Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kattaus. Näytä kaikki tekstit

Ikean inspiroiva jouluilta

3.12.2015



Jo ennen Pariisin matkaa pääsin viettämään jouluiltaa IKEAn kanssa. 
Fiilistelimme tulevaa joulua ja kurkistimme myös hieman ensi kevään uutuuksiin.
Ilta oli upea niin tunnelmaltaan kuin visuaaliselta ilmeeltäänkin. Yksinkertainen on kaunista eikä jouluista tunnelmaa luomaan lopultakaan tarvita paljoa. Monesti vain kauniit kynttilät, luonnosta poimitut yksityiskohdat sekä hyvä ruoka ja loistoseura upeine keskusteluineen riittävät.

Kiitos IKEA upeasta illasta!


Hieman jo jouluisin mielin
Johanna

--------
Had the pleasure to spend a wonderful christmasy evening with IKEA


Sisustuksen pääväreinä oli käytetty valkoisen eri sävyjä, beigeä sekä vihreää.
Illan ilmeen oli luonut Anna Pirkola.



Saimme herkutella mm riisipuurolla, jouluisilla leivillä sekä appelsiinijuustokakulla





Kaapissa tyhjänpanttina lojunut juustokupuni saa tänä vuonna toimia osana joulukoristusta tämän kuvan innoittamana


Tässä upea Vittsjö-hyllykkö, klik







Yhden tässä kuvassa näkyvän sisustusvinkin olen ottanut jo omakseni.
Olohuoneestamme löytyy nyt väärinpäin käännetty vanha taulu!



Kaunis tapa paketoida lahjat


Kynttilät ovat verrattomia tunnelmanluojia ja valkoiset kynttilät ovat minulle juurikin niitä ainoita oikeita


Making of "Lämmin hetki" -kattaus

30.12.2012


Lämmin hetki on kattauksen nimi jolla osallistuin Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailuun.
Tein pienen postauksen aiheesta aiemmin, klik

 Nämä kuvat on siis räpsitty terassillamme parisen viikkoa sitten melkoisen arktisissa olosuhteissa. Halusin kuviin hieman rustiikkista tunnelmaa joita kirppiksiltä haalitut Ruska-kupit kivasti ilmentävät. Lisäksi halusin ehdottomasti kuvata kattauksen ulkona kauniissa lumisessa ympäristössä.

Kuvausalustana minulla toimi vanha jakkara jonka päälle laitoin vieläkin vanhemman lampaantaljan, sitten vielä somistukseksi jokunen käpy sekä oksa. Ruska-kupeissa minulla oli tarjolla artisokkakeittoa. Makunsa puolesta keitto toimikin paremmin kuvausrekvisiittana kuin varsinaisena kulinaarisena nautintona, heh...
Vanhassa peltikipassa oli saaristolaisleipää sekä kirppikseltä löydetty pieni pellavaliina.

Maahan keräsin vielä hieman tarpeistoa, eli rottinkisen korin, virkatun peiton sekä ruosteisen myrskylyhdyn (tietysti kirppislöytöjä!) Villalapaset on ostettu aikoja sitten Tallinan Mustamäen torilta jolloin se oli valtava rykelmä muovisia telttoja, muistatteko "tarunhohtoisen" paikan?

Jos haluat äänestää kattaustani niin se onnistuu täällä.  Kuva löytyy ihan kärkisijoilta "suosituimmat"
kohtaa painaessa. Kiitos jos äänestät :) Äänestysaikaa on vuoden 2012 loppuun saakka eli huomiseen kello kahteentoista.

Mukavia loppuvuoden päiviä
Johanna


Niin ruosteinen, niin kaunis

`
Naapurimaan mummun kutomat lapaset


Olen keräillyt Arabian Ruska-sarjaa noin vuoden ajan.
Sarjassa viehättää nostalgian lisäksi erityisesti se, että jokainen astia on yksilö pienine värieroineen.
Astioissa on myös ihanan rouhea tuntu. 


Niin, kupeissa tosiaan oli kokkaamaani artisokkakeittoa.
Maku ei todellakaan ollut kovin kaksinen, mutta kuvausrekvisiittana toimi kivasti ;D




Tässä vielä valmis kuvakollaasi kattauksesta

Suomen kaunein kattaus -kilpailu / Lämmin hetki

17.12.2012



Lämmin hetki.
Pakkanen nipistelee poskia reippaan kävelylenkin jälkeen. Ruska-sarjan teekupista nautittu kuuma artisokkakeitto lämmittää ihanasti sekä sielua että kohmeisia sormia.
Johanna H & H

Osallistuin juuri hetki sitten Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailuun ylläolevalla kuvalla. Kuvat on otettu nyt lauantaina ulkona terassillamme melkoisessa tuulessa ja tuiverruksessa. Teen vielä myöhemmin "making of" -postauksenkin tästä koska tuttuun tapaani kuvamateriaalia kertyi taas melkoisesti.

Niin, en tietenkään olisi kovinkaan pahoillani jos haluaisit ja ehtisit kattaustani äänestää täällä.  Kuva löytynee ainakin jokusen päivän etusivulta kun painaa "uusimmat ensin"- kohtaa. Kiitos jo näin etukäteen sinulle joka äänestät kattaustani ♥ Äänestäneiden kesken arvotaan  viisi kappaletta neljän vapaavalintaisen Arabia-mukin pakettia.

Stressitöntä alkavaa viikkoa
Johanna


Osallistuin kilpailuun myös viime vuonna jopa kahdella kattauksella!
Tämä ylläoleva kattaukseni Arjen juhlaa sai kilpailussa kunniamaininnan, voit lukea kattauksesta lisää tästä.


Tässä toinen viime vuotinen reippaan punainen kattaus nimeltään Joulupuurolla. Sen teimme yhdessä ystäväni Marjaanan kanssa, lisää pääset lukemaan tästä.

Jee, kunniamaininta kattauskisassa "Arjen juhlalle" / Johanna

26.1.2012

Jee, ja jebou!!! Osallistuin allaolevalla "Arjen juhlaa"-kattauksella marraskuussa Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailuun. Tänään julkistettiin kilpailun voittaja. Voittoa ei tullut mutta ihan kiva "lohdutuspalkinto" eli kunniamaininta :) Kolme parasta palkittiin ja kaksi kattausta sai kunniamaininnan joista "Arjen juhlaa" oli toinen.

Kattauksesta ja sen teosta kirjoitin myös aiemmin täällä blogissakin, jutun löydät täältä: http://hullaannuhurmaannu.blogspot.com/2011/11/arjen-juhlaa-johanna.html


Voittajakattauksen ja muut top 10 kattaukset näet täältä: http://www.suomenkauneinkattaus.fi/


Mukavaa torstainjatkoa :)

Keräilijää geeneissä osa 1 /Johanna

13.1.2012

Marjaana tunnusti viime postauksessaan olevansa kasaaja. Minä olen sekä kasaaja että paatunut kirppistelijä ja keräilijä. Kolme kovaa koota! Kaikki paikat kaappeja myöden ovat tietenkin pullollaan näitä aarteitani. Mutta miten sitä näillä keräilijän kurittomilla geeneillä varustettu ihminen voisi kulkea jonkun kauniin ja edullisen esineen ohi ostamatta sitä kotiinsa? Ja minähän en siis vastausta tähän itse esittämääni kysymykseen tiedä...

Tässä kuitenkin hieman kuvia osasta näistä ainakin minulle aarteenomaisista ihanista löydöistä.

Näitä kirppistelijäpostauksia on varmasti tulossa jatkossa lukuisia, siksi otsikossa osa 1 ;D

Oikein ihanaa ja lumenvalkoista viikonloppua :)



Kaunis peltinen purkki jossa aivan upea ja erikoinen kuva.
Purkki on kauniin herneenvihreä, ihanan keväinen!
Ei taida olla ihan antiikkia tämä purkki vaikka kuvassa antiikkia edustetaankin ;)

Hurmaavat Rörstrandin sokerikko ja kermakko ovat loistolöytö 3 eurolla. Isompi kannu ei kuulu samaan sarjaan mutta sopii muuten tyylillisesti hienosti yhteen sokerikon ja kermakon kanssa.

Olen pieni, suloinen ja kaunis.

Appelsiinimehupullo. Tämä oli pakko ostaa ihan siksi etten ollut aiemmin törmänyt tällaiseen pulloon ja etikettiin.

Etiketti on ihanan vintage. Ja hassua, mehua on siis myyty 900 gramman pullossa.

Pieni puinen rasia vain odottelee aarteitani...

Kaunis kynttelikkö. Tämä kaunotar vilahti myös Arabian kattauskisaan tekemässäni kattauksessa.

Täytyy varmasti vielä lopuksi mainita että minullahan on näitä jo kaksin kappalein.
Voi noita minun geenejäni...

Making of joulupuurolla / Johanna&Marjaana

20.11.2011

Käytimme astioina Marjaanan Arabian 24h-sarjan valkoisia, matalia, lautasia ja Iittalan Teema-sarjan isoja, punaisia, syviä lautasia sekä Johannan kätköistä löytynyttä Sarpanevan emaloitua, upeaa, punaista pataa. Teimme kattauksen valkoisen lakanan päälle ja höystimme sitä ompuilla, manteleilla, jouluvaloilla ja  punaiseen Piupalipaupali-kehykseen laitetulla puuroreseptillä. Kattauksen taustalta löytyy Marjaanan kodin olohuoneen tiiliseinä, joka on muurattu vanhoista purkutiilistä.

Joulukuu rupeaa olemaan jo niin lähellä, että on aika hauskaa antaa itselleen lupa jo pienimuotoiseen fiilistelyyn joulun suhteen. Ai niin. Puuro paloi pohjaan ja haisi ihan kauhealta. Maistamista ei voinut edes harkita. Onneksi se toimi kuitenkin rekvisiittana oikein mainiosti...

Ensimmäisissä kuvissa mukana oli  kahvipannu, jonka suunnittelija on Raija Uosikkinen. Kuvion nimi on Punahilkka. Myös Aarikan herkut sirottimet olivat aluksi mukana. Punahilkka-kannu ja sirottimet ovat tuttuja Johannan Punaista ja makeaa -postauksesta. Lopullisista kuvista ne kuitenkin karsiutuivat. Marjaanalla on olkkarissaan valkoiseksi maalattu season-puu, jonka koristelut vaihtelevat kausien mukaan. Nyt siinä roikkuu mm. kaamosvalot ja Mari Puttosen sisustuskoruja. Joulupallot antavat vielä odottaa itseään...




Joulupuurolla jo / Johanna&Marjaana

18.11.2011

Vietimme hauskan ja inspiroivan kuvauspäivän Marjaanan kotona. Innostuimme Arabian Suomen kaunein kattaus -kilpailusta ja päätimme tehdä Johannan aiemmin luoman  Arjen juhlaa -kattauksen rinnalle toisen kattauksen. Olemme miettineet myös sitä, miten hauskasti DecoraFrame-kehyksiä voisi hyödyntää juhlissa, tuliaisina tai somisteena erilaisten reseptien kanssa. Ja sitten on tietysti tämä joulu. Näistä aineksista syntyi aikamoinen soppa. Tai puuro. Tai velli. Ihan miten vain. :-)

Seuraavassa postauksessa onkin sitten hieman enemmän tunnelmia ja kuvia kuvauspäivästä.

Ps. Emme me pahaksemme pistä jos vaikka annat äänesi tälle kattaukselle :)


Joulupuurolla

Joulupuuro kuuluu aattoon.  Lumen, pakkasten ja joulutouhujen keskeltä istahdetaan höyryävän puuron ääreen perheen kanssa. Joulurauha on julistettu ja joulukirkko odottaa. Kukahan saa tänä vuonna mantelin?

Aluslautasina Arabian 24h -sarjan matalat lautaset ja puurolautasina Teemaa Iittalan tuotannosta. Puuro hautuu hiljalleen Sarpanevan emaloidussa padassa. Joulu on täällä.

Arjen juhlaa / Johanna

6.11.2011

Päivänä eräänä törmäsin Arabian Suomen kaunein kattaus- kilpailun ilmoitukseen lehdessä. Mieltäni jäi kaihertamaan että olisi mukava osallistua kilpailuun koska kotoani löytyy aivan valtavasti sekä uusia että vanhoja Arabian astioita. Viime viikon lauantaina iskikin sitten hirvittävä kattauskuume ja vääntelin, kääntelin, siirtelin ja stailasin vimmaisena tunnin verran astioita eestaas. Tuloksena on allaoleva kattaus ja kuvakollaasi.

Kilpailu löytyy osoitteesta http://www.suomenkauneinkattaus.fi/  Käykäähän kurkkaamassa ja vaikka äänestämässä suunnittelemaani kattausta nimeltään Arjen juhlaa :) Löytyy varmasti ainakin jokusen päivän etusivulta kun painaa "uusimmat ensin"- kohtaa.

Arjen juhlaa
Kuppi kuumaa, nautitaan hyvässä seurassa, tässä ja nyt.
Kaj Franckin suunnittelema Arki-astiasto on kulkeutunut meille perintönä mummulasta. Arki on ihanan monipuolinen astiasto joka muuntautuu moneen. Tässä kattauksessa olen yhdistänyt sen rennosti kirppislöytöihin sekä mummun ompelemiin pikkuisiin liinoihin. Muuntautumiskykyinen astiasto sopii tarvittaessa myös moderniinkin tyyliin yksinkertaisen, mutta tyylikkään kuvionsa vuoksi.  Kauniit kupit ja kattaus tekevät pieniä ihmeitä ja kahvihetki Arjen kanssa on aina rentouttava. Nimensä vastaisesti Arki todellakin on yhtä juhlaa!