Punaista ja makeaa osa 1 /Johanna

19.10.2011

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani postausta punaisesta väristä ja punaisista yksityiskohdista. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Punainen ei koskaan ole ollut lempivärini, olen melkeinpä vältellyt sitä kuin ruttoa... Punainen on jotenkin makuuni liian räikeä ja hallitseva. Mutta kas, syksyn aikana olen törmännyt punaiseen jo useammaltakin taholta.

Kaikki lähti varmaankin siitä kun Marjaana ehdotti seuraavaksi DecoraFrame-kartonkikehyksen väriksi punaista. Senhän Marjaana tietenkin sai. Jostain syystä olen bongannut punaisia yksityiskohtia paljon myös sisustuslehdistä (ja punaista on varmaankin näin ennen joulua odotettavissa vielä joka tuutista...) Yllätin itseni myös viime viikkoisilla vaatevaihtokutsuilla ja toin kotiin kirkkaanpunaisen pitkän marilynmaisen iltapuvun! Lisäksi tein perjantaina myös aivan ihanan kirpparilöydön, kruusatun piianpeilin, joka oli yllätys, yllätys punainen! Marjaana teki tuossa aiemmin myös postauksen mökiltään löytyneistä punaisista yksityiskohdista. Varsinainen punainen invaasio siis elämässäni, mielenkiintoista.

Tästä kaikesta innoittuneena ajattelin myös etsiä punaisia yksityiskohtia kotoani. Kuvittelin että niiden löytäminen on vaikeaa, mutta materiaaliahan tuli niin paljon että päätin jakaa punaiset löytöni kahteen eri postaukseen. Eli tässä punaista ja makeaa osa 1. Osa kaksi keskittyykin sitten peltisiin ja emalisiin punaisiin esineisiin.

Punainen Piupalipaupali DecoraFrame-kartonkikehys toivottaa vieraat tervetulleeksi eteisessä.

Punaiset söpöt (voiko koon 40 kengistä sanoa söpö...???) balleriinat. Ovat jääneet käyttämättä siksi että vaikka tosiaan näyttävät söpöltä ovat karmean huonot jalassa.

Tildan huoneen verhotanko ja eskarissa tehty huovutustyö.

Kirja joka valehtelematta muutti elämäni :)

Erilaiset taidekirjat ovat heikkouteni.

Myös sisustuskirjat ovat heikkouteni!

Rakkaita heikkouksia.

Viimeperjantainen kirkkaanpunainen kirppislöytö. Upea peili joka löysi paikkansa tyttäreni huoneesta (äidillehän sen  piti tulla!) Tämän peilin kohdalla kyllä haaveilen valkoisesta tai mustasta spraymaalista aivan lähitulevaisuudessa, sori vaan punaisen ystävät!


Yksityiskohta peilistä. Vähän sieltä jo valkoista pilkottaakin ;)


Yksityiskohta vanhasta pienestä Arabian maljakosta.


Herttainen vanha laatikko jossa ollut jotakin ihanaa villaista.


Melamiinitarjotin. Tämä on sellainen väripläjäys että käyttö on ollut aivan minimissä.


Tässäkin kävi hassusti. Alunperin ostin mielestäni valkoisia pelargonioita. Kuinkas ollakaan satsiin oli soluttautunut myös kaksi punaista. Ja juuri nämä punaisethan ovat kiusakseni niitä kaikkein kovimpia kukkijoita...

No ovathan nämä punaisetkin kukat kauniita. Joskaan ei niin kauniita kuin valkoiset...

11 kommenttia :

  1. Mulla samat tunnelmat punaisen suhteen! Syksyllä ja joulun aikaan ihan jees, mutta muuten se on liian punainen ;) mun makuun. Ja hei, toi sama kirja löytyy myös mun hyllystä!

    VastaaPoista
  2. Niin ja piti vielä sanomani, että piianpeili on kaunis. Ja vielä kauniimpi mustana tai valkoisena. Huippulöytö!

    VastaaPoista
  3. Joo, punainen väri on kyllä hauska koska se jakaa niin paljon mielipiteitä. Olen joskus miettinyt että mitä punaisenkammoni minusta kertoo, vastausta en kuitenkaan ole löytänyt... Kovasti nyt ainakin yritän siedätyshoitoa itselleni antaa.

    Hauskaa muuten että Salaisuus-kirjakin on punainen :)

    Ja piianpeili on aivan hurmaava, olen haaveillut sellaisesta lapsesta asti. Nyt vain huolettaa se, että saanko sellaista edelleenkään itselleni. Toistaiseksi näyttää siltä että se hyppää yhden sukupolven yli suoraaan tyttärelleni!

    VastaaPoista
  4. Ja minähän en voisi elää ilman punaista!!!! Tuntuu kyllä ihan kummalliselta, että joku voi ajatella että punainen on liian punainen... :-O

    Jään odottelemaan osaa kaksi. Hihii.

    VastaaPoista
  5. Punainen on kyllä taivaallisen ihana väri! Tilanteesta riippuen kodikkaan lämpöinen ja pehmoinen tai vaihtoehtoisesti syntiseen kuuma ja intohimoinen :)

    VastaaPoista
  6. Tuo maljakko! Olen vuosikausia etsinyt vastaavaa! Itselläni on ihan samanlainen ja olen sen tarinaa miettinyt, onko sinulla tietoa tuosta maljakosta?

    VastaaPoista
  7. Hei anonyymi :) Maljakko on ihana! Tietoa maljakosta minulla on senverran että tiedän sen olevan Arabiaa, se on tosi pikkuinen, korkeus ei ole edes 10 cm ja pohjassa on jonkunnäköinen piippuleima.
    Minulle söpö maljakko on johkaantunut perintönä isovanhemmilta.

    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vastauksesta!

    Minullakin edelleen kököttää tuo maljakko tuossa kirjahyllyssä. Olen myös saanut sen perintönä isovanhemmiltani ja kiinnostaisi kovasti tietää, että mitä sarjaa ja minkä arvoinen on!

    -Anonyymi-Nina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa mietteissä olen kuin sinäkin, eli nimi ja hinta kiinnostaisivat. Netistä olen tietoja yrittänyt kalastella mutta toistaiseksi tuloksetta, on vähän sellainen "neulaa heinäsuovasta" olo tullut... ;)

      Poista
  9. Moi! Oletko onnistunut löytämään tietoa maljakoistamme? :)
    Taas kerran kaivoin sen esiin, tuloksetta taas!

    -Anonyymi-Nina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina! Tiedätkö, juuri äsken googlailin maljakosta tietoja mutten vieläkään löytänyt mitään infoa... Sen täytyy olla siis todella harvinainen, ja me sitä myöden varmastikin todella rikkaita :D Mukavaa syksynjatkoa sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥