Gantin kauniin syksyisiä tekstiilejä

24.9.2013


Huh, aivan mielettömän upea viikko Islannissa takana töiden merkeissä!
Palaan tällä viikolla myöhemmin Islantiin ja kaikkeen upeaan mitä siellä tuli koettua ja nähtyä.
Minulla menee kuitenkin tovi että saan noin 3500 kuvaa kahlattua läpi :D

Tässä teille herkkua odotellessanne eli kuvia Gant Homen syysmallistosta. Kävin tutustumassa näihin pehmoisiin ihanuuksiin jo ennen matkaani Gant Showroomissa Helsingissä. Pidän erityisesti Gantin
tekstiilien ajattomuudesta ja klassisesta ilmeestä, nämä värit ja kuosit kestävät useammankin sesongin.
Arvostan tässä brändissä myös sitä, että merkki on perustettu jo vuonna 1949, näinä päivinä se on
melkoisen kunnioitettava ikä yritykselle.

Kaiken kauniin nähdyn lisäksi oli aivan upeaa tavata myös Gant Homen pääsuunnittelija Anna
Spangfort sekä johtaja Therese Munthe. Keskustelinkin hetken todella mukavan Annan kanssa
mm värien käytöstä :)


Aurinkoista tiistaita
Johanna


Voi kuinka kauniisti eri kuosit sopivatkaan yhteen
  

Jee, pötkötyynyn paluu

 
Gant Homen pääsuunnittelija Anna Spangfort


 Kauniita sinisen sävyjä ruuduissa ja raidoissa


Näissä egyptinpuuvillasta valmistetuissa petivaatteissa on hieman eri tuntu kuin halvemmissa
lajitovereissaan (valitettavasti meillä kotona on pääasiassa edustettuina juurikin nuo halpikset...)


Uulalalaa mitä värejä :)
Lempparini siinä, musta, valkoinen sekä harmaa.


Mökillämme on käytössä vanhoja armeijan villaisia filttejä. Kauhulla olen odottanut jos ne
jonakin päivänä kuluvat puhki, nämä filtit voisivat olla laatunsa puolesta niiden korvaajia.


Pörröistä ja pehmeää villaa


Nämä mokkanahkaiset tyynyt olivat aivan superihanat!


Tuttu tähtikuviokin oli edustettuna


Ihania filttejä oli melkoinen valikoima



Paisley-kuosi on aina yhtä kaunis


Pyyhkeitä


Tähdet kuosiinommeltuna tyynyissä


Nämä söpöt villapallot saivat minut tajuamaan että tasan kolmen kuukauden päästä on joulu!


Silmäilon lisäksi oli tarjolla myös herkkuja makuaistille, tässä ihanan lämmittävä keitto


Porkkanakakku toimii aina!


Vaikka en kalaa ja muita mereneläviä syökään niin kaunis oli tämäkin annos


19 kommenttia :

  1. Harmaan kauden jälkeen erilaiset ruskean sävyt viehättävät - ja ne sopivat myös siihen harmaaseen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet täysin oikeassa, yhteen soppii ja käy :) Kommenttisi jälkeen tajusin muuten sellaisenkin asian että olenhan mustan harmaan ja valkoisen lisäksi aina pitänyt myös ruskean eri sävyistä!

      Poista
  2. Syöthän sinä kalaa, olen nähnyt Helsingissä aika korkealla nosturin nokassa ;) Upeita tekstiilejä, kelpaisivat myös minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, heti jäin kiinni! Se oli varmaankin se korkeanpaikankammo joka teki minulle tepposet ;D Ja kyllä vain, näille ihanuuksille löytyisi jopa meidän tupatentäynnä olevasta talostammenkin tilaa.

      Poista
  3. Moikkis Johanna, oli mukava nähdä showroomilla! Islannin kuviasi odotellessa...

    VastaaPoista
  4. Juu, niin oli Sally mukava tavata :) Yritän saada kuvia Islannista mahdollisimman pian, niitä onkin sellainen määrä että oksat pois. Kyllä niistä jokusen postauksen koostaa!

    VastaaPoista
  5. Islannin kuvia odotellessa... Kävin Gantin showroomissa pari viikkoa sitten, katseltiin ja ostettiin jo ensi kevät. Jalat ja pää kyllä täällä arjenssa niin, etten enää edes muista mitä ostin? Kaikki Gantit ovat kauniita ja laadukkaita! Vuodesta toiseen, vaikka suunnittelijakin vaihtuisi, pysyy Gant tyylilleen uskollisena. Ihanaa ja tyylikästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Islannin kuvia on kyllä tulossa sellaiset pläjäykset että heikompaa varmaankin hirvittää! Minäkin näin kurkkauksen kevään tekstiileistä, hyvältä näytti, eli olet varmaankin valinnut ihan hyvät tuotteet :D Tuo on kyllä totta, tyyliä, laatua, kauneutta ja ajattomuutta on Gantin tuotteissa.

      Poista
  6. Oi, minäkin odottelen innolla niitä Islannin kuvia!

    VastaaPoista
  7. Näähän sopisivat mainiosti meidän uudelle mökille! :)

    VastaaPoista
  8. En perusta merkeistä merkkien vuoksi, mutta koska ruskea on mun ehdoton lemppari, täytyy sanoa, että nyt on kyllä tosi kaunis syysmallisto. Ehkä saatan kuviesi ansiosta jopa tinkiä merkkiuskottomuudestani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, olen samanlainen, merkit joskus ärsyttävät, ottaa ikävästi silmään jos logo on se ensimmäinen jonka tuotteessa bongaa! Näissä tuotteissa ei useimmiten ole tuota vaaraa. Kauniita ovat kyllä ja vaikka ovat melko hintavia niin hinta-laatu-suhde on hyvä, aivan ihanan tuntuisia ovat.

      Poista
  9. Ihanat on kuosit ja tekstiilit. :) Syksyyn varsin sopivia. :) Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Vivi että löysit blogiini :) Olen kyllä kanssasi hyvinkin yksimielinen, kauniita ja ihanan syksyisiä ovat!

      Poista
  10. Hei!

    Löysin blogiisi aiheeseen sopivasti Gant-hakusanalla. Ihania tuotteita! Kysyisinkin nyt, että mahdatko tietää mistä saisi noita Gant-kynttilöitä, saippuoita ym. tuotteita? Tampereella asuessani olen törmännyt vain pyyhkeisiin ja muihin tekstiileihin... Kiitos paljon avusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistäsi! Pistän heti kyselyä eteenpäin ja ilmoittelen täällä sitten heti kun saan jotakin selville :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
    2. Hei taas, sain juuri tiedon jossa kerrotaan että "Tampereen alueella laajin Gant Homen valikoima löytyy heidän omasta liikkeestään, Lempäälän Ideaparkista. Myös Stockmannilla on Gant Homen tuotteita, mutta tällä hetkellä ei sieltä löydy esim kynttilöitä." Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥