Mökkimme tanskalaisessa BoligLiv -lehdessä!

2.8.2014


En kestä, niin hienoa että halkean!!! Piskuisen kesämökkimme matka maailmalla jatkuu! Tällä kertaa möksämme on esitelty  neljälla aukeamalla uusimmassa tanskalaisessa BoligLiv-lehdessä. Tämä oli minulle enemmän kuin iloinen yllätys, en meinaa mitenkään uskoa että tämäkin on totta.

Olemmehan me toki pieteetillä raivanneet saarta puilta ja rakentaneet mökkiä mutta en olisi ikimaailmassa uskonut että "meidän pienen budjetin mökkimme" kelpaa maailman hienoimmillekin sisustuslehdille! Suuri kiitos kuuluu tietenkin taiturimaiselle valokuvaajalle Krista Keltaselle sekä Jonna Kivilahdelle jotka kaiken tämän ovat mahdollistaneet, kiitos, jälleen kerran <3

BoligLiv-lehti on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta ihastuin lehteen heti, mitäpä muutakaan, tanskalaisilla on sitten loistava maku :D Selvittelin lehden saatavuutta Suomessa, se on kehno. Printtiversiota ei taida täältä maasta löytää kissojen tai koirienkaan avulla. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, appstoresta löytyy iPadille ladattava versio ja myös BoligLiv-lehden nettisivuilta löytyy kivasti kuvia mökistämme, klik
Tämän postauksen kuvat olen napannut lehden iPad-versiosta.
Saan oman printiversioni  lehdestä toivottavasti paikkoin sisareni ystävyyssuhteita hyväksikäyttämällä, hänen ystävänsä on nimittäin tanskalainen.

Kaiken muun ihanan kukkuraksi mökkimme on päässyt esittelyyn myös Emmas Designblogg:iinklik, blogi on skandinavian suosituin design-ja sisustusblogi :)

Alkukesästähän halkeilin innosta koska mökkimme oli sisustusraamattu Elle Decoration Countryn kannessa, voit lukea lisää niitä hehkutuksia kera kuvien täältä, klikklik


Hilpeät, hämmentyneet sekä helteiset lauantaiterkut kansikuvatytöltä
Johanna


--------
What a wonderful surprise! Our summer cottage is featured in the newest issue of the danish BoligLiv magazine,
I am really amazed an excited about this. I just got over the other wonderful surprise earlier this summer when our summer cottage was featured in Elle Decoration Country and even the cover was from our cottage, spectacular!


Juttu oli kivasti taitettu ja tekstiäkin siinä oli melkoisesti.
Tekstin ymmärtämisessä minulla oli paikoitellen hieman ongelmia, osaan kyllä ruotsia mutta kaikki tanskan kielen sanat eivät silti minulle tunnu aukeavan...


Mökkimme sisustuksesta inspiraationsa saaneita shoppailuvinkkejä.
Hih, sinänsä hassua, uutta mökillämme eivät oikeastaan ole kuin marimekon astiat 


Tällainen on lehden kansi. Ja kunhan oikein tihruttaa niin näkee myös minut ja takaraivoni pilkistävän vasemmassa reunassa. Voinhan tituleerata tästedes itseäni kansikuvatytöksi??? :D

38 kommenttia :

  1. Hei kansikuvatyttö, totta kai voit, sitähän sinä olet : ) Aivan huippu juttu, olen tosi onnellinen puolestanne. Ostinkin Elle Decorationin, kun kuulin mökkinne siinä olevan. Nautinnollista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Kansikuvatyttö täältä vastaileepi että on mukavaa että olet Elleenkin jo tutustunut ja toivottaa samoin ihanaa viikonloppua sinullekin :) Olenkin juuri pian matkalla kohti mökkimaisemia!

      Poista
  2. Onnittelut kansikuvatytölle :)
    Täytyykin kipaista hakemassa lehti. Mökkinne on ihana <3

    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sanna <3 En tosiaan varmaksi tiedä että onko lehteä Suomessa missään irtomyynnissä.

      Poista
  3. Onnea onnellisten tähtien alle Johanna! Kun tekee rakkaudella, ei voi tulla kuin hyvää. Ja antamalla sitä hyvää eteenpäin, tulee se takaisin myös itselle. Ihan huippua, että saamme muutkin olla ylpeitä suomalaisesta mökistänne maailman lehdissä julkaistuna! Tutustun nyt kuviin täällä saaristossa, kun vene on ilta-auringossa ankkurissa. Hymyterkuin, Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanna, aivan sydäntäsykähdyttävän ihana kommentti, kiitos kaunis siitä <3 On kyllä melkoista että mökkimme tuolla maailmalla tuollaista suosiota nauttii!
      Terkut mökiltämme sinne saaristoon :)

      Poista
  4. Upeaa, todella hienoa! Onnittelut täältäkin kansikuvatytölle! Kyllä teidän mökki on ansainnut paikkansa noiden lehtien kansilta, sivuilta. Niin upealta ne kuvat näyttää. Nautinnollisia mökkihetkiä elokuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosamaria, kiitos, kiitos, kiitos <3 Ihanaa kuulla että olet tuota mieltä :) Ja kiitos samoin mukavaa elokuuta!

      Poista
  5. Ei ihme että kelpaa skandinavissa ja euroopassakin.
    Mökkinne on ihana ja Kristan kuvat (taas) loistavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sanasi ovat mannaa korvilleni <3 Ja tosiaan, kuvat ovat aivan omaa luokkaansa!!!

      Poista
  6. Ehottomasti kansikuvatyttö! Kaunis mökki teillä, joten kelpaahan tuota esitellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, ihan kivahan tämä kansikuvatytön titteli onkin, vaikkakin vain takaraivoa pääasiassa näkyykin :D

      Poista
  7. Hurjan isot onnittelut kansikuvatytölle! Enpä kyllä ollenkaan ihmettele, jos teidän mökkinne valloittaa maailmaa - niin valloittava se on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Ladylle <3 On niin ihanaa kuulla että tykkäät mökistämme :)

      Poista
  8. Hei Johanna, pakko kommentoida, että mulle tulee tuo Bolig liv lehti eli sen voit myös tilata ihan suoraan lehden nettisivuilta tänne Suomeenkin. Se on ihan paras! <3
    Ja hienon jutun ovat teidän mökistä kyllä tehneet, Kristan kuvat ovat upeita!!
    Terkuin, Miia Niittylästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lehti vaikutti kyllä aivan ihanalta vaikken sitä muuta kuin iPadilta toistaiseksi nähnytkään <3 Ajattelin että lehden voisi kyllä tilata mutta yleensä tilaukset alkavat vasta seuraavasta numerosta. Nyt odottelen postipakettia Tanskanmaalta :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Lyde, juurikin niin, kerrassaan upeaa, kiitos onnitteluista! <3

      Poista
  10. Sähän olet jo ihan kansainvälinen supertähti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja heh, mökki me taitaa olla toistaiseksi se supertähtemme :D

      Poista
  11. Mahtavaa, että suomalaisia koteja "menee maailmalle" :) Hieno on mökki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa että muutkin tykkäävät mökistämme <3 Hassulta se silti tuntuu :D

      Poista
  12. Oi mitä juttuja on taas sattunut ja tapahtunut. Olen niin onnellinen puolestasi Johanna <3

    VastaaPoista
  13. Voi, että miten mahtavaa! Onnea!

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa! Onneks olkoon, teillä on ihana pikkumökki! Krista on kyllä niin mielettömän taitava kuvaaja, on ottanut mm tämä kuvat mun nettisivulla
    http://tina-interiors.com/fi/flemari.php
    Pitääkin ladata toi Bolig Liv iPadille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tibs <3 Krista on kyllä kuvaajana aivan omaa luokkaansa!!! Ja wau, hyvältä näyttivät nuo Tina interiorsinkin kuvat :) Aika herkku oli kyllä iPad- versiokin, suosittelen!

      Poista
  15. Vau mikä juttu! Hienoja saavutuksia kyllä mökillänne tänä kesänä!! :) ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Kiitollisin ja hämmentynein mielin olen mökkimme 'maailmanvalloitusta' seurannut!

      Poista
  16. Voi Muru, en voi ymmärtää, että edelleenkin olet niin häkeltynyt. Onhan se mökki niin huippu upea, että sen kuuluukin olla näissä kaikissa ja monessa muussakin vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinnuu kaimaseni, kiitos kaunis <3 Mutta minun aivoilleni kai kestää näiden upeiden asioiden omaksuminen hetken jos toisenkin :D

      Poista
  17. Voi että ihanaa, hienot ovat kuvat ja kaikki ♥

    VastaaPoista
  18. Niinkuin itsekkin totesit, tanskalaisilla tosiaan on hyvä maku. Hienoja kuvia ihanasta mökistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos <3 Onhan tämä niin upeaa että mökkimme on tanskalisessa lehdessä :)

      Poista
  19. Totta kait saat tituleerata itseäsi kansikuvatytöksi! :) Ihan huippua! Onnea uunituoreelle kansikuvatytölle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Viivi <3 Harmi vain että tämä arki taitaa olla ihan samanlaista kuin ennen kansikuvatyttöilyäni :D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥