Juhannusruusut

21.6.2012


Juhannusruusut ovat ihania!
Kauneuden lisäksi juhannusruusuissa on ainutlaatuisen upea tuoksu. Omassa pihassamme ei valitettavasti enää juhannusruusuja kasva. Mutta eipä hätää, äitini nimittäin hankki itselleen juuri siirtolapuutarhan, jossa juhannusruusuja on tuoksuteltavana, ihanaa :) Nämä kuvatkin on otettu sieltä, puska ei ollut vielä riehaantunut aivan valtoimenaan kukkimaan mutta jokunen kaunis nuppu sentään kuvattavaksikin oli jo avautunut.

Minä itse en ole mikään viherpeukalo puutarhurista puhumattakaan mutta nyt seuraan kyllä suurella mielenkiinnolla kaikkia ihanuuksia joita äitini siirtolapuutarhassa kasvaa. Jospas sitä seuratessa vaikka jotakin tiedonjyvääkin tarttuisi itselle tällä viher-rintamalla, jännätään miten käy! Tästä ihanasta siirtolapuutarhasta ja sen valloittavasta mökistä tulen varmasti kirjoittamaan myöhemminkin postauksissani.

Aion siirtyä tästä vähitellen perheeni kanssa juhannuksen viettoon. Ohjelmassa on toivottavasti kaikkea ihanaa kuten merielämää, ystäviä, naurua, kepeitä sekä syvällisiä keskusteluja, hyvää ruokaa ja juomaa, rentoutumista, aurinkoa, lämpöä ja saunomista vihdan kera yöttömässä yössä.


Toivottelen siis kaikille aurinkoista, ihanaa ja muutenkin mukavaa juhannusta ♥

Johanna


Tein ruusuista vielä seepianvärisetkin versiot. Taidan pitää näistä kuvista kyllä enemmän kuin noista perinteisimmistä!

4 kommenttia :

  1. Ihania ja nimensämukaisesti juhannusruusuja ,) Niiden tuoksun muistaa jo lapsuudesta ja piikit sitäkin suuremmin ,) Tänään aamusella työmatkalla katselinkin jo puhjenneita kukkasia ja harmittelin ettei ollut kameraa mukana. Aamuaurinko on vielä niin pehmeä, että olisi saanut kivoja kuvia. Ilta-aurinkoa siis odotellessa. Oikein mukavaa Jussia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ihania kukkia ovat ja tuoksukin on erityisen huumaava :) Olinkin unohtanut nuo piikit, jokunen on tullut sormista vuosien mittaan nypittyä...

      Ja kiitos vielä juhannustoivotuksista! Oli aivan upea ja rentouttava juhannus, nyt pitäisi vielä saada itsensä viikoksi työmoodille ;)

      Poista
  2. Kukat <3
    Pionit on vielä ihanampia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla kanssasi, kukat aivan huippuja, varsinkin valkoiset siis... ;)

      Kuules, minulla juuri tällä viikolla tulossa postaus pioneista, hauska yhteensattuma!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥