Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoli. Näytä kaikki tekstit

Täydellinen jakkara

10.3.2013


Olen haaveillut tällaisesta metallisesta jakkarasta jo jonkin aikaa. Samantapaisia on toki myynnissä
myös uustuotantona, mutta tällaisena kaikkea vanhaa rakastavana nuukamuikkusena olen haaveillut
 törmääväni aitoon vanhaan jakkaraan. Ja kas, kuten usein muutenkin elämässä, toiveeni toteutui!
 "Törmäys" tapahtui parisen viikkoa sitten kirppiksellä.

Valtava harmooni ja siihen kuuluva unelmieni jakkara nököttivät kirppiksen nurkassa. Onneksi sain
myyjän taivuteltua siihen että jakkaran sai ostaa erikseen. Vanhaa harmoonia en edes minä olisi kotiini huolinut. Niinpä erotin "parin", jakkara pääsi uuteen rakastavaan kotiin ja nököttää nyt olkkarissamme, harmoonin myöhemmistä vaiheista minulla ei ole tietoa. Mittapuuni mukaan jakkaran hinta oli kirppis-ostokseksi melko kova, 25 euroa mutta se on täydellinen; juuri sopivan kulunut, musta, korkeus on
säädettävissä ja se painaa kuin synti.

Aivan ihana ja rentouttava viikonloppu takana. Olemme olleet sekä eilen että tänään mökillämme
saaressa. Kulkuvälineenä oli moottorikelkka. Seurana ystäväperhe, sapuskana grilliruokaa sekä
pannukahvia ja täytekakkua, nam :) Ja mikä parasta, maisemat ovat olleet upeat ja
aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta. Ihana meri.

Johanna


Jakkaran päälle sopii paremmin kuin hyvin yksi lempimaljakoistani eli mattapintainen musta
kirppislöytö sekä kaunis kuivunut (ööh, jonkun kasvin) oksa



Jakkaran puinen istuinosa on kauniin kulunut ja patinoitunut.
Kuinkahan monet virret on mahdettu tälläkin jakkaralla istuen soittaa...


Japanifiilistä kotikonstein


Zenfiilistä kotikonstein


Nämä (ööh, jonkun kasvin) oksat ovat ikisuosikeitani sisutuksessa, toimii mukavasti monessa
paikassa


Loppukuvat ovatkin oodi tälle minulle toistaiseksi salaperäiselle kuivalle kasvinoksalle :)







Sattumankauppa

28.8.2012


Voi mikä ihana aarreaitta Häijääläinen Sattumankauppa onkaan! Vanhan kunnon sekatavarakaupan hengessä voi kaupassa törmätä sekä vanhoihin että uudempiinkin esineisiin. Tavaraa on astioista ja kirjoista aina huonekaluihin asti. Arvoesineet ja yllättävät "sattumat" odottelevatkin somasti sulassa sovussa ostajiaan.

Ensireaktioni kauppaan astuessani oli miellyttävä tyrmistys! Miten paljon ihanaa tavaraa laidasta laitaan eri vuosikymmeniltä kaupassa onkaan. Suosittelen varaamaan riittävästi aikaa kaiken tutkimiseen ja löytöjen tekemiseen. Meillä aikatauluun vaikutti huomattavasti tyttäremme malttamattomuus päästä Särkänniemeen...

Olenkin kirjoitellut jo pari postausta Sattumankaupasta löytämistäni tuotteista. Tuoleista löytyy juttua täältä sekä lautasista täältä.


Oikein mukavaa tiistai-iltaa :)

Johanna



Upeita vanhoja lasisia verkonmerkkejä.

Lasipulloja eri kokoisina ja värisinä.

Kuparisia kahvipannuja sekä rautaisia silitysrautoja.

Tuulahduksia 60- ja 70-luvulta tyynyjen sekä puisten kynttiläjalkojen muodossa.

Jokunen kellokin oli kaupan!

Kakkukahvien jälkeen olikin mukava tutustua Sattumankaupan melkoisen laajaan astiatarjontaan.
Voih, mikä ikkuna täynnä ihanuuksia!

Vanhaa Arabiaa sekä sekalainen seurakunta kuppeja.

Arabian Ruska-sarjaa (jota muuten itsekin kerään!) sekä ulkomaista posliinia.

Lasitavaraakin löytyi joka lähtöön.

Lapioinstallaatio ulkosuulin seinällä.

Laiturielämää

13.8.2012



Lempipaikkani mökkisaaressamme :)

Tässä tuolissa laiturilla tuli kesän aikana istuttua tovi jos toinenkin.
Tuli istuttua ja ihailtua aurinkoa, kuutamoa, luontoa, elämää.
Tuli istuttua bikinit päällä, hikisenä ja aurikorasvaisena.
Mutta ennen kaikkea tuli istuttua toppatakki harteilla, kaulahuivi kaulassa ja pipo päässä!

Kesä humpsahti ohitse tänä vuonna sellaisella vauhdilla että oikein hirvittää. Lämpö ei kovasti päässyt hipiää hellimään ja tuntuu että akut ovat vielä auringosta vajaat. Nyt totisesti toivon että saamme nauttia kauniista ja aurinkoisesta syksystä. Ja vielä pieni vieno toive; jokunen pipoton ilta laiturilla, pliide!


Mukavaa alkanutta viikkoa :)

Johanna

Tuoli on saatu mieheni työkaverilta käytettynä ihan mökille asti kuljetettuna.
Erityis-superbonuksena tuolissa on pyörivä istuin ;)

Tuoliin mahtuu somasti kaksi pientä tyttöstä vierekkäin täysikuuta ihailemaan ♥

Laiturin maanpuoleisessa päässä on ikivanha istuinryhmämme.
Muodoiltaan kalusteet eivät todellakaan ole mitään huippudesigniä. Plussana kalusteissa kuitenkin harmaantunut väri joka maastoutuu maisemaan. Tuolit ovat hirvittävän painavat, sekin on näin laiturikäytössä vain plussaa. Eivät ainakaan lentele ihan vähästä puhurista mereen!

Rannassa on vielä tämä toinenkin äärimmäisen sympaattinen pikkuinen laituri. Tämä laituri on tehty lähes viisi vuotta sitten tarkoituksenaan palvella yksi kesä. Siinäpä se kuitenkin rannassa edelleen hieman kallellaan kenottaa, tuulesta, tuiverruksista ja jäistä selvinneenä.

Pikkulaituri on lasten suosikki. Laituri on oivallisella korkeudella kalastamiseen haavin kanssa.

Harmaantunutta kaunista puuta.

Kauniit vanhat tuolit

9.8.2012


Elämä yllättää paatuneimmankin värinipon! Yllätys voi tulla esimerkiksi tuolien muodossa.

Kuten jo moneen otteeseen olen täälläkin maininnut, punainen ei lukeudu lempiväreihini. Mutta kas, kotoani löytyy tällä hetkellä neljä tummanpunaista vanhaa tuolia. Syy, tai ainakin kelpo tekosyy, tuolien ostoon oli hinta. Tuolit maksoivat vaivaiset viisi euroa kappale!

Kävimme kesäloman aikana Tampereella ja pysähdyimme matkalla Häijäällä Sattumankauppa nimisessä vanhaintavarakaupassa. Heti pihaan ajaessamme näin nämä tuolit ulkona. Nehän vain odottivat meidän saapumistamme siinä pihassa! Koska hinta oli mielestäni vähintäänkin sopiva eikä mieskään pahasti mutissut niin jatkoimmekin tovin kuluttua matkaamme Tampereelle nämä tuolit takakontissa.

Muuta en varmuudella tuoleista ja niiden alkuperästä osaa sanoa kuin että vanhoja ovat. Lisäksi nämä "uutukaiset" ovat pitkälti samaa mallia kuin meillä jo aiemmin olevat turkoosit tuolit. Ne olen ostanut kaverin pihakirppikseltä jo vuosia sitten.

Mukavaa torstaita :)

Johanna

Tässä kaksi viekkaudella kotiimme saapunutta punaista tuolia viattomasti poseeraa ;)

Ei mikään "match made in heaven" väriyhdistelmä! Mutta muuten kaikki stemmaa yhteen.


Niinpä niin, turkoosikaan ei vielä jokunen vuosi sitten lukeutunut lempiväreihini. Nyt sitä on kotona siellä, täällä ja vähän tuollakin...

Meren huuhtoma trendikäs tuoli

4.5.2012




Pääsimme vihdoin ja viimein viime viikonloppuna aloittamaan kauan kaipaamani mökkikauden! Voi sitä autuutta ja ihanuutta, koko upea kesä vielä edessäpäin :)

Keväällä lempipuuhaani on aina kierrellä saarten rantoja pitkin ja etsiä myrskyn tuomia aarteita rantoihin. 
Autiossa naapurisaaressamme pistäydyttyämme bongasin tämän rehdisti ruostuneen ja kovasti kulahtaneen tuolivanhuksen. Tuoli on ollut saaressa jo useamman vuoden. En tiedä onko meri sen sinne huuhtonut vai ovatko satunnaiset metsästäjät sen joskus vuosikausia sitten mukanaan tuoneet. Joka tapauksessa minä nappasin tuolista muutaman kuvan ja mieheni taas nappasi tuolin pois luontoa rumentamasta ja roskaamasta.

Ja kuinkas sitten kävikään. Tulimme kotiin ja aloin katsella näitä ottamiani kuvia ja tajusin että tuolihan on nyt ihan kuuminta hottia ruosteineen ja turkooseine väreineen päivineen! Eli, ei, tuoli ei todellakaan mene kaatiskuormaan vaan minäpä tarjoan hylkiölle uuden kodin. Sisälle en taida iljetä sitä ottaa mutta ulkona kestää varmaankin kukkapöytänä vielä jokusen vuosikymmenen tuulta ja tuiskuakin.
Toisen romu on toisen aarre vai mites se menikään!


Ihanaa viikonloppua :)
Johanna




Kauan et ole enää yksin ;D