Making of "Lämmin hetki" -kattaus

30.12.2012


Lämmin hetki on kattauksen nimi jolla osallistuin Arabian Suomen kaunein kattaus-kilpailuun.
Tein pienen postauksen aiheesta aiemmin, klik

 Nämä kuvat on siis räpsitty terassillamme parisen viikkoa sitten melkoisen arktisissa olosuhteissa. Halusin kuviin hieman rustiikkista tunnelmaa joita kirppiksiltä haalitut Ruska-kupit kivasti ilmentävät. Lisäksi halusin ehdottomasti kuvata kattauksen ulkona kauniissa lumisessa ympäristössä.

Kuvausalustana minulla toimi vanha jakkara jonka päälle laitoin vieläkin vanhemman lampaantaljan, sitten vielä somistukseksi jokunen käpy sekä oksa. Ruska-kupeissa minulla oli tarjolla artisokkakeittoa. Makunsa puolesta keitto toimikin paremmin kuvausrekvisiittana kuin varsinaisena kulinaarisena nautintona, heh...
Vanhassa peltikipassa oli saaristolaisleipää sekä kirppikseltä löydetty pieni pellavaliina.

Maahan keräsin vielä hieman tarpeistoa, eli rottinkisen korin, virkatun peiton sekä ruosteisen myrskylyhdyn (tietysti kirppislöytöjä!) Villalapaset on ostettu aikoja sitten Tallinan Mustamäen torilta jolloin se oli valtava rykelmä muovisia telttoja, muistatteko "tarunhohtoisen" paikan?

Jos haluat äänestää kattaustani niin se onnistuu täällä.  Kuva löytyy ihan kärkisijoilta "suosituimmat"
kohtaa painaessa. Kiitos jos äänestät :) Äänestysaikaa on vuoden 2012 loppuun saakka eli huomiseen kello kahteentoista.

Mukavia loppuvuoden päiviä
Johanna


Niin ruosteinen, niin kaunis

`
Naapurimaan mummun kutomat lapaset


Olen keräillyt Arabian Ruska-sarjaa noin vuoden ajan.
Sarjassa viehättää nostalgian lisäksi erityisesti se, että jokainen astia on yksilö pienine värieroineen.
Astioissa on myös ihanan rouhea tuntu. 


Niin, kupeissa tosiaan oli kokkaamaani artisokkakeittoa.
Maku ei todellakaan ollut kovin kaksinen, mutta kuvausrekvisiittana toimi kivasti ;D




Tässä vielä valmis kuvakollaasi kattauksesta

9 kommenttia :

  1. Onpa kaunista, ihanan rustiikkista! Mulla on niin vähän arabian astioita ettei voinut osallistua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ihana kommentti, kiitos! Pidän tuosta Ruska-astistosta itse hurjan paljon :) Voi harmi ettet voinut osallistua kisaan, olisi ollut kiva nähdä kattauksesi!

      Upeaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
  2. Todella tunnelmallinen ja yksinkertaisen kaunis kattaus! Hyviä kuvia ja harkittu kokonaisuus, tässä on voittoainesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jösses sentään, aivan ihana kommentti, kiitos, kiitos, kiitos <3 Jännätään ja katsotaan kuinka kisassa käy.

      Hullaannuttavan ihanaa alkavaa vuotta sinulle!

      Poista
  3. Ihan mieletön kattaus, upea kertakaikkiaan! Jotenkin niin Suomea ja Arabiaa parhaimmilaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, nyt tuli kyllä sellainen kommentti joka veti jalat veteläksi ja suun hymyyn, suurkiitos <3

      Poista
  4. Voi kökkö, en ehtinyt äänestämään, kun olen vähän myöhäisherännäinen. :) Mutta tosi upea ja harmoninen kattaus, hyvä idea tehdä kattaus taljan päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän kuules turhaan kököttele!!! Kiitos kaunis kauniista kehuista :) Mulla on just nyt jonkunnäköinen "taljavaihe" päällä ja punkean niitä joka paikkaan ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥