Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

IKEA // Kuvastolanseeraus // Kutsu syömään

17.8.2015


IKEA järjesti viime torstaina upean uuden kuvaston lanseeraustilaisuuden Helsingin Kaapelitehtaalla. Illan teemana oli uuden kuvaston ja tuoteuutuuksien lisäksi ruoka, sen laittaminen ja yhdessä syöminen.

Ikea todella taitaa tällaisten tilaisuuksien järjestämisen, oli ilo olla mukana jälleen kerran! Ympäristö oli ihanan inspiroiva ja kuvattavaa riitti vaikka kuinka, saimme mukavasti infoa uusista tuotteista, ruoka oli loistavaa ja vielä se todella tärkeä seikka; tunnelma oli ihanan rento. Oli mukavaa tavata tuttuja lehtialalta sekä kanssabloggaajia, kerrassaan onnistunut ilta siis. Tässä melkoinen kuvakavalkadi illasta, ollos hyvä :)

Ikean odotettu kuvasto ilmestyy tällä viikolla mutta voit kurkkia sitä jo myös täältä, klik
Kuvasto on jälleen täynnä ihanuuksia, pääsin viikonloppuna sitä tuntitolkulla lueskelemaan laiturilla leppeässä kesätuulessa ja ihanassa auringonpaisteessa, tulihan se kesä vihdoinkin!

Aurinkoa ja iloa myös alkaneeseen viikkoon
Johanna

--------
A wonderful evening with Ikea and a great atmosphere in the launch of the new catalogue























Candy Cart ja Winter Wonderland

25.10.2013

 Oi kuinka ihanan herkullista iltaa pääsinkään viime lauantaina viettämään! Kyseessä oli
Winter Wonderland-tilaisuus jonka emäntinä toimivat Lumihopean hääsuunnittelija ja ihana
ystäväni Tanja Hakala sekä Marjo Moilanen Marjon Herkkukakusta. 

Ilta oli täydellinen.
Koristelut olivat upean mustavalkoiset, seurana oli uusia ja vanhoja tuttavuuksia
ja ohjelmana elävää musiikkia Jussi Wembergin esittämänä. Pisteenä i:iin päällä tietenkin kaikki
iki-ihanat herkut. Mahtaakohan tällainen makuri oikein elämänsä aikana edes lähemmäksi taivasta
päästä??? Tarjolla oli Marjon leipomia makeita kakkuja ja voileipäkakkuja sekä CandyCartissa,
eli herkkukärryissä, upea valikoima toinen toistaan ihanampia nameja, slurps! 


Namia viikonloppua
Johanna
 Kauniita ja superherkullisia cakepopseja.

 Candy Cartien tarjontaa

CandyCartin koristeluiden yksityiskohdat olivat kauniin viimeistellyt.
Vinkvink! Tanjan kautta saa vuokrattua näitä ihania kärryjä vaikkapa häihin tai synttäreille.


Marjon mestarillinen kakkunäyte


Winter Wonderland-teemaan sopivat pökerryttävän kauniit piparit sekä toinen Marjon kakkuluomus

Taipuisa taikapuu sekä illan kaunis emäntä Tanja

Valokuvaaja Eeva Meusel otti vieraista kuvia Photoboothissa

Vieraat saivat napata illasta mukaansa herkkuja pussukkaan.
Minä nappasin mukaani nämä taideteokset...

...ja hups, löytyihän pussistani myös karkkia!

Viini-lehden kuvauksissa ystävien luona

7.6.2013


Pääsimme keväällä juhlistamaan ystäviemme luo ainutlaatuista juhlaa jota myös Viini-lehti oli
kuvaamassa. Kyseessä on ystäviemme, kaimani Johannan ja hänen miehensä keksimä uusi juhla
nimeltään Viinipäiväntasaus. Juttu on luettavissa uusimmassa Viini-lehdessä 4/2013. Siellä
tämäkin Johanna kera miehensä Jarin herkkupöytien ääressä näkyypi.

Viinipäiväntasaus on aivan loistava uusi juhlimisen aihe! Ideana on että keväällä ilmojen
lämmettyä siirrytään punaviinistä valkoviiniin ja syksyllä ilmojen viilennyttyä taas valkoviinistä
punaviiniin. Päivää juhlistetaan ystävien ja rakkaiden kanssa hyvistä viineistä sekä ruuasta nauttien.

Juhlamme olikin monella tapaa ikimuistoinen. Saimme nauttia Johannan kokkaamista maukkaista
ruuista sekä mm Barcelonasta lennätetystä kinkusta. Myös nauttimamme viinit ja samppanjat olivat
aivan omaa luokkaansa. Kiitokset vielä ihanalle isäntäparille ♥

Ystäväni Johanna pitää Hellan ja viinilasin välissä nimistä upeaa blogia, käyhän kurkkaamassa sieltä
lisää kuvia ja fiiliksiä Viinipäiväntasaus juhlastamme :) Blogi on muutenkin pullollaan ihania ruoka-
sekä matkajuttuja.

Aurinkoa ja iloa viikonloppuun
Johanna


Illan isäntä puuhissaan pääkuvassa


Kukkuu ja malja kevätpäiväntasaukselle :)


Pöytä oli katettu keväisen värikkäästi Marimekon liinalle


Päärynä-Briesalaatti


Maistuva salaatti kauniissa vanhassa lasimaljassa


Kevään ensimmäiset parsat, nam!


Pöytämme oli täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja


Värikkääseen teemaan sopivat astiat


Näitä kuvia katsellessa saa olla kiitollinen että pääsi tällaista juhlaa viettämään!
Syksyllä sitten taas uusiksi :)


Päivän seremoniamestaritar Johanna

Maatilapuoti Wanha

3.9.2012

Puodin kauppias Katri Sundelin.

Porissa on avattu uusi lähi- ja luomuruokaa tarjoava Maatilapuoti Wanha. Kävin tutustumassa hurmaavaan puotiin viime perjantaina.Visuaalisena ihmisenä kiinnitin tietenkin huomioni putiikin ulkoasuun ja yleiseen fiilikseen. Puoti onkin todella kaunis sekä viihtyisä ja valoisa. Sisustus oli miellyttävän vanhahtava mukavalla ja raikkaalla tavalla.

Wanhassa on todella laaja ja laadukas valikoima erilaisia tuotteita eri tuoteryhmistä. Törmäsin ilokseni moneen uuteen tuotteeseen joita en ole muualta löytänyt. Suosittelenkin lämpimästi poikkeamista puotiin!

Mukavaa alkanutta viikkoa :)
Johanna



Puodin yleisilmettä.
Hyllyt ja myymäläkalusteet on kauppiaspariskunta itse nikkaroinut :)

Tuoreita leivonnaisia.

Ihania leipiä.

Jauhoja ja muita keittiön kuivatuotteita löytyi laaja valikoima.

Puodin kaunis paperipussi.

Kananmunia sekä vihanneshylly.

Avomaan kurkkuja, lanttuja ja perunoita.

Marjoja ja marmeladia.

Kylmäkaapeista löytyi lisää herkkuja.


Virkistäviä juomia.

Siirappeja ja lisää virkistäviä juomia.

Karkkihampaan kolotukseen oli tarjolla perinteisiä herkkuja.

Karkkihampaan kolotukseen löytyi myös näitä valloittavan kauniita suklaalevyjä.

Rouhittua pellavaa, kukkoviiri sekä ytyä salmiakkia.

Myös siivoukseen löytyi kivoja tuotteita
Puodin kaunis ikkuna.