Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dusty Deco. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dusty Deco. Näytä kaikki tekstit

Dusty Deco -Tukholman vintagetaivas

18.9.2015


Kesäisellä upealla Tukholman reissullamme kiertelimme Tukholmaa melkoisen tehokkaasti. Yhdeksi henkilökohtaiseksi kohokohdakseni nousikin jo etukäteen kovasti odottamani vintage-esineitä ja -huonekaluja myyvä Dusty Deco.

Liike oli vieläkin upeampi kokemus kuin mitä osasin odottaa! Paikasta muodostui minulle kyllä aivan ehdoton pyhiinvaelluskohde tulevilla Tukholman reissuillani. Tarjolla on valtava määrä pieteetillä käsinpoimittuja vintageherkkuja eri aikakausilta sekä eri tyylisuunnista. Dusty Deco sijaitsee Hornstullin kaupunginosassa vanhassa autotallissa joka on juuri sopivan rouhea ympäristö vintage-esineille. Huonekalujen lisäksi erityisen hyvin olivat edustettuina valaisimet sekä taide, erityisesti valokuvateokset joista osa oli melko rohkeitakin. Mikäli et pääse itse paikan päälle niin Dusty Decon nettisivut ovat myös todella vierailemisen arvoiset, varsinkin inspiraatiokuvat ovat aivan omaa luokkaansa, klik 

Vielä pieni varoituksen sana, kuvia on TODELLA paljon, yrittäkäähän nauttia niistä kuitenkin kohtuudella :D

Ihanaa viikonloppua
Johanna

Aiempia postauksiani Tukholman matkastamme pääset lukemaan tästä ja tästä

Matka toteutettiin yhdessä Visit Swedenin sekä Visit Stockholmin kanssa

--------
Fantastic Dusty Deco in Stockholm is really worth a visit!




























Työtiloja

24.1.2013


Wau mikä upea idea joka olisi vielä hyvin toteutettavissakin!

Työhuoneessa tai -tilassa sitä ihminen viettää melkoisen suuren osan elämäänsä,
halusi sitä tai ei. Varsinkin näin kotona työskentelevälle esteetikolle työtilan kauneus,
siisteys ja toimivuus olisivat ihan ykkösjuttu... Mutta, mutta, minun ihkaoma työtilani talomme
yläkerrassa ei kestä kyllä minkäänlaista päivänvaloa, ei siis todellakaan. Löytyy sotkua,
kasoja, pölyä, varastoa sille ja tälle ja tolle sekä pisteenä iin päälle puhkikulunut työtuoli!
Useimmille henkilöille olenkin reippaasti antanut porttarin työtilaani ja työpalaverit pidän
alakerrassa. Muu kotihan luojan kiitos vielä useimmiten melko edustavassa kunnossa.

Niinpä toivonkin että nämä ihanat kuvat kauniista työtiloista saavat minunkin siivous- ja
sisustusinspiraationi yltämään yläkertaamme asti. Sitä odotellessa katselen kotimme
häpeäpilkussa jo niin kovin tutuksi tulleita kasoja, kasoja, kasoja...

Viime postauksessani toivottelin päivänjatkoja kaaoksen keskeltä,
teemaan sopivasti taidan tehdä niin nytkin ;D
 ♥
Johanna



Tällainen työhuone taitaisi hipoa täydellisyyttä.
Valoa, valkoisuutta, ikuinen kesä sekä upeasti yhdistetty uutta ja vanhaa :)


Ihanan minimalistinen tila.
Tänne kun asettuisin niin ei montaakaan tuntia menisi kun tavaraa olisi hujanhajan...


Lähes tällainen setti huonekaluja minulta löytyisi, hmm


Tämä huone taas on ihanan ateljeemainen ja tuo korkeus on tietysti huikea


Rouheampaa tyyliä, kaunista tämäkin


Vielä asteen lisää rouheutta tässä huoneessa, toimii!


Tässä alkaa olla tavaraa jo tutunoloisesti...

Kaikki kuvat Dusty Deco.

Mustavalkoista

9.1.2013



Alun perin minun piti tehdä postaus tänään turkooseista lasiesineistä mutta jokin tökkäsi
pahasti väri-iloittelua vastaan. Tässä onkin paremmin mielialaani sopivia mustavalkoisia upeita
inspiraatiokuvia Dusty Deco -sivuilta. Yhteisenä nimittäjänä näissä kuvissa on minimalistisen
värimaailman lisäksi jotakin haikeaa ja mystistä kauneutta. Ja voi kuinka odotankaan että meri
jälleen aukeaa!


Kaunista keskiviikkoa
Johanna