Pulkkailua Yyterissä

25.2.2017


Olen päässyt viettämään todella kivoja hiihtolomapäiviä töiden lomassa.
Alkuviikon vietin Tallinnassa tyttäreni ja ystäviemme kanssa. Ihastuimme kaupunkiin todella, uskomattoman kaunis kaupunki! Minun viime visiitistäni kaupunkiin oli parisenkymmentä vuotta mutta seuraavaan kertaan ei taatusti mene yhtä kauaa. Kaupunki täytyy ehdottomasti päästä tsekkaamaan myös kesällä. Kunhan ehdin niin teen postauksen reissustamme.

Mutta sitten tämän postauksen kuviin. Nämä on otettu eilen Yyterissä jossa pulkkailimme kera ystäviemme. En mitenkään osaa edes kuvitella parempaa paikkaa pulkkailuun, mäkiä on runsaudenpulaan asti ja maisemat ovat aivan huikeat. 


Leppoisaa viikonloppua
Johanna

--------
Shots from yesterday when we were sledding in Yyteri in beautiful sceneries




Lotta Agaton Tukholman messuilla

18.2.2017




Palataanpas vielä viime viikkoisille Tukholman messuille. Yksi messujen eniten hypetetty osasto sekä ennen että jälkeen oli varmasti tämä Lotta Agatonin suunnittelema kokonaisuus. Osasto oli minusta todella kaunis ja tyylikäs kokonaisuus, ehkä jäin kuitenkin kaipaamaan jotakin pientä säröä täydellisyyteen.

Ja huomenna reissataan taas, lähden tyttäreni ja ystäviemme kanssa Tallinnaan kolmeksi yöksi. Viime visiitistäni kaupunkiin on noin kaksikymmentä vuotta eli odotan suurella innolla mitä kaupunki meille tällä kertaa tarjoaa.

Mukavaa lauantaita
Johanna

--------
One of the most hyped stands at the Stockholm Furniture fair was probably this "home" that was styled by Lotta Agaton











Tähtipölyä Tukholmassa

12.2.2017


Tukholman messumatka tarjosi minulle sellaisen annoksen tähtipölyä että taidan leijua normaalia korkeammalla vielä jokusen päivän! Vietin kaupungissa upeita päiviä ihanan ja lahjakkaan italialaisen toimittajaystäväni Maria Chiara Antoninin kanssa, hän kirjoittaa mm Italian Elle Decoriin. Kiitos Maria 

Tutustuimme tietenkin messuihin mutta myös oheisohjelma oli aivan huikeaa; Residenceä, Muutoa, ClaessonKoivistoRunea, Design House Stocholmia, Artekia, Iittalaa, Note Studiota, Carl Hansen & Sonsia. Kaikki tilaisuudet olivat tietenkin upeasti järjestetty mutta parasta oli kuitenkin tapaamiset eri designereiden kanssa. Olikin aivan huikeaa päästä juttusille suuresti kunnioittamieni suunnittelijoiden kanssa.

Postauksen kuvat ovat hyvin sekalainen seurakunta otoksia eri tilaisuuksista.


Kiitollisin mielin edelleen hieman leijuva
Johanna

--------
The Stocholm Furniture fair with all the amazing events this week was really a fantastic experience!!!
Thank you my dear friend journalist Maria Chiara Antonini <3


Artek / ArkDes
Artekin uusien Daniel Rybakkenin suunnittelemien tuotteiden lanseeraus


Artek / ArkDes
Artekin uusien Daniel Rybakkenin suunnittelemien tuotteiden lanseeraus


ClaessonKoivistoRune for Dux / Nobis Hotel
ClaessonKoivistoRunen uusien tuotteiden lanseeraus Duxille


ClaessonKoivistoRune for Dux / Nobis Hotel
ClaessonKoivistoRunen uusien tuotteiden lanseeraus Duxille


ClaessonKoivistoRune / Nobis Hotel


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården
Reset your table näyttelyn avajaiset


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården


Iittala / Wetterling Gallery Kungsträdgården
Tässä puheenvuoro Residence-lehden päätoimittajalla Hanna Nova Beatricella.
Vasemmalla kokki Sami Tallberg joka oli loihtinut tapahtumaan aivan huikeita naposteltavia


Residence-lehti / Moderna Museet
Design to last-näyttelyn avajaiset


Note Design Studio
20 x Fine Sorensen nahkatuotteiden lanseeraus


Design House Stockholm/ Nordiska Galleriet
Design House Stockholmin 25-vuotissynttärit.
Tässä omistaja Anders Färdig pitämässä puhetta ja kiittämässä stylisteja ja yhteistyökumppaneita


Design House Stockholm/ Nordiska Galleriet
Design House Stockholmin 25-vuotissynttärit


The design bar " Sulla Bocca di Tutti" by Note Design Studio /  Stockholm Furniture and light fair
Sisustuksessa oli käytetty paljon Muuton huonekaluja. Nautimmekin lounaan Muuton kanssa tässä upeassa ravintolassa.



The design bar " Sulla Bocca di Tutti" by Note Design Studio /  Stockholm Furniture and light fair


Fondazione Prada Milanossa Part I

5.2.2017


Asustelin siis Milanossa viime keväänä kuukauden ja yksi ehdoton kohokohta reissussa oli Fondazione Pradassa käynti. Sinne oli hieman vaivalloista kulkea julkisilla mutta visiitti on kaiken vaivan arvoinen! Kyseessä on Pradan muotitalon tinkimätön yhdistelmä taidetta ja kulttuuria arkkitehti Rem Kolhaasin suunnittelemissa puitteissa. Koin paikan kuin yhtenä suurena kokonaistaideteoksena jossa aivan jokainen yksityiskohta oli äärimmilleen suunniteltu. Kaikki oli hyvin minimalistista ja jopa raalla tavalla kaunista. Vaeltelin paikassa tuntikausia enkä olisi millään malttanut lähteä pois, paikassa oli aivan erityinen oma tunnelmansa. Kuvia tuli tietenkin otettua aivan järjettömät määrät ja toinen postaus on vielä jossakin vaiheessa tulossa.

Minulla on muuten todella mielenkiintoinen viikko tulossa. Olen huomenna lähdössä messuilemaan Tukholmaan Stockholm Furniture & Light FairiinTiedossa on mielettömiä päiviä ja upeita tilaisuuksia, tsekkailkaahan ainakin Hullaannu ja Hurmaannu facebook-sivuilta kuulumisia, klik

Leppoisaa sunnuntaita
Johanna


--------
Absolutely loved Fondazione Prada in Milano! These pics are from last spring when I lived in Milano for one month.