Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

Elle Decorationin kansimaisemissa mökillämme

13.6.2014


Wuhuu!!! Vihdoinkin sain tämän ihanan lehden omiin käsiini.
Kuva mökiltämme on siis Elle Decoration Countryn kannessa, lisäksi sisäsivuilta
löytyy kahdeksan aukeamaa kuvia saariparatiisistamme. Tämä taitaa olla totta,
ihan oikeasti siis.

Mökkimme on lehdessä aivan uskomattomassa seurassa. Lehden sivuilla on esitelty
toinen toistaan upeampia kesäasuntoja ympäri maailmaa, mm linnoja ja  palatseja... Ja
sitten, heh, sokerina pohjalla myös meidän pieni ja vaatimaton mökkimme.

Kovasti olen pähkinyt että miksi juuri meidän mökkimme pääsi tuohon sisustusraamattuun
ja vielä kanteen asti. Ykkösyy minulle on täysin selvä, eli Krista Keltasen upeat valokuvat,
toiseksi syyksi olen mielessäni arponut suomalaisen eksotiikan. Tähän eksotiikkaan varmasti
liittyy sähköttömyys, luonnonläheisyys  ja tietty vaatimattomuus mökkeilyssä.

En olisi ikinä voinut kuvitella sinä kauniina ja hyvin tuulisena kuvauspäivänä kun Krista
ja Jonna mökkimme laituriin rantautuvat että kuvat jonakin päivänä tästä ehkä maailman
upeimmasta sisustuslehdestä löytyvät. Tarkalleen en tiedä miten nämä ihanat naiset tässä
onnistuivat mutta kovasti kiitollinen olen. Kiitokset siis vielä kerran taiturimaiselle

Tässä postauksessa kuvia samaiselta terassiltamme joka myös kannessa näkyy. Nämä
kuvat otin viime viikonloppuna.

Terkuin suomalainen ehkäpä eksoottinenkin mökkeilijä
Johanna

Ja pakko vielä lisätä tähän loppuun, on se elämä vain niin ihmeellistä, ja niin ihanaa!


Kuvia napsiessani kävi uskomattoman hyvä onni! Luvian ylpeys, Kaljaasi Ihana
purjehti juuri saaremme ohitse (kyllä se siellä kuvassa näkyy kun hieman
tihruttaa :D)


 Tässä kattauksessa en käyttänyt lehtijutussakin näkyviä Marimekon astioita,
vaan tällä kertaa mentiin perinteisemmällä sinivalkoisella linjalla


 Lautaset ovat kirppislöytöjä, kuten myös Sorsakosken aterimet ja lasitkin.
Vesipullon olen ostanut ystäväni Johannan KodinOnni sisustusliikkeestä
Raumalta


Kuvissa näkyvä pöytä on mieheni rakentama


Sorsakosken aterimien ihanuutta olen jo aiemminkin hehkutellut mutta
ne vain ovat niin kauniita, ja kestäviä. Ainoita aterimia jotka kestävät
ruostumatta myös meri-ilmastossa


Yksinkertainen on kaunista, varsinkin mustaa pöytää vasten!


Kuvaukselliset mutta hieman jo nahistumaan päässeet kevätsipulini

Pakkaskukat pitsiverhoina

18.1.2013



Valo, aurinko, kuinka olenkaan kaivannut teitä!

Tänään en ole voinut olla hurmaantumatta tuosta upeasta valon määrästä jollaista en olekaan hetkeen päässyt kokemaan. Pakkanen huitelee pitkälti päälle kahdenkymmenen asteen ja työt painavat päälle mutta tästä valon määrästä voi nauttia pitkästä aikaa sisätiloissakin, (kunhan siis sulkee silmänsä kaikilta pölypalloilta, pesemättömiltä ikkunoilta sekä likaisilta sormenjäljiltä ovissa!)

Hyppäsin jokuseksi minuutiksi hytisemään terassillemme ottamaan nämä kuvat kun huomasin kuinka kauniita pakkaskukkia terassin ikkunaan oli muodostunut. Ne ovatkin aivan kuin luonnon oma jatke pitsiverhoille!


Valoisaa viikonloppua
Johanna

Kesäisempiä kuvia terassistamme pääset kurkkaamaan tästä




Verhot ovat tietenkin kirppikseltä ja kynttilälyhdyt on ostettu jokunen
vuosi sitten Jyskistä.





Terassin liehuvat verhot

1.6.2012


No niin, nyt terassillamme on verhot! Ja ilman nastakiinnityksiä kuten vielä viime viikolla (pääset kurkkaamaan juttua täältä) Projekti alkoi niin että aluksi virittelin verhoja paikoilleen nastojen avulla että sain hieman hahmotettua miltä ne terassillamme näyttäisivät. Jopa nastoineen päivineen näytti niin kivalta että päätin satsata oikein verhotankoihinkin.

Tangot löysin edullisesti Jyskistä, hinta oli vajaa seitsemän euroa/ tanko. Tangot eivät ole mitään luksusmallia tai -laatuakaan mutta en oikein ulos säiden armoille raaski mitään  kallimpaa laittaakaan.

Verhot tietenkin löytyivät valmiina tuolta aarrekätköistäni. Pitsiverhot ovat kirppikseltä ja nuo beiget pellavaverhot olen vuosia sitten ostanut myöskin Jyskistä. Verhojen hinta on jäänyt edullisuuden vuoksi mieleeni, kolme euroa/ verho. Tarkoitukseni onkin lisätä vielä yksi verhotanko ja kahdet verhot terassille toisten viereen. Nyt sitten vain toivotaan että linnut eivät "pommita" terassliluomustani pilalle ;)

Ilokseni olen huomannut jokusen uuden lukijankin, tervetuloa

Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua :)

Johanna
Valkoiset pelargoniat ovat suosikkejani. Tarpeeksi sitkeitä ja vahvoja kestämään minunkin hoitoni ;)




Kukkiva puutarhamme! Ovathan voikukatkin kukkia ;D

Kesä!

22.5.2012

Ihana kauan kaivattu kesä, lämpö ja terassikelit, tervetuloa!

Vihdoinkin pääsee nauttimaan terassielämästä ilman villapaitoja ja -sukkia. Mittari näyttää paraikaa 25 astetta, eli kesävaatteet täytyy nopsaan kaivaa kaapin perukoilta (ja toivoa että ne vielä mahtuvat päälle...) Muutakin mukavaa on tänään terassilla tiedossa; grillausta, kahvittelua sekä verhojen laittoa.

Sain jostakin päähäni että terassillamme kuuluu olla verhot.
Kuvassa näkyvät tuulessa viuhuvat verhot laitoin eilen illalla paikoilleen kiireissäni nastoilla eli täytyy käydä ostamassa myös jokunen verhotanko. Nastaviritykseni ei nimittäin taida olla katseen- eikä kesänkestävä.



Nauttikaahan ihanasta lämmöstä :)
Johanna

Kahvit vintagetyyliin

17.4.2012








Kova on kaipuu päästä kahvittelemaan auringonpaisteessa ja lämpimässä katetulle terassillemme. Ilmat vain eivät ole olleet kovinkaan suituisat tuohon puuhaan. Tänä keväänä olemme onnistuneet ulkokahvittelussa vasta kerran. Ja nekin kahvit meinivät melkoisella vauhdilla alas kylmän viiman siivittämänä. Kevät huhuu, sinua kaipaillaan kovasti!

Kuvien asetelman "leikkikahveista" olemme kyllä nauttineet koko talvenkin. Eli ylläolevat kuvat terassiltamme. Rekvisiittana taas kaikenlaisia löytöjä joiden yhteinen nimittäjä on korkea ikä, sinertävä väri sekä kulunut ja kolhiintunut ulkoasu. Tuolla kahvipannullakin on varmasti monet kahvit tullut keitettyä. Itse en taida sitä ottaa kahvinkeittokäyttöön... ;D

Mukavaa tiistaita :)
Johanna