Naiset ne vaihteli vaatteitaan / Johanna

13.10.2011

Voiko nainen iltansa paremmin viettää kuin vaatteidenvaihdon parissa, jota voi vielä perustella ekologisin näkökulmin? Ehkäpä ei. Eilinen ilta kului siis mukavassa seurassa vaatevaihtokutsuilla. Kutsut ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava idea!

Eli  lyhyesti: 
Kutsutaan kokoon ihania naisia - vaikkapa noin kymmenen kappaletta ja pyydetään heitä kaivelemaan kaapeistaan hyväkuntoisia vaatteita, asusteita ja koruja,  joita ei enää itse tarvitse ( pieniä, isoja, ei istu, väärä väri, hutiostos yms. näitä kaikkia ainakin minulla piisaa ja niitähän tulee myös kummasti koko ajan lisää!)

Vaatteet, asusteet ja korut asetellaan esille niin,  että niitä on helppo katsella ja kokeilla.

Ja sitten eikun tositoimiin eli pöyhimään ihania vaatekasoja!
Jokainen saa valita itselleen sopivia vaatteita ja jos moni on kiinnostunut samasta vaatteesta pidetään äänestys kenelle vaate parhaiten sopii. Toimii yllättävän hyvin ja ilman hampaidenkiristystä.

Hikisen urakan aluksi/välissä/ ja lopuksi voi hyvällä omatunnolla nauttia lasit skumppaa ja pikkupurtavaa :)

Vietimme varsinaisen hyvän mielen illan. Kaikki tekivät upeita löytöjä ja pääsivät omista käyttämättömistä vaatteistaan ja asusteistaan eroon. Jäljelle jääneet vaatteet lahjoitettiin vielä hyväntekeväisyyteen.

Tässä otos osuudestani illan antiin.



Illan emäntä Virpi. Suurkiitokset!


Hypistelyä ja löytämisen iloa!


Asustevalikoimaa.
  
Välillä skumppaa ja pikkupurtavaa, nam!

Tässä osa aivan mahtavista löydöistä, jotka tein. Pikkujoulut, here I come :)


3 kommenttia :

  1. voi vitsi, oon itsekin miettinyt useasti tommosia kierrätysbailuja! täytyy suostutella kaverit mukaan :-)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen kierrätysbailuja kyllä lämpimästi :) Nämä olivat toiset joissa olin ja molemmilla kerroilla tein aivan huikean hyviä löytöjä. Ja hauskaakin oli vielä kaupanpäällisiksi!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hyvien löytöjen johdosta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥