Ikea Repetera -suomalaista suunnittelua

6.12.2013



IKEA lanseerasi tällä viikolla uuden Repetera-sisustustekstiilimalliston. Malliston on suunnitellut
Studio Kelkka-kollektiivi ja se on ensimmäinen kokonaan Suomessa suunniteltu IKEA-mallisto.
Kerrassaan loistavaa, hyvä Suomi!

Tuotteet kuuluvat erikoismallistoon joka on myynnissä rajoitetun ajan kaikissa pohjoismaissa
sekä Japanissa. Mallisto lanseeratan poikkeuksellisesti myös Japanissa siksi että skandinaavinen
graafisuus ja selkeys miellyttävät myös japanilaista kuluttajaa. Mallistoon kuuluu neljä eri kuosia
sekä 24 eri tuotetta mm makuuhuoneeseen, keittiöön ja kylppäriin.

Sain kutsun tutustua tuotteisiin harvinaisen lämminhenkisessä ja mukavassa tilaisuudessa joka pidettiin
Kahvila Suomessa Punavuoressa. Kahvila on ihanan konstailematon ja  kodinomainen. Siellä on
 kuvattu myös suosittu japanilainen Lokki-niminen elokuva. Siksi kahvila onkin lähes pyhiin-
vaelluspaikka Helsingissä käyville japanilaisturisteille. Kahvila on muuten sisustettu näillä IKEAN
kuoseilla 20.12. asti. 

Ihanaa itsenäisyyspäivää, ollaan ylpeitä suomalaisuudestamme
♥
Johanna

PS. Oli kiva tavata blogiystävät Anne Koti Kolmelle -blogista sekä Tarja Tarjas Snowland-blogista :)


Mallisto on hyvin skandihenkinen ja selkeä.


Tämä graafinen kuosi nousi minun suosikikseni


Pirteää ja leikkisää kylppäriin


Kahvilassa oli paikalla Studio Kelkan suunnittelijoita, he kertoivat että malliston suunnitteleminen 
oli innostavaa ja hauskaa, se onkin helppo uskoa kun näitä tuotteita katsoo!




Nämä vastustamattomat pandat virneineen sulostuttavat tyynyliinoja.
Tyttäreni ihastui näihin tyyppeihin  niin että nyt tyynyliina löytyy hänen huoneestaan :)


Kuoseissa oli jo ihanasti kevättä ja kesää 


Hauska ja modernisti runsas kuosi



Tämä kuosi sopisi mökillemme paremmin kuin hyvin!
Mikäli näitä haluan niin tarvinnee toimia nopsaan, tuotteethan ovat myynnissä vain rajoitetun ajan.


Tässä malliston keittiöpyyhkeitä, patalappuja sekä patakintaita


Studio Kelkan Linda Svarfar sekä Pinja Laine kertoivat tuotteiden suunnitteluprosessista. He
puhuivat mm kuosimuistoista joita kaikille jo lapsuudessa muodostuu sekä siitä miten kuoseja 
on suunniteltu myös yhdessä vuorottelemalla. Todella mielenkiintoista kuultavaa.

Kiva sanomalehtijuttu minusta

29.11.2013


Hiphei, minusta ja DecoraFrame-sisustustuotteistani oli kiva juttu keskiviikon Satakunnan Kansa-
lehdessä. Kirjoittajana oli ihana toimittajaystäväni Tanja Hakala. Hänellä on aivan ilmiömäinen kyky
luoda loistavaa tekstiä, kiitos Tanja ♥

Alla kuva lehtijutusta ja lisänä tuotteideni kuvia jotka on kuvattu ruokailutilassamme.

PS. DecoraFrameShop-verkkokaupassa kaikki tuotteet -30% sunnuntaihin 8.12.asti!

Mukavaa viikonloppua
♥
Johanna



Kukkuluuruu!





Sesongit sekaisin

27.11.2013


Viime viikonloppuna se sitten loppui virallisesti, nimittäin mökki- ja kesäkausi meidän
perheessämme. Meillä nämä sesongit ovat aina somasti sekaisin. Viime lauantainkin vietimme
aamulla tyttären koulun joulujuhlassa ja sen jälkeen karautimme mökille yöksi saunomaan
sekä grillailemaan. Aivan kuten kesällä siis. Muttei kuitenkaan.

Melkoisen pitkälle saimme kautta tänä vuonna venytettyä. Valitettava tosiasia on silti se,
että marraskuun loppupuolella mökkeily sähköttömällä saarella muuttuu hieman haastavaksi.
Pimeys ja tuulet alkavat näin loppusyksystä mökkeilijää mallia "merikarhukin"kiusaamaan.
Olisikin hauska tietää kuinka monta kymmentä metriä kruunukynttilöitä olemme  syksyn
aikana polttaneet  pimeyden karkoituspuuhissamme. Puhumattakaan myrskylyhtyihin
valutetuista polttoainemääristä! Surun päivä se mökin talviteloille laitto silti aina on. Meri
ja mökkimme on muodostunut minulle niin tärkeäksi paikaksi että kärsin vieroitusoireista
jo nyt. 

Seuraava etappimme onkin sitten veneen ylösnosto. Sen jälkeen odottelemme jäiden tuloa
kuin kuuta nousevaa  ja  niiden paksuuntumista jotta pääsemme joko hiihtäen tai
moottorikelkalla taas pikku paratiisiimme.

Itku kurkussa astuin sunnuntaina veneeseen. Luonto tuli kuitenkin juuri sopivasti apuun
tuskaillessani eroahdistukseni kanssa. Heti kun saimme veneen irroitettua saaren laiturista
alkoi hyvin sankka lumipyry. Taisi olla merkki ihan jostakin ylemmältä taholta että se oli nyt
tällä erää loppu ja slut tämä kesäkausi!

Nämä postauksen kuvat on napsittu nyt loka- ja marraskuun aikana.

Kivaa keskiviikkoa
♥
Johanna


Näitä maisemia minun on kroonisesti ikävä



Auringonlasku ja -kajo on jokainen ilta erilainen.
Nyt kotonahan tulee tuijotettua telkkaria, ei todellakaan yhtä rentouttava vaihtoehto!
  

Luontokuvien klassikoita, tummat graafiset lehdet taivasta vasten.


Kuva laiturilta 1
Alla vielä kaksi kuvaa melkolailla samasta paikasta mutta vain eri säällä.
Melkoinen ero kuvissa!


Kuva laiturilta 2


Kuva laiturilta 3


Urhea pikkuruinen laiturimme.
Hämmästyttävällä sitkeydellä tämä yhden kesän laituriksi rakennettu tekele on pysynyt koossa
melkoisissa tuulissa, tuiverruksissa ja jääolosuhteissa.
Huom! Meillä on myös toinen jämerämpi laituri käytössä


Myrskäri on sähköttömän mökkeilijan parhaita ystäviä


Tässä vaiheessa kun ajelimme autolla kotiin karmeassa räntä- ja lumisateessa ei mökin
talviteloille laitto tuntunutkaan enää ihan kaikkein pöhköimmältä idealta...

Hurmaava sisustuskirja

22.11.2013


Ostin viime viikolla yhden kauneimmista sisustuskirjoista jota olen koskaan nähnyt. Kirja on nimeltään
"A life less ordinary -interiors and inspirations", sen on kirjoittanut Zoe Ellison ja Alex Legendre. 

Kirja on täynnä toinen toistaan upeampia kuvia ja se on todella pieteetillä joka tavoin tehty. Se on ennenkaikkea sisustuskirja mutta samalla myös kaunis kertomus i gigi nimisen sisustusliikkeen
synnystä. Näiden lisäksi kirja kertoo myös kahden naisen ystävyydestä ja yrittäjyydestä ja niiden yhdistämisestä. Aivan mahtava teos, suosittelen lukemaan jos vain tähän kaunokaiseen törmäätte.

Kirjassa on muuten melkoisesti samaa henkeä kuin aiemmin hehkuttamassani Hans Blomquistin
The Natural Homessa, klik.

Rentouttavaa viikonloppua
♥
Johanna

PS. Oloni on ollut hieman tuollainen ylläolevan kuvan tapainen koko viikon, rähjääntynyt kuin
vanha kenkä! Viime viikonlopun hilpeä hippailu vaihtui heti sunnuntaina marraskuun hämärässä
hiippailuun. Mutta silti, oli kerrassaan mainiot kekkerit ja oli aivan ihanaa tavata myös ihan livenä
blogituttaviaan. Ja huh, melko lähellä oli tilanne että olisin pöydälläkin tanssinut, tällä kertaa
pystyin kuitenkin pöydän kutsuhuudosta kieltäytymään :D


Älä kulje onnesi ohitse jos näet tämän kirjan!


Kirja on täynnä aivan uskomattoman kauniita kuvia


Kaikki esineet jotka kirjassa ovat olisivat tervetulleita myös meille!


Voi ei mikä kylppäri, ihana!


Kirjassa on jokunen hauska yllätys, tässä yksi, söpö kirjekuori liimattuna kirjan sivuun.
Kuoren sisältä löytyi pikkuruinen kortti.


Niin yksinkertaista, niin kaunista


Tässä vielä viimeisenä näkyvissä yksi lempparikukkani eli hortensia


Luvassa hippailua ja hihitystä

16.11.2013


Hiphei kuinka kiva päivä tulossa! Tänään juhlitaan nimittäin Indiedays Inspiration Blog Awardseja.

Olen matkaamassa täältä periferian seutuvilta Helsinkiin sisko avecinani. Luvassa on siis takuuvarmasti ainakin hippaamista ja hihitystä, (toivottavasti hieman hiprakkaakin, hih)! Mitään hajua juhla-asustani
minulla ei tietenkään, tapani mukaan, vielä ole mutta pakkasin kassiini useamman eri vaihtoehdon.
Vaatteideni kanssa saan siis kriiseillä vielä tovin... Yritän nyt aktiivisesti unohtaa sen tosiasian
että hyvin suuri osa tilaisuuden  bloggaajista on muotibloggareita ja lisäksi, voih, minua melkoisen
nuorempia ja tuplavoih, muutenkin pienempiä :D

Toivon että törmään mahdollisimman moneen ihanaan blogituttavaan. Tulkaahan moikkaamaan
jos vaikutan jollakin tapaa tutulta!


Hippailufiiliksin
♥
Johanna

Reykjavikin sisustushelmiä osa II

15.11.2013



Palataan taas ihmettelemään Reykjavikin sisustus- ja designliikkeiden helmiä. Kaupunki on 
siis melkoisen piskuinen mutta sisustus- ja designliikkeiden tarjonta ilahduttavan laaja ja 
monipuolinen

Hrim sekä Suomi PRKL! Design ovat kaksi ihan must-paikkaa joissa kannattaa ehdottomasti poiketa
jos Islannin seutuvilla käväisee. Hrim on täynnä tuttuja ja tuntemattomampia design-esineitä sekä kansainvälisiltä että Islantilaisilta tuottajilta. Suomi PRKL Design taas on jo lähes kulttimainetta nauttiva
piskuisessa talossa sijaitseva sisustusliike jota pyörittävät suomalaiset Satu Rämö sekä Maarit
Kaipainen. Valikoimissa on yksinomaan suomalaisia tuotteita aina Marimekosta Muumeihin
ja paljon muita kotimaisia herkkuja. Tapasimme  kotoisasti kiroilevan ihanan Sadun omassa
kaupassaan ja saimme häneltä roppakaupalla hyödyllisiä vinkkejä. Satuhan on kirjoittanut myös
aivan loistavan Islanti-oppaan joka oli meidän raamattumme koko reissun ajan.

Helmeä perjantaita
♥
Johanna


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim


Hrim

 

Hrim


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design


Suomi PRKL! Design

Ihanaa isänpäivää

10.11.2013


Oikein ihanaa isänpäivää sekä omalle isälleni että tyttäreni isälle ja kaikille muillekin isille!

♥
Johanna

Tämä ylläoleva kuva rakkaistani on otettu kesäisellä retkellä merellä