Kurkistus pihasaunaamme

2.1.2015


Aivan ensimmäiseksi toivottelen teille kaikille ihanille upeaa uutta vuotta 2015!
Toivottavasti uusi uljas vuosi tuo mukanaan ainakin paljon iloa, onnea ja terveyttä  

Tässä postauksessa pääsette kurkistamaan pihasaunaamme, taitaakin olla ensimmäinen kerta kun saunamme missään vilahtaa. Sauna sijaitsee vanhassa ulkorakennuksessa pihapiirissämme ja se on uusittu kymmenisen vuotta sitten. Sisustustyyli saunassamme ja sen pukuhuoneessa on melkoisen yksinkertainen ja pelkistetty. Minusta puusaunan kuuluukin olla juuri sellainen, ehkä jopa ripauksen askeettinen.

Kesäaikana sauna on melkoisen vähällä käytöllä koska mökkeilemme niin ahkerasti. Näin talvisaikaan mikään taas ei voita puusaunan lämpöä. Hieman etukäteissuunnittelua, ja varsinkin talvipakkasilla myös aikaa, saunan lämmittäminen toki vaatii. Saunamme on hyvin perinteinen ja esimerkiksi vesi kannetaan sisään joka tarkoittaa sitä, että myös pesu tapahtuu muinaisella ämpäri-kauha-metodilla. Tyttäreni harrastaa vesipesun lisäksi myös hangessa kierimistä, hrrrrr. Pystyisipä siihen joskun itsekin, pelkkä vierestä katsominenkin jäädyttää minut totaalisesti!


Puusaunantuoksuisin viikonlopputerkuin


--------
Our sauna in our outhouse is heated up with wood


Tässä saunan pukuhuone josta on käynti myös oven takana sijaitsevaan aarrevarastooni :D
Vanha melkoisen isokokoinen olutpullo on ehtaa Porin Olutta.
Me nautimme saunaoluemme hieman pienemmässä koossa...


Tämä puinen naulakko on mieheni pappan puolelta perintönä pelastettu


Samoin perintöä ovat nämä hyllynpäälliset eli vanhat limsapullot sekä lasit jotka ovat tietääkseni vanhoja sinappipurkkeja


Pukuhuoneen tuolit on ostettu Häijääläisestä Sattumankauppa vanhan tavaran kaupasta.
Hinta oli melkoisen kohdillaan, viisi euroa/ tuoli!


Saunassa on ainoastaan se, mitä tarvitaan.
Löylykiulun virkaa toimittaa jo aikaa nähnyt peltiämpäri


Tässä soikossa sijaitsee saunamme luksusosasto, eli saunatyynyt :D


Nämä kaunokaiset takaavat saunaamme loistolöylyt

32 kommenttia :

  1. Voi miten kaunista! Unelmien sauna.msain vihdoin kehystettyä ne kuvat, jotka ostin sinulta Habitaressa. Ne on niiiin kauniit. Postaustakin aiheesta tulossa lähiaikoina, muistathan käydä kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kati, suurkiitokset sinulle <3 Ja voih, tuskin maltan odottaa että näen kuvat kauniissa kodissani :) Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Tosi kaunis ja tunnelmallinen sauna/tupa <3
    Ihanaa viikonloppua Johanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Pihasaunat ovat niin ihanan tunnelmallisia, ehkäpä juuri pienen epäkäytännöllisyyden vuoksi :)

      Poista
  3. Upeaa ja onnellista vuotta Johanna! Teidän pihis on ihanan rauhallisen näköinen rentoutumispaikka.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja tunnelmallinen sauna! Minä odotan puusaunan löylyjä jo innolla, meillä tulee nimittäin olemaan uudessa talossa puusauna, ihan sisällä talossa tosin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde <3 Ja voi kuinka ihanaa luksusta että saatte puusaunan oikein talon yhteyteen, ihan huippua! Puusaunan löylyjä ei voita mikään :D

      Poista
  5. Juuri sellainen kuin vanhan pihasaunan kuuluu ollakin, ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Juu, saunamme on kyllä helmi vaikkei mitään nykyluksusta tarjoakaan :)

      Poista
  6. Voi, kuinka mukavaa lukea jonkun toisenkin onnelasta. Pihasauna on parasta, mitä tiedän ja lumessa kieriminenkin, kun vain tulisi sitä, missä kierähdellä. Rohkeutta täytyy aina kerätä pitkään, mutta lopulta uskallan. Kannattaa! Naapuriparat varmaan ihmettelevät meteliä. Huutamatta ei ainakaan minulta onnistu hypätä lumen syleilyyn. Auvoisia talvikylpyjä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pihasaunassa on kyllä aivan oma lyömätön tunnelmansa <3 Meilläkin on nyt hangessa kieriskelyt toviksi jouduttu lopettamaan, kurarapakossa toki olisi voinut kylpeä :D Ja voih, saisinpa joskus itseni psyykattua hankikylpyyn...!

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta teillekin ja terkut Raumalta. Sopuhintaiset hienot tuolit olet löytänyt, samanlaiset on mullakin hakusessa...T.Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista <3 Nuo tuolit olivat ihan uskomattoman loistava löytö, toivottavasti sinullakin käy yhtä hyvä tuuri :)

      Poista
  8. Näyttää niin tunnelmalliselta saunalta, tuollaisessa olisi kyllä ihana kylpeä :) Hyvää uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pihasaunassamme on tosiaan ihan huippulöylyt ja oma erityinen tunnelmansa <3

      Poista
  9. Oikein hyvää tätä vuotta! Kyllä on ihanan tunnelmallinen sauna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle <3 Saunamme on juuri tuollainen sopivasti vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen, siitä syntyy se hyvä fiilis :)

      Poista
  10. Hyvää uutta vuotta! Upea sauna, ihania vanhan ajan tunnelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Minäkin pidän tuosta saunan reilusti vanhasta ilmeestä, sopii kivasti puusaunaan :)

      Poista
  11. Johanna, ihanaa uutta vuotta! Pihasaunan tunnelmaa ei voita mikään. Täällä käydään talvella puulämmitteisestä saunasta avannosta. Minä ennen saunaa ja mieheni saunan löylyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Puusaunoissa tosiaan on aivan oma upea tunnelmansa. Ja voih, hieman kateellisena täällä luin tuosta avantoon pulahtamisesta, mahtaakohan ikipäivänä minulta onnistua??? :D

      Poista
  12. Ihanaa uutta vuotta. Oi vanha puusauna on niin ihana ja mikä tunnelma teidän saunassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos samoin sinullekin Minna uutta ja upeaa uutta vuotta <3 Ja toiset kiitokset vielä ihanista kehuistasi pihasaunastamme, se on kyllä mahtava paikka :)

      Poista
  13. Löysin tänne Johannan Sisustusunelmien kautta ja oi mitä kuvia täällä odottikaan! Lukijaksi liityn oitis ja toivotan tervetulleeksi tutustumaan Kivikakku.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  14. Kauniita tunnelmallisia kuvia. Ajankohtainen aihe, sillä oman pihasaunaan sisustusta suunnitellaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥