Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit

Jäinen meri ja työmatka Milanoon

10.3.2018


Tässä postauksessa hieman menneitä ja tulevia matkoja kuulumisten kera.
  
Hiihtolomalla yövyimme kolme yötä tyttäreni ja toisen äiti-tytär-kombon kanssa Tallinnassa. Kaupunki hurmasi meidät taas täysin vaikka kelit olivatkin hyytävät. Fiilistelimme vanhaa-kaupunkia sekä Telliskiveä ja Rottermania. Reissun kauneimmat kuvat otin kuitenkin Tallinna-Helsinki välillä josta myös nämä postauksen kuvat.

Rakastan merta jokaisena vuodenaikana ja nyt talvellakin meri tarjosi parastaan. Näkymät laivasta olivat fantastiset, jäätä silmänkantamattomiin ja uskomattomia jäämuodostelmia! Tuijottelin maisemaa kuin hypnotisoituna ja onnistuin jokusen säädyllisen kuvan nappaamaan likaisen ikkunan takaa sisätiloista. Ulkona uskalsin piipahtaa mutta kylmyyden vuoksi visiitti jäi harmittavan lyhyeksi.

Mutta sitten ihanaan tulevaan matkaani josta olen vähintäänkin hyperinnoissani! Huomenna sunnuntaina lennän Milanoon kymmeneksi päiväksi. Kuvaamme huikeita koteja lahjakkaan toimittajaystäväni Maria Chiara Antoninin kanssa. Tuskin maltan odottaa että pääsen kaupunkiin taas, tasan kaksi vuotta sitten vietin kokonaisen kuukauden Italiassa ja Milano oli silloin tukikohtani. Viimeistään maanantai-iltana aion nauttia Aperol Spritzini Duomon vieressä olevalla terassilla :D


Matkaterkuin
Johanna

PS. Voit seurata blogia myös

--------
We visited Tallinn two weeks ago by ferry and the scenery was spectacular.
The sea was full of ice formations in every size and shape!
The next ten days I will spend on a worktrip to Milan.
 I´ll be photoshooting homes for magazines with my talented friend Maria Chiara Antonini <3





Rooman parhaat x 15

2.2.2018


Pahoitteluni että viime postauksesta on aivan tuhottomasti aikaa mutta täällä sitä taas ollaan!

Marraskuisesta matkasta Roomaan on alkanut muodostua perheellemme jonkinmoinen perinne. Tämä oli jo kolmas kerta kun matkustamme kaupunkiin marraskuussa. Tällä kertaa yövyimme Roomassa kolme yötä ennenkuin jatkoimme matkaamme Sisiliaan.

Marraskuinen Rooma tarjosi meille taas parastaan. Ilmakin oli valehtelematta suorastaan paratiisimainen Suomen loskan, kuran, pimeyden ja kylmyyden jälkeen. Saimme nauttia auringosta ja noin viisitoista-asteisesta ilmasta joka on täydellinen lämpötila kaupunkilomailuun, ainakin meidän perheellemme. Keli oli sitäpaitsi parempi kuin suurin osa viime kesän päivistä kotimaassa :D Marraskuu on oiva kuukausi matkustaa kaupunkiin leudon ilman vuoksi mutta myös siksi, että turistien määrä on minimissään joka tarkoittaa sitä ettei tungoksista ole tietoakaan ja myös yöpymisten hinnat ovat alimmillaan.

Rooma on aivan ehdoton suosikkini kaikista kaupunkikohteista mutta en ole koskaan kaupungissa korkeasesongin aikaan käynyt, ainoastaan joko keväällä tai myöhään syksyllä. En tiedä mahdankohan koskaan uskaltaa Roomaan kesällä matkustaakaan, olen kuullut niin paljon "kauhujuttuja" kuumuudesta, väentungoksesta, kehnosta palvelusta ja jonottamisesta että haluan säilyttää Rooman juuri sellaisena kuin sen tälläkin kertaa koimme eli kauniina, eläväisenä muttei ruuhkaisena sekä ystävällisenä.

Tässä vielä listattuna meidän lempparipaikkamme Roomassa jotka on aivan pakko kokea joka kerta kaupungissa käydessä. Vaikka nämä ovatkin tietyllä tapaa juuri niitä kliseisiä nähtävyyksiä niin onhan näissä edelleen taikaa vaikka ne on jo useaan otteeseen tullut nähtyä. Tämä lista on sellainen jonka ehtii parissa kolmessa päivässä mainiosti kävellen kokemaan ja näkemään, ainakin jos kaupunki on aiemmin tuttu. Kaupungin vanha keskusta jossa nähtävyydet enimmäkseeen sijaitsevat on itse asiassa hämmästyttävän pieni. Lasillisillekin tai espressollekin ehtii nähtävyyksien lomassa mainosti istahtaa ja seurata kaupungin vilinää. Olen merkinnyt +-merkillä kohteet joissa kannattaa viettää enemmän aikaa/ kannattaa mennä sisälle  jos oma aikataulu antaa myöden.

PS. Postauksen lopussa video jonka otin huoneistomme ikkunasta Campo de´Fiorilla.

-Piazza Navona
-Campo de´Fiori
-Piazza del Popolo
- Villa Borghese +
-Pantheon
-Piazza de Spagna
-Piazza Venezia ja Viktor Emanuel IIn monumentti
(monumentin päästä huikeat näkymät yli kaupungin, pääsee hissillä)
-Fontana di Trevi
-Castel Sant´Angelo ja silta +
(Linnasta upea näkymä auringonlaskun aikaan yli kaupungin sekä Vatikaaniin)
-Colosseum +
-Forum Romanum +
-Palatinium +
-Trasteveren kaupunginosa +
-Vatikaani tietenkin +
-Largo di Torre Argentina

Ihanaa viikonloppua
Johanna

PS. Voit seurata blogia myös facebookissa, klik sekä instagramissa, klik

--------

ROME 
I´m so in love with the city. Visited Rome last November and really enjoyed our stay again. 
This is a city you always have to return to!


Selfien ottoa Castel Sant´Angelon sillalla :D


Castel Sant´Angelon silta


Castel Sant´Angelon silta


Vatikaaniin johtava tie


Vatikaanin aukio


Vatikaanin aukio


Vatikaanin aukio


Piazza Navona


Piazza Navona


Piazza Navona


Piazza Venezia ja Viktor Emanuel IIn monumentti


Largo di Torre Argentina



Campo de´Fiori
Täällä myös yövyimme asunnossa joka oli talon toisessa kerroksessa. Tämäkin kuva otettu huoneistostamme. Pääsimme ikkunasta seuraamaan torin tapahtumia aivan aitiopaikalta!


 Campo de´Fiori


Campo de´Fiori




Pantheon


Fontana di Trevi


Piazza di Spagna


Campo de´Fiori




Fondazione Prada Milanossa Part I

5.2.2017


Asustelin siis Milanossa viime keväänä kuukauden ja yksi ehdoton kohokohta reissussa oli Fondazione Pradassa käynti. Sinne oli hieman vaivalloista kulkea julkisilla mutta visiitti on kaiken vaivan arvoinen! Kyseessä on Pradan muotitalon tinkimätön yhdistelmä taidetta ja kulttuuria arkkitehti Rem Kolhaasin suunnittelemissa puitteissa. Koin paikan kuin yhtenä suurena kokonaistaideteoksena jossa aivan jokainen yksityiskohta oli äärimmilleen suunniteltu. Kaikki oli hyvin minimalistista ja jopa raalla tavalla kaunista. Vaeltelin paikassa tuntikausia enkä olisi millään malttanut lähteä pois, paikassa oli aivan erityinen oma tunnelmansa. Kuvia tuli tietenkin otettua aivan järjettömät määrät ja toinen postaus on vielä jossakin vaiheessa tulossa.

Minulla on muuten todella mielenkiintoinen viikko tulossa. Olen huomenna lähdössä messuilemaan Tukholmaan Stockholm Furniture & Light FairiinTiedossa on mielettömiä päiviä ja upeita tilaisuuksia, tsekkailkaahan ainakin Hullaannu ja Hurmaannu facebook-sivuilta kuulumisia, klik

Leppoisaa sunnuntaita
Johanna


--------
Absolutely loved Fondazione Prada in Milano! These pics are from last spring when I lived in Milano for one month.




















Como-järveä ja kuumeilua

24.11.2016


Kääk, viime postauksesta on taas aivan tuhottomasti aikaa!
Peak Experience-taidenäyttely josta aiemmin kertoilin meni kaikin puolin loistavasti ja oli upea kokemus. Viime viikkoina aikani on kulunut kaikkien muiden töiden lisäksi uutta kirjaa tehdessä. (Uudesta kirjasta ihan pikapuoliin lisää) On ollut ihanaa käsitellä kaikkia kesäisiä, aurinkoisia ja kauniita kuvia joissa armas kotimaamme on parhaimmillaan. Se on tuonut edes hippasen lohtua tähän marraskuuhun joka on kyllä kuukausista julmin, ainakin minulle. Pääni kestää vuosi vuodelta huonommin tätä viikko- ja kuukausitolkulla kestävää pimeyttä, sadetta ja kuraa.

Kotimaisten kesäkuvien lisäksi olen käynyt läpi Italian kuviani ja yrittänyt hoitaa kaamosmasennustani myös siten. Muistattekin ehkä, asuin keväällä kuukauden Milanossa ja piipahdin myös mm Venetsiassa, Firenzessä ja Cinque Terressä. Como-järvelläkin tuli käytyä ja nämä kuvat ovatkin juuri Comolta. Kiertelimme järveä sekä ihania kyliä veneellä ja seurasimme auringonlaskua vuoren laelta. Aivan mielettömän upea paikka tämäkin, mahtaakohan Italiassa silti muunlaisia ollakaan?

Ikäväni Italiaan taitaa olla jo mallia krooninen ja matkakuumeilua onkin esiintynyt melkoisesti. Kannattaakin lähipäivinä seurailla facebookin, klik sekä instan, klik  puolella mitä lääkettä olen vaivoihini keksinyt... :D


Ciao
Johanna

--------
Pictures from the beautiful lake Como from last spring when I spent a whole month in Italy visiting for example Milan, Venice, Florence and Cinque Terre.
Chronically longing back!














♥ Ihana tyttäreni