajakattauksen ja muut top 10 kattaukset näet täältä: http://www.suomenkauneinkattaus.fi/


Mukavaa torstainjatkoa :)

Kiitos Marjaanalle /Johanna

25.1.2012

Kuten Marjaana viime postauksessaan kirjoitti jää Hullaannu ja Hurmaannu-blogi nyt minun temmellyskentäkseni. Siksi myös uusi logo. Alunperin idea blogista (kuten monesta muustakin tärkeästä asiasta elämässäni) tuli juuri Marjaanalta, suurkiitokset siitä hänelle! Enpä tiedä olisiko oma uskallukseni koskaan riittänyt siihen että olisin aloittanut oman blogin pitämisen yksin. Minulle blogimaailma oli vielä suuri tuntematon tuossa syksyllä kun aloitimme mutta vähitellen olen myös minä päässyt upeaan runsaaseen ja luovaan blogimaailmaan mukaan.

Tässä allaolevat kuvat ovat ensimmäisestä postauksestamme.
Auringonkukat sain Marjaanalta kun hän tuli miehensä kanssa kyläilemään mökillemme viime kesänä.
Halauskuva on samaiselta kerralta sitten hieman myöhemmin aamuyön tunteina... ;)


Toivon mukaan saamme kaikki nauttia Marjaanan postauksista aina silloin tähtivierailijan roolissa :)

VIELÄ KERRAN SUURKIITOKSET HALIEN KERA MARJAANALLE <3




Hiphei / Marjaana

24.1.2012

Jatkossa Hullaannu & Hurmaannu -blogi jää yksin Johannan temmellyskentäksi ja minä siirryn pitämään hiljaiseloa blogirintamalla. Saattaa olla, että intoudun pistämään pystyyn oman blogin jossain vaiheessa - tai sitten en. ;-)

 Olemme myös sopineet Johannan kanssa, että vierailen mahdollisesti Hullaannu & Hurmaannu -blogissa jatkossakin... Joka tapauksessa on ollut ihanaa bloggailla nämä muutamat kuukaudet ja ennen kaikkea tutustua lähemmin Lifestyle-blogien mahtavaan maailmaan. Niin paljon ihania ihmisiä, koteja, ideoita, luovuutta ja energiaa. Blogeista on tullut huomaamatta osa elämääni ja tykkään siitä kovasti.


Kippis kaikille  lukijoille ja bloggaajille -  erityisesti Johannalle! Ja kiitos.

 Kuva: Johanna.

Lumienkelikeli / Johanna

20.1.2012

Viime postauksessani fiilistelin talven ihanuutta ja lunta. Sama meno taitaa jatkua tänään. Kävin postilaatikolla tovi sitten ja aivan hämäännyin kuinka kaunista ulkona olikaan. Lumi on kyllä kaunein kuorrute mitä maailmasta löytyy. Ja mitä silloin tekee paatunut esteetikko, no, ryntää tietenkin Hipstamaticinsa kanssa ulos kotipihaan fotailemaan!

Sain vain vaivoin pidätelyä itseäni heittäytymästä makaamaan pehmoiseen lumeen tekeämään lumienkeleitä. Vaikka kotona töitä teenkin niin se tuntui vähän hassulta näin kesken työpäivän...  Mutta viikonloppuna lupaan tehdä monenmonituista lumienkeliä tyttäreni kanssa :)

Ihanan lumista viikonloppua!









Pakkaskukkia / Johanna

18.1.2012

Ihanaa kun vihdoinkin on talvi! Lumi ja valkoisuus on niin kaunista ja luonto on täynnä upeita yksityiskohtia.
Hiihtämään tai luistelemaan en ole vielä itseäni saanut psyykattua mutta olen vuosien jälkeen löytänyt taas kelkkailun ilot :)

Tässä kuvassa pakkasen huurruttamia kukkia.

Mukavaa keskiviikkoa!


Keräilijää geeneissä osa 1 /Johanna

13.1.2012

Marjaana tunnusti viime postauksessaan olevansa kasaaja. Minä olen sekä kasaaja että paatunut kirppistelijä ja keräilijä. Kolme kovaa koota! Kaikki paikat kaappeja myöden ovat tietenkin pullollaan näitä aarteitani. Mutta miten sitä näillä keräilijän kurittomilla geeneillä varustettu ihminen voisi kulkea jonkun kauniin ja edullisen esineen ohi ostamatta sitä kotiinsa? Ja minähän en siis vastausta tähän itse esittämääni kysymykseen tiedä...

Tässä kuitenkin hieman kuvia osasta näistä ainakin minulle aarteenomaisista ihanista löydöistä.

Näitä kirppistelijäpostauksia on varmasti tulossa jatkossa lukuisia, siksi otsikossa osa 1 ;D

Oikein ihanaa ja lumenvalkoista viikonloppua :)



Kaunis peltinen purkki jossa aivan upea ja erikoinen kuva.
Purkki on kauniin herneenvihreä, ihanan keväinen!
Ei taida olla ihan antiikkia tämä purkki vaikka kuvassa antiikkia edustetaankin ;)

Hurmaavat Rörstrandin sokerikko ja kermakko ovat loistolöytö 3 eurolla. Isompi kannu ei kuulu samaan sarjaan mutta sopii muuten tyylillisesti hienosti yhteen sokerikon ja kermakon kanssa.

Olen pieni, suloinen ja kaunis.

Appelsiinimehupullo. Tämä oli pakko ostaa ihan siksi etten ollut aiemmin törmänyt tällaiseen pulloon ja etikettiin.

Etiketti on ihanan vintage. Ja hassua, mehua on siis myyty 900 gramman pullossa.

Pieni puinen rasia vain odottelee aarteitani...

Kaunis kynttelikkö. Tämä kaunotar vilahti myös Arabian kattauskisaan tekemässäni kattauksessa.

Täytyy varmasti vielä lopuksi mainita että minullahan on näitä jo kaksin kappalein.
Voi noita minun geenejäni...

Eroahdistusta / Johanna

6.1.2012

Joulu, sehän oli se juhla joka oli jo jonkin aikaa sitten. Ja nyt on loppiainen, tarkoittaako se nyt sitten sitä että pitäisi korjata kaikki joulukoristeet pois? En halua! Haluan vielä hetken nauttia kauniista koristeista, kuusesta ja ihanasta tunnelmasta.
Miksi kiirehtiä? Tuntuu että kevätkin on vielä niin kovin kaukana. Koen eroahdistusta kun ajattelenkin että joudun  luopumaan joulusta taas pitkäksi aikaa. Minun täytyy varmaankin vierottaa itseni joulusta
"koriste-kerrallaan"-taktiikalla. Olenkohan ainoa joka kärvistelee tämän asian kanssa? 

Jouluisilla kuvilla en kuitenkaan ajatellut teitä enää piinata, vaikka haluasinkin. Allaolevat kuvat on otettu eilen mutta ainakin minun mielestäni nämä kynttiläsomisteet ja valotalo ovat enemmän talvisia kuin jouluisia.

Oikein ihanaa ja rentouttavaa loppiaisviikonloppua kaikille kera kuusen, koristeiden tai ilman ;D


Sekalaista seurakuntaa olohuoneemme hyllyllä; DecoraFramea, Hemtexiä, Jyskiä, Lene Bjerreä, kirpparia, Ateenan häämatkan matkamuistoja sekä peritty peili ja puusepän tekemä hylly.

Eteisessä meitä ilahduttaa valollaan Askosta kesällä ostettu "valotalo". Olen poltellut siinä nyt kynttilää lähes taukoamatta parisen kuukautta. Tuoli on kirppislöytö ja vihreä senkki  joka vilahtaa taustalla on pelastettu vanhalta työväentalolta. Senkkihän oli alunperin menossa poltettavaksi...

Uusi vuosi ja... / Marjaana

2.1.2012

Kokonainen viikonloppu kahden. Hyvää ruokaa, kuohuvaa, tulevan vuoden suunnittelua, häiden suunnittelua ja toteuttamista, musiikkia, elokuvia... Täydellinen uusi vuosi. 

Perinteinen uuden vuoden kuohuvamme (ihanaa kun on ollut yhdessä jo kohta neljä vuotta voi alkaa kutsua tiettyjä asioita perinteiksi) on Anna de Codorniu, samaa suositteli myös ystävämme Johanna Hellan ja viinilasin välissä -blogista. Varsinaista herkkua. Leffaksi  valitsimme ihanan ja sydäntä riipaisevan Pariisin Varpusen, La Vie En Rose...


Lisäksi katsoimme tietysti  Yle Areenalta kaksiosaisen minisarja keisarinna Sisistä. Ihana pukuepookki. Pidin valtavasti tästä uudesta versiosta... Kiitos, Johannalle,  Hellan ja viinilasin väliin. Ilman vinkkausta olisi mennyt ohi. Ehtii muuten vielä... :-)

Herkuttelimme kaikenlaista viikonlopun aikana, mutta kohokohta oli uuden vuoden aaton etanat. Valmistamme etanat aina Pastanjauhantaa-blogin ohjeen mukaan. Täydellinen resepti. Nam.



Muurlan lasit ovat kihlajaislahja veljeltäni ja hänen vaimoltaan. Lempilasissani on teksti:" Lennä, lennä, anna mennä!"





Sitä neuvoa aion noudattaa koko vuoden 2012! Lennän ja annan mennä!

Vuonna 2012:

- vietän upeat hääjuhlat
- täytän 40 vuotta onnellisena ja kiitollisena
- paijaan ja rakastan miestäni ja perhettäni
- istutan puita ja pensaita
- maalaan mökin sisäkaton valkoiseksi
- liikun säännöllisesti
- luen ja otan opikseni
- kirjoitan ja kuvaan
- laitan hyvää kotiruokaa kekseliäästi ja rakkaudella
- karsin... ainakin vähän...
- käyn teatterissa 
- en missaa Helsinkiä - World Design Capital Helsinki 2012
- teen käsitöitä
- olen hyvä ystävä <3


Entä sinä?