Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gotlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gotlanti. Näytä kaikki tekstit

Lilla Bjers Gotlannissa ja viikonlopun reissusta

26.6.2015


Juhannus oli ja meni, ja säät todellakin olivat vaihtelevat kuten viime postauksessa uumoilinkin :D 

No nyt on jälleen uusi viikonloppu koittanut ja toivo lämpimästä säästä elää edelleen vahvana! Pääsenkin kurkistamaan onko sää parempi Ruotsin puolella. Lähes sama bloggaajaporukka joka seikkaili viime vuonna Gotlannissa on jälleen kasassa, tällä kertaa valloitamme Tukholmaa huomisesta lähtien. Voi kuinka odotankaan reissua, meillä on tiedossa niin paljon ihanaa ohjelmaa että lähes heikottaa :D Palaan heti alkuviikosta sitten paremmin Tukholman kuulumisiin täällä blogin puolella mutta facessa, klik ja instagramissa, klik voit seurata kuulumisia myös hieman tuoreempana

Tässä postauksessa kuitenkin vielä kuvia viime vuoden legendaariselta Gotlannin reissultamme. Tutustuimme ja herkuttelimme tässä hurmaavassa Lilla Bjers nimisessä paikassa. Tämä paikka on aivan must kaikille Gotlannin kävijöille. Paikka ja henkilökunta on aivan ihanaa ja ruoka taivaallista luomuruokaa omasta pellosta.

Muuhun Gotlannin reissun antiin pääset tutustumaan tästä, klik

Trevligt veckoslut
Johanna

--------
Lovely, I will spend my weekend in Stockholm!
These pictures are from our trip to Gotland last summer. We got to visit this charming place, Lilla Bjers









Inspiraatiota ja messuilua

24.4.2015


Minulla on todella mielenkiintoinen ja vauhdikas viikonloppu edessä! Tänään vielä chillaillaan kotona mutta lauantai ja sunnuntai ovatkin sitten touhua täynnä.

Olen molempina päivinä Porissa Piha ja puutarha-messuilla haastateltavana Tanjan kanssa.  Sonja Lumme haastattelee meitä lauantaina klo 12.15 ja sunnuntaina klo 15.30 Laiturilla -Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa kirjamme tiimoilta. Tulossa on siis juttua kirjastamme, sen kohteista sekä mökkeilystä yleensä, tulkaahan ihmeessä paikalle jos vain pääsette. Pitäkäähän peukkuja, tuo haastattelu jännittää minua melkoisesti...

Näiden kahden haastattelun välissä teen myös reissun Helsinkiin Indiedays Inspiration-kekkereihin sisko avecinani. Vaikka aikataulu tiukaksi vetää niin en missään nimessä halua missata tuota iltaa. On niin ihanaa päästä tapaamaan kaikkia muita bloggaajia. Toivottavasti näen tilaisuudessa paljon vanhoja tuttuja ja saan uusiakin :)

Ja niin, nämä postauksen kuvat liittyvät myös Piha ja Puutarha-teemaan. Kuvat ovat iki-ihanan designer Tove Admanin puutarhasta ja kotoa Gotlannista. Pääsimme viime kesän reissullamme tutustumaan hänen hurmaavaan kotiinsa. Postaus kodista tulossa vielä myöhemmin.

Vauhtijalka vipattaen-tyyppisin terkuin
Johanna

--------
Busy weekend ahead!
On saturday and sunday I and Tanja are interviewed at a fair in Pori and between the interviews I´m heading to Helsinki to meet other bloggers a Indiedays Inspiration event.
The pictures in this post are shot at the home of lovely designer Tove Adman who lives in Gotland.


Tove Admanin päämateriaali on betoni joka sopii tietenkin aivan loistavasti myös ulkotiloihin


Näissä "väri"sävyissä sieluni lepää!


Aivan mielettömän kaunis yhdistelmä betonia, kiveä ja puuta


Wau!


Kaunis säilytysrasia, harmittaa etten tällaista ostanut mukaani...



...tällainen betoninen sydämen mallinen säilytysrasia minulta kyllä löytyy kotoa, en voinut sitä vastustaa.
Groteskia kauneutta.
Sydän on uskomattoman ihanan tuntuinen kädessä ja betoni on aivan sileää


Tässä pari sydämelle, pitäisi varmasti tietää mikä tämä tärkeä "juttu" on :D


Täydellisiä harmaan sävyjä

Puutarhainspiraatiota kera betonin Gotlannista

27.3.2015


Kevät nyt hippasen junnaa paikallaan ja vihreänkaipuuni vain kasvaa kasvamistaan! Olen aiemmin valitellut viherpeukaoloni puutetta, onneksi sellainen kuitenkin joillekin onnekkaille on suotu. Esimerkiksi suomalaissyntyiselle Stina Lindholmille joka pitää Gotlannissa upeaa Skulpturfabriken liikettään, klik. Viherpeukalon lisäksi Stina on muutenkin lahjakas, hän on yksi ruotsin arvostetuimpia muotoilijoita, päämateriaalina betoni.

Stinan luotsaama Skupturfabriken onkin kuin kokonaistaideteos joka koostuu kodista, työtilasta, kaupasta, kahvilasta sekä upeasta puutarhasta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Gotlannin reissulla. Saimme mahdollisuuden myös jutella Stinan kanssa, hän on uskomattoman lahjakas, sinnikäs, ja hyvin vaatimaton (ne suomalaiset sukujuuret!)

Taas kun näitä Gotlannin kuvia kävi läpi niin kauhea kaipuu iski, Gotlantiin on päästävä uudelleen ensi kesänä!
PS. Lisää kesäisiä Gotlanti-fiiliksiä pääset lukemaan aiemmissa postauksissani täällä, klik



Viherpeukaloterkuin
Johanna


Matka toteutettiin yhdessä Visit Swedenin kanssa

--------
I had the change to visit wonderful Skulpturfabriken in Gotland last summer


Tänne!


Puutarha oli kuin jaettu kahtia, ennen showroomia se oli hyvin perinteinen ja runsas 




Tämä pitkänomainen rakennus jossa myös showroom sijaitsi jakoi puutarhan kahtia


Portista sisäänastuttaessa puutarha olikin japanilaisen minimalistinen ja pääosaa näytteli betoni


Kaikki oli hyvin tyylikästä, yksinkertaista ja ah niin kaunista


Sisäänkäynti showroomiin



Rakennuksen yläkerrassa sijaitsi showroomin ja shopin viehättävä yhdistelmä


Upeita lähes ihmisenkokoisia veistoksia


Näissä hahmoissa oli jotakin hyvin puhuttelevaa


Tarjolla oli lisäksi Stinan pienempiä betonisia teoksia


Stina oli valinnut kauppaansa upean lajitelman tuotteita myös muilta valmistajilta


Tässä esimerkkinä Note Designin Klongille suunnittelema kynttilänjalka


Ja sokerina pohjalla, mielettömän upea keittiö!

Djupvik -tyylikästä chillailua

19.9.2014


Hohhoijaakkaa, tarkoitukseni oli kertoilla teille tunnelmia viimeviikkoisilta Habitare-messuilta, näytteilleasettajan näkökulmasta. Sitä saatte odottaa vielä tovin, tämä messujen(kin) jälkeinen viikko on nimittäin osoittautunut työmäärältään niin katastrofaalisen kiireiseksi etten ole messujen kuvamateriaalia edes kamerasta koneelleeni vielä saanut.

Mutta eipä tässä hätää, onneksi minulla on muita kuvia koneellani! Tässä tarjolla visuaalista herkkua Gotlannista. Nämä postauksen kuvat on otettu supertyylikkäässä ja ultrahip-hotellissa nimeltään Djupvik.

Tutustuimme hotelliin melko pikaisesti hyvin tuulisena ja kylmänä päivänä mutta tämän paikan charmi taitaa kyllä purra kelissä kuin kelissä, niin upea paikka oli. Kuin tehty tyylikkääseen chillailuun ja joutenoloon.

Myös minä tarvitsen nyt joutenoloa, joten minun ohjelmassani on tänä viikonloppuna toivottavasti mahdollisimman vähän mitään. Seuraavia asioita kuitenkin suostun harkitsemaan: merelle tuijottelua, sisustuslehtien lukemista, hyvää ruokaa ja juomaa ja ennenkaikkea kunnon yöunia x 2. Because I´m worth it :D

PS. Lisää Gotlanti fiiliksiä pääset lukemaan täältä, klik


Rentouttavaa viikonloppua
Johanna


Matka toteutettiin yhdessä Visit Swedenin kanssa

--------

Gotland and Djupvik, a match made in heaven! These pictures are from our trip to Gotland earlier this summer



Kyllähän tässä kelpaa olla ja istuskella, maisematkin ovat melkoiset




Tällaiset upeat daybedit sopisivat sekä rakenteeltaan että väriltään saaremme kuin nyrkki silmään!
Olenkin jo hieman tällaiselle ihanuudelle paikkaakin mallaillut



Niin yksinkertaista, niin tyylikästä


Pikkuinen uima-allaskin löytyy


Maisemat olivat muutenkin kuin merinäkymältään kauniit


Myös ravintolan kattaus noudatti samaa yksinkertaista mutta tyylikästä linjaa


Harmaantunut puu <3


Hmm, pikaisella käynnillämme ehdin valitettavasti nauttia vain lasillisen


Ravintola oli sisätiloiltaan hauskan boheemi ja konstailematon


Kauniit paperivalaisimet


Luonto tarjoaa usein parhaat koristukset, kuten tässä

Körsbärsgården Gotlannissa

22.8.2014


Ihana kesä, ihana Gotlanti. Näin kun syksyä selvästi alkaa olla ilmassa (sniif!) niin on mukavaa fiilistellä kesän kohokohdilla, joihin siis ehdottomasti kuului Gotlannin reissumme ihanien kanssabloggajien kanssa.
Gotlanti oli upea, mutta niin oli totisesti seurakin, kiitos vielä kerran muruset <3
Peeta / RAW Design Blog

Päivänä eräänä kikatteleva ja kaikella ihanalla jo pilalle hemmoteltu laumamme sai tutustua taas aivan upeaan paikkaan, Körsbärsgårdeniin. Paikassa on kahvila, myymälä sekä taidemuseo, ihana kombinaatio!
Kaikki oli ihanasti kohdillaan, hyvä seura, aurinko, kauniit rakennukset ja sellainen ihanan viipyilevä ja raukea tunnelma jota on todella vaikea saavuttaa. 

Leppoisan viipyilevää viikonloppua
Johanna

Matka toteutettiin yhdessä Visit Swedenin kanssa

--------

On our trip to Gotland earlier this summer we visited this really beautiful place, Körsbärsgården.
Loved the surrounding with beautiful white houses and the relaxing atmosphere.



Tällainen upea pikku parveke löytyi yhdestä pihapiirin talosta


Voi kuinka kauniita nämä valkoiset vanhat kivitalot ovatkaan 


Kaunis ikkuna ja upeaa kiviseinää


Maljakoita seinustalla


Lisää upeita maljakoita


Tässä rakennuksessa sijaitsi taidemuseo, Konsthall


Taisemuseon pääty oli hauska...




...ja hyvin kuvauksellinen


Myös pihalla oli taideteoksia


Ja ne maisemat, täälläkin, kerrassaan upeat!


Tällainen vanha unohdettu kaunotar piileksi lähettyvillä


Namskis