Tikuista asiaa

13.3.2013



Hiihtolomalla kävimme perheen kanssa Tampereen suunnalla ja poikkesimme matkalla Häijääläiseen Sattumankauppaan. Sieltä bongasin nämä kauniit vanhat tulitikkuaskit euron kappale. Niitä katsellessani
tein hauskan huomion, askithan ovat aivan kuin minitaideteoksia! Vanhaan hyvään aikaan myös tulitikku-askien kansien suunnitteluun sekä hyödyntämiseen mainonnassa on kiinnitetty aivan eri tavalla huomiota kuin nykyään. Askien joukossa on melkoisia helmiä sekä ulkonäöllisesti että nauruhermojen kannalta (tsekkaahan postauksen viimeinen kuva  :D )

Aurinkoista keskiviikkoa
Johanna


Askit ovat kuin pieniä "paksuja" kauniita tauluja


Tämä Blue Ribbon-aski on yksi suosikkini


Toinen ehdoton suosikkini on tämä Grand Hotel-aski, on oikein ulkomaalainenkin ;D


Suosikkini yhteiskuvassa poseeraamassa paneelin päällä eteisessä.
Siinä ne nyt ovat pikkuruisina taideteoksina elämäämme sulostuttamassa.
Melkoisen helposti ne vain tippuvat ja olenkin laittanut askien takapuolelle pienen palan sinitarraa.

Tässä kuvassa on kunnon vanhanajan charmia.
Ihana tuo taustan sini-turkoosi sävy
Kaunis klassinen kuva ja väritys tässä askissa

Vielä yksi lempparini
Miettikäähän kuinka tylsiltä tulitikkuaskit nykyään näyttävät.
Kyllä ennen oli paremmin!
Espanjan eksotiikkaa
Tässähän on aivan kuin jonkun bändin nimi ja logo!
Voi jösses!!!
Liekö tämä "ihanuus" 70-luvulta, ainakin värimaailma viittaisi siihen suuntaan.
Tosimies käyttää Tohatsu-tikkuja.

Kukkuu!
Taas tulee jösses-sanalle käyttöä, vai mitä mieltä olette???
Melkoisen "vinkeä" kuvakulma tässä sukkahousumainoksessa ainakin on.
Eniten tässä ihmetyttää se, että tämä mainos lienee naisille suunnattu.
Olisi tainnut itseltä jäädä La Femmet kaupan hyllyyn...


28 kommenttia :

  1. Voi miten hauskoja, ja todellakin nähty vaivaa nykyistä enemmän.
    Näistä tulee lapsuuden mummola-ajat mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, juu, melkoisia helmiä ja "helmanalituksiakin" noissa kyllä on :) Mutta hienoja omalla tavallaan kuitenkin kaikki!

      Poista
  2. Kyllä kuin pieniä taideteoksia. Minullakin niitä yhdessä purkissa, mutta en ole koskaan niihin kiinnittänyt niin huomiota, tämän jälkeen katson aivan uudella silmällä. Upeita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä ovat kuin taideteoksia. Minulla on lähestulkoon kaikkea säästössä ja kaikkea olen keräillyt mutta nämä tikkurasiat ovat minulle uusi tuttavuus! Nyt pidetään sitten jatkossa molemmat silmämme auki :)

      Poista
  3. Apua, ihana tuo luistelijan kuva! Täällä olisi HYVIN kiinnostunut jos sinua jostain syystä luistelija alkaa kyllästyttämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Junnu, pidän sinut kyllä mielessä, ehkäpä voisin tuohon kyllästyäkin koska siihen niin ihastuit :)

      Poista
    2. Kiva kuulla, ilmoita ihmeessä jos näin kivasti käy! Tämä Taitoluisteluliiton työntekijä, entinen luistelija itsekin, olisi kovin mielissään. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vekarus, kiitos! Oli kyllä ihana löytö, kerrankin voi sanoa että sai halvalla hyvää ;D

      Poista
  5. Hauskoja ja kauniita.
    Kun vielä tupakoin, tuli tikkuaskeja kerättyä Aalto -vaasiin.
    Nykyisin kait takatkin sytytetään sellaisella laitteella.
    Tikkuaskeja kaipaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ovat jotenkin niin kauniita ja nostalgisia :) Nykyään tosiaan sytytetään kaikki joko niillä muovikaasuhärveleillä tai supertylsillä Sampo-tulitikuilla. Voi kunpa tulisi taas tämäntapaisia myyntiin!

      Poista
  6. Aika hauskoja! On ne vaan ennen vanhaan laittaneet aikaa ja vaivaa ihan yksinkertaisimpiinkin aioihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, juu nämä kaikki on jotenkin niin ihanasti pieteetillä piiperretty, jopa tuo kammottava sukkahousukurkistus ;D

      Poista
  7. Ennen oli tosiaan sekä askien kansi että sisältö ihan toista maata kuin nkyään. Ei edes yhtä tuikkukynttilää saa yhdellä tikulla enää syttymään, kun ovat niin onnettoman ohkasiakin..

    Pauligin aski on jotenkin symppis. Mutta sukkikset näyttää olevan vähän notkeammille tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, tuo on muuten taivaan tosi! Nykyajan tikut katkeulevat ja sammuvat ihan miten sattuu ja sitten näistä uusista puuttuu myös se ehta tikkujen tuoksu (luoja yksin ehkä tietää mikä myrkky sen hajun toi...)

      Hmm, mitäs jos tuo notkeus olikin yksi noiden sukkisten tuomista ominaisuuksista? Mikäli näin on niin vaadin nuo La Femmet takaisin kauppojen hyllyille asap ;D

      Poista
  8. Hauska tajuta, ettei tälläiset tulitikut olekaan kaikille arkipäivää! Meillä tosiaan isoisä on aikoinaan ollut tulitikkutehtaalla töissä ja tällaisia tulitikkuja on tullut käytettyä kaiken sytyttämiseen parikymmentä vuotta! Mutta kyllä, ihania ne on, ja tulitikkujenkin päässä kunnolla rikkiä ja rätinää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä nämä ovat ainakin minulle melkoisen eksoottisia ilmestyksiä. Olet onnekas kun olet tällaisilla tikuilla saanut kynttilöitä yms sytytellä, hyvät luontaisedut ollut isoisälläsi :)Onko se muuten rikki joka tekee sen tuoksun ja rätinän?

      Poista
  9. Siis niin ihania! Ovat tosiaan taidetta ja tuo viimeinen lienee ollut aikansa rohkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan sinua, ihania ovat kaikki, omalla tavallaan myös tuo viimeinen ;D

      Poista
  10. Ihania! Tykkään kaikesta vanhasta! Painojälki muistuttaa suuresti sama-aikalaisia postimerkkejä...

    VastaaPoista
  11. Ihania! Tykkään kaikesta vanhasta! Painojälki muistuttaa suuresti sama-aikalaisia postimerkkejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BagMiss, sitten olemme sielunkumppaneita koska kaikki vanha on minunkin mielestäni ihanaa! Ja totta, muistuttavat kovasti postimerkkejä, ovat kooltaankiin melkein yhtä pikkuisia :)

      Poista
  12. Heh, voisin vaikka lyödä vetoa, että sukkismainos on miehen suunnittelema... Blue Ribbon on kuin pieni taideteos :) Kyllä tosiaan tulee ihan mummola mieleen näitä katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinpä, sukkahousuhässäkän "taiteellinen vaikutelma" on kyllä sitä luokkaa että melkein on kyllä miehen tekeleitä! Blue Ribbon-aski on kyllä ihku :)

      Poista
  13. Ihania askeja ootkin löytänyt! Tällaisia kun olisi vieläkin, niin aina tulisi hymy huulille kynttilöitä sytyttäessä : )
    Kiitos myös tuosta kauppavinkistä! Meillä saattaa kesällä olla tiedossa reissu samalle paikkakunnalle, joten täytyypä muistaa poiketa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, no juu aivan ihania ovat :) En ollut lainkaan muistanutkaan että askit olivat ennen noin kauniita, nykyään ovat niiiin tylsiä. Suosittelen kyllä Sattumankaupassa poikkeamaan jos siellä suunnalla liikutte, kaikkea mahdollista on tarjolla, ja paljon!

      Poista
  14. Tosi hienoja aarteita! Poikaystävä kotiutti kanssa entisestä asunnostaan askeja, joissa oli kuvina hauskoja ötököitä. Ei noin hienoja, kuin sinun, mutta taitavat nekin johonkin esille päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä tikkuaskit ovat jälleen kerran oiva osoitus siitä, että on olemassa halpaa ja hyvää! Varsinkin kun osaa pitää silmänsä auki ja ajatella asioista vähän eri tavalla niin tikkuaskitkin voivat olla taidetta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥