Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

Peace, love, joy

24.12.2018


Oikein paljon iloa, rakkautta ja rauhaa Jouluusi 
Johanna


PS. Voit seurata blogia myös


--------
Wishing you a wonderful christmas <3

Jäinen meri ja työmatka Milanoon

10.3.2018


Tässä postauksessa hieman menneitä ja tulevia matkoja kuulumisten kera.
  
Hiihtolomalla yövyimme kolme yötä tyttäreni ja toisen äiti-tytär-kombon kanssa Tallinnassa. Kaupunki hurmasi meidät taas täysin vaikka kelit olivatkin hyytävät. Fiilistelimme vanhaa-kaupunkia sekä Telliskiveä ja Rottermania. Reissun kauneimmat kuvat otin kuitenkin Tallinna-Helsinki välillä josta myös nämä postauksen kuvat.

Rakastan merta jokaisena vuodenaikana ja nyt talvellakin meri tarjosi parastaan. Näkymät laivasta olivat fantastiset, jäätä silmänkantamattomiin ja uskomattomia jäämuodostelmia! Tuijottelin maisemaa kuin hypnotisoituna ja onnistuin jokusen säädyllisen kuvan nappaamaan likaisen ikkunan takaa sisätiloista. Ulkona uskalsin piipahtaa mutta kylmyyden vuoksi visiitti jäi harmittavan lyhyeksi.

Mutta sitten ihanaan tulevaan matkaani josta olen vähintäänkin hyperinnoissani! Huomenna sunnuntaina lennän Milanoon kymmeneksi päiväksi. Kuvaamme huikeita koteja lahjakkaan toimittajaystäväni Maria Chiara Antoninin kanssa. Tuskin maltan odottaa että pääsen kaupunkiin taas, tasan kaksi vuotta sitten vietin kokonaisen kuukauden Italiassa ja Milano oli silloin tukikohtani. Viimeistään maanantai-iltana aion nauttia Aperol Spritzini Duomon vieressä olevalla terassilla :D


Matkaterkuin
Johanna

PS. Voit seurata blogia myös

--------
We visited Tallinn two weeks ago by ferry and the scenery was spectacular.
The sea was full of ice formations in every size and shape!
The next ten days I will spend on a worktrip to Milan.
 I´ll be photoshooting homes for magazines with my talented friend Maria Chiara Antonini <3





Rauhaa ja rakkautta

23.12.2017



Oikein rauhallista, rakkaudentäyteistä ja iloista joulua teille
Johanna


Nämä kuvat on otettu aiemmin tänä vuonna tammikuussa Porin Reposaaressa, Mäntyluodossa sekä Yyterissä eräänä huikaisevan kauniina ja kuulaana talvipäivänä. Toivon hartaasti että osaisin muuttaa tämän taivaalta juuri nyt tulevan veden lumeksi :D


PS. Voit seurata blogia myös


--------

Wishing you a wonderful christmas <3
These frosty and icy pictures are taken on January earlier this year.







Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi ♥

6.12.2017


Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi

Suomi on varmasti yksi maailman parhaista maista asua ja kasvaa. Varsinkin tyttönä ja naisena tiedän olevani etuoikeutettu. Vapaus, koulutus, turvallisuus, tasa-arvo, siinä ensimmäisiä sanoja jotka minulle tulevat kotimaasta mieleen. Ilmaiseksi nämä asiat eivät toki ole tulleet vaikka niitä harmittavan usein itsestäänselvyyksinä pidänkin. Aiemmat sukupolvet ovat maksaneet kaikesta nyt saatavilla olevasta hyvinvoinnistamme kovan hinnan.

Kaiken muun hyvän lisäksi saan kotimaani upeasta luonnosta inspiraatiota töihini. Vasta tätä postausta miettiessäni tajusin kuinka suuri merkitys kotimaallani on ollut myös työhöni ja valokuviini. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Suomessa. Näiden kuvien eksotiikka ja luonnon kauneus puree myös ulkomailla julisteiden muodossa. Lisäksi olen tehnyt kaksi kesäkodeista kertovaa kirjaa jossa Suomen luonto on suuressa osassa. Vaikka en aina olekaan sujut ilmastomme kanssa niin onhan luontomme ainutlaatuinen.


Hyvää itsenäisyyspäivää
Johanna

PS. Senverran ulkomaan uutisia huikkaan tähän väliin että Italian matkamme oli upea ja postausta kyllä tulossa myöhemmin kunhan maltatte hieman odottaa

--------
We are celebrating my dear homeland Finlands 100th Independence Day on 6.12.
Feeling priviledged to be born, raised and to live in this wonderful country.





Syksyä ja arjen aloitus

25.8.2017


 Tämä on ollut ensimmäinen kokonainen työviikkoni loman jälkeen. Hieman yskähdellen on viikkoa edetty ja eletty. Jo tiistaista asti odotin perjantaita kuin kuuta nousevaa ja vaikka töitä on hirmuisesti ei työtahti ole ollut kummoinen. Osasyynä lienee kaamea väsymys, olen lomilla melkoinen iltavirkku, saatan valvoa helposti 02:een ja tuollainen valvominen ei oikein istu tähän "normaalielämän" 07 herätyksiin... No kaipa asia edes hieman ensi viikolla tasaantuu, tai sitten ei :D

Arkeen paluuseen kuuluu osaltani myös säännöllisen liikunnan aloittaminen. Käyn yleensä tunnin tai puolentoistatunnin kävely/-juoksulenkillä tai mäkitreenissä viitisen kertaa viikossa. Ensi viikolla aloitan myös  kesätauon jälkeen astangajoogan jota olen harrastanut enemmän ja vähemmän jo noin kymmenen vuotta.

Nämä postauksen kuvat olen napsinut puhelimellani yhdeltä tämän viikkoiselta kävelylenkiltäni. Kuvista näkee jo selvästi että syksy on tullut, lehdissä on jo reippaasti keltaista ja tuoksu on myös syksyinen. Lenkkimaastot kotimme lähettyvillä ovat mainiot ja joki korvaa myös pikkiriikkisen ikuista kaipuutani meren äärelle.


Aurinkoa ja iloa viikonloppuun
Johanna


--------
Snapshots taken with Iphone on one of my walking routes this week.
The autumn colours are already here.







Hyvää juhannusta!

22.6.2017


Lyhyesti ja ytimekkäästi, oikein hyvää ja ihanaa juhannusta!
Sää on juuri nyt mitä parhain mutta taitaa vettäkin olla tulossa, ei anneta sen kuitenkaan juhlintaa häiritä :)

Nämä postauksen kuvat otettu mökiltämme pari viikonloppua sitten kun sumu entisestään kaunisti maisemaa.

 Juhannusterkuin
Johanna


--------
Wishing you a wonderful Midsummer <3




Valkoisen tilalla kultaa

17.5.2017



Vihdoinkin näyttää siltä että kevät, ja samassa rytäkässä ilmeisesti kesäkin, on saapumassa, jihuu!
Viikonlopuksi on luvattu yli parinkymmen asteen lämpöä, toivon todella että ennustukset kerrankin pitäisivät paikkansa. Olen aina sanonut että Suomessa ei valon ja lämmön määrä monenakaan vuoden päivänä kohtaa ja tämä kevät on ollut oiva osoitus siitä. Olemme mökkeilleet jo pääsiäisestä lähtien hyytävissä mutta ah niin valoisissa keleissä. Öisin ei oikeastaan merellä saaressa tule kunnolla pimeää enää ollenkaan. Minulla on tästä ihan testattua tietoakin, valvoin yhden kokonaisen yön :D

Nämä postauksen kuvat ovat viime viikonlopulta. Luonto tarjosi taas parastaan kun näkyvillä oli sekä tällainen jumalainen kullansävyinen auringonlasku että täysikuu. Kauneutta oli tarjolla oikein tuutin täydeltä ja  kunnon toppavaatteet pitivät minut joten kuten lämpimänä. Onneksi nyt on jo taas valkoisen lumen tilalla tarjolla näitä kauniin kultaisia sävyjä.

Huomenissa ajelen Mikkeliin jossa kuvailen useammassakin asuntomessukohteessa parisen päivää. Ihan huikeaa päästä jo tiirailemaan millaista asuntoherkkua on messuilla tarjolla!

Mukavaa keskiviikkoa 
Johanna


--------
Last weekend got to enjoy the most beautiful golden sunset on our island.






By Johanna Lehtinen julisteuutuuksia!

28.4.2017


Jippii, vihdoinkin!!!
Olen lisännyt By Johanna Lehtinen-julistemallistooni yhdeksän uutta julistetta koossa 50x70 cm. Olen näistä uutukaisista hyvin innoissani. Kuten aiemminkin niin suurin osan julisteiden kuvista on otettu joko omasta saarestamme tai Luvian saaristosta. Mukana on myös otoksia kotimme läheltä joen varrelta.

Odotan malttamattomana millaisen vastaanoton uudet julisteeni saavat, oma suosikkini tällä hetkellä on postauksessa ylinnä oleva Mysteeri-niminen juliste, klik


Oikein ihanaa ja iloista vappua
Johanna

--------

Here a sneak peek of my new collection of By Johanna Lehtinen prints.
All the nine new prints can be seen in my webshop By Johanna Lehtinen shop, here


Ylläoleva juliste on nimeltään Heijastuksia II, klik


Tämä purjeveneaiheinen juliste on nimeltään Kelluntaa, klik

Mökkikausi alkaa!

13.4.2017


Ihan karmea takatalvi pölähti tänään takaisin ja lunta oli enemmän kuin monta kertaa talven aikana :D
Mutta keleistä viis, kalenteri näyttää huhtikuun puoltaväliä ja sehän tarkoittaa että kaikesta huolimatta on kevät, eikö vain?

Meidän haaveissamme on päästä pääsiäisen aikana saaressa ensimmäistä kertaa tänä keväänä yöpymään.  Odotettavissa on hyytäviä kelejä ja huikeita maisemia. Viime viikonloppuna laskimme veneen ja siivoilimme, nämä kuvatkin ovat viime sunnuntailta.

Seuraavassa postauksessa pääsette sitten näkemään pilkahduksia upeasta Prahan reissustani.

Hyvää pääsiäistä, satoi tai paistoi
Johanna

--------
Hoping to get our summerhouse season started during Easter. It snowed today but the sea is not frozen so this is spring for us :D Shots from last weekend when we visited our island by boat the first time this spring.








 




Uusi kirjani Järvien Kesäkodit!

19.3.2017


Apua, missäköhän järjestyksessä näitä postauksia olisi kuulunut laittaa???
Tässä kuitenkin nyt julkkareiden jälkeen hieman lisää kirjastani Järvien Kesäkodit. En tiedä onko sitä korrektia sanoa mutta sanon silti, olen kirjasta todella ylpeä. Tämä on tosiaan jälleen yksi toteutunut unelma, huikeaa!

Kirja kertoo nimensä mukaisesti kesäkodeista järvien rannoilla. Kirjassa on esitelty 11 upeaa ja persoonallista kesäkotia. Minä olen vastuussa kirjan kuvista sekä ulkoasusta ja ihana ystäväni toimittaja Tanja Hakala on kirjoittanut kirjan tekstit. Seuraavassa ote kirjan johdannosta:

"Tervetuloa vierailemaan mielenkiintoisille järvimökeille! Tässä toisessa kirjassamme kerromme yhdentoista mökin tarinan. Ne ovat tarinoita tavallisista ihmisistä ja kesäkodeistaan järvimaisemissa. Ne kertovat siitä, miten sauna lämmitetään joka ilta, miten järven pinta rikkoutuu airon sitä leikatessa. Kuviin olemme onnistuneet vangitsemaan persoonallisia sisustuksia, arkkitehdin ratkaisuja sekä kauniita pihoja. Ennen kaikkea jokainen tarina on asukkaansa näköinen."

Toivomme tietenkin  sydämestämme Tanjan kanssa että kirja saa hyvän vastaanoton ja lukijat löytävät sen ja nauttivat työmme tuloksesta. Tarkoituksenamme oli luoda kaunis ja hyväntuulinen sisustus- / lifestylekirja joka ei keskity ainoastaan mökkien sisustukseen vaan laajemminkin mökkeilyn ihanuuteen. Minulle henkeen ja vereen meri-ihmisenä, joka ei ole koskaan järvellä mökkeillyt, olikin hienoa ja todella mielenkiintoista päästä tutustumaan järviin sekä mökkeihin järvien rannalla. 


Järvien Kesäkodit-kirja on myynnissä mm verkkokaupassani By Johanna Lehtinen Shop, klik


PS. Huomenna minua ei löydy järvien rannalta vaan ihanasta Prahasta jossa vietän aikaa perjantaihin asti lehdistömatkalla jonne onnekseni pääsin Häät-lehden klik, kautta.
Seuratkaahan instasta @byjohannalehtinen, klik sekä  Hullaannu ja Hurmaannu facebook-sivuilta kuulumisia, klik


Kesää jo kovasti odottava
Johanna

--------
Pictures from my new second book Järvien Kesäkodit about finnish summerhouses by the lakes.
So excited and thrilled about the book!





Tämä hurmaava huvilamainen kesäkoti sijaitsee Uudellamaalla.
Sisutuksessa on apuna ollut sisustussuunnittelija Milla Alftan
Tekstiilitaiteilija Hanna Korvelan mökistä huokui uskomaton rauha ja sisutus oli kauniin minimalistinen


Näin upeat näkymät aukeavat tornimaisesta makuuhuoneesta Pusulassa sijaitsevasta kesäkodista


Satakunnassa Valkjärvellä sijaitsevassa mökissä on kivaa tanskalaishenkeä