POMPdeLUX-kutsuilla

24.8.2012


Pääsin eilen tutustumaan näihin hurmaaviin POMPdeLUX-lastenvaatteisiin ystäväni kotikutsuilla. Koko tuotemerkki on Suomessa uusi (nettikaupan kautta on saanut aiemmin tilattua) ja ensimmäisiä kutsuja on alettu pitää vasta tämän viikon maanantaina. Kysessä on tanskalainen merkki jonka takana ovat naiset nimeltään Marianne Hoffmann ja Pia Davids. He suunnittelevatkin itse kaiken aina napeista kankaaseen ja kuvioihin saakka.

Vaattet olivat sekä omasta että tyttäreni mielestä aivan ihania! Vaatteiden värit veivät varsinkin minun sydämeni, ne ovat kauniin murrettuja ja utuisia. Myös kuosit olivat todella kauniita ja vaatteissa oli runsaasti kivoja yksityiskohtia. Olisin hyvinkin voinut (mikäli rahavarani olisivat antaneet myöden...) ostaa vaikka puolet koko 251 tuotteen syysmallistosta. Nyt tyttäreni sai tyytyä tuohon kauniiseen ylläolevaan puuvillapaitaan joka maksoi vajaat parikymmentä euroa.


Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua :)

Johanna


Oi mitä ihania yläosia!

Nuo kultaiset pöksyt olivat supersöpöt. Eikä tuo kultainen hamekaan hassumpi ole!

Mallistosta löytyy myös ulkoiluvaatteita.

18 kommenttia :

  1. Ihania ovat! Olen tilannut noita viime syksynä ja keväänä lapsenlapselleni ja ihan huippu tuoteita ovat!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita vaatteita kerrassaan! Kiva kuulla että olet niistä tykännyt, nyt tosiaan odottele. ensimmäistä POMPdeLUX-tuotetta tyttärelleni.

      Niin, näitähän on saanut netistä kuitenkin jo aiemmin tilattua, hyvä kun mainitsit asiasta, muutin sen tekstiinkin vielä :)

      Poista
  2. Nää on siis niin IHANIA! Olisin halunnut ryhtyä jälleenmyyjäksi, mutta vielä en saanut mahdollisuutta, koska tämä liian pieni paikkakunta. Ensi keväänä katsotaan tilanne uudestaan, kunhan jalkautuvat ensin isommille paikkakunnille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin onkin IHANIA :)En tiedä missä tynnyrinpohjalla olen elellyt mutta mulle nää oli ihan uusi juttu!

      Ja toivottavasti pääset tuotteiden jälleenmyyjäksi, keväthän on jo tuossa tuokiossa :)

      Poista
  3. Pomppikset on niiiiin ihania. Oon tilannut niitä tytöille ja nyt pääsen pian kutsuille. Ollappa vaan mallisto äideillekin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo 'Pomppis'-sana :) Meidän äitien täytyy ruveta keräämään adressia että saadaan oma aikuisten mallisto!

      Poista
  4. Kiva blogi sulla Johanna!
    t. POMPdeLUX edustaja Nina =)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia kauniista vaatteista,ihana blogi, täällä toinen PdL edustaja muistuttelee että kannattaa tehdä tilaus edustajien kautta jos haluaa kaikki edut itselleen, mm. edullisemmat postituskulut kuin verkkokaupassa ja kaupan päälle ihanan POMPdeLUX kassin! Kausi alkanut siis 20.8 ja kestää lokakuun loppuun saakka. Yt POMPdeLUX edustaja Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiitosia kehuista :) Se on tosiaan niin ettei kauniista vaatteista saa kuin kauniita kuvia!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Jenna, niin ovatkin aivan syötävän suloisia :) Kiva kun törmää uusiin mukaviin juttuihin!

      Poista
  7. Kivan näköisiä vaatteita. Olisi ollut hauska nähdä myös poikien vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, todella kivoja ovatkin!
      Poikien vaatteita näkee vaikka tekstissä olevasta linkistäkin POMPdeLUXin nettisivuille, sieltä löytyy ihana esitekin. Olin niin sekaisin tyttöjen vaatteista (ja kiirekin yllättäen oli!) että poikien vaatteet jäivät tällä kertaa kuvaamatta.

      Poista
  8. Krista: Poikien vaatteita pääset katsomaan vaikka oman alueesi edustajan kautta. =)
    http://www.pompdelux.com/fi_FI/forside/home-shopping/etsi-myyntiedustaja-kartalta

    VastaaPoista
  9. Lisäksi me edustajat pidämme avoimia ovia, jossa mallistoa esillä & mahdollisuus tilata! PDL sivuilla tulevat tapahtumat. Seuraava Helsingissä 15.9. Klo 10-12 Moko Marketin kabinetissa, perämiehenkatu 10. Tervetuloa! Pomp de Lux edustaja Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, hyvä tietää. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥