Ripaus joulua keittiössämme

13.12.2012


Vihdoinkin ripaus joulua näissä keittiössämme otetuissa kuvissa.
Sain viime viikolla suurimman osan joulukoristeista paikoilleen. Jösses, olin vallan unohtanut millainen säätäminen niiden kanssa aina onkaan. Koristeethan eivät jostain syystä oikeastaan koskaan sovi samaan paikkaan kuin aikaisempina vuosina. Niinpä olen hortoillut ympäri kotiamme useamman tunnin sekä vaihdellut, käännellyt ja väännellyt koristeita eestaas. Epäilenpä että "tilanne elää" koko joulun ajan...

Näissä kuvissa nyt kuitenkin hieman keittiötämme hyvin maltillisessa jouluasussa. Ikkunalla Ellokselta jo vuosia sitten ostettu kynttelikkö seuranaan jokunen aito kynttilä. Tuo kukka-asetelma muuten teki kuvista yllättävän romanttis-sävytteiset!

Torstaiterkut sankan lumipyryn keskeltä
Johanna


Oi kuinka ihanaa onkaan katsella näitä kuvia koska kuvaushetkellä oli valoisaa.
Kovin paljoa ei keittiöstäänkään pääsee tähän vuodenaikaan valoisassa nauttimaan.


Lampunjalka on ikivanha Ikea-ostos, varjostin samoin ikivanhaa Pentikiä.
Toinen kynttilälyhty on menettänyt alkuperäisen alusensa mutta tilalle sopii kivasti metallitarjotin, toinen kynttilälyhty on lahja anopilta. Takana näkyvä astiapino on haalittu kirppikseltä ja etualalla näkyvä vanha Arabian kulho on perintökalleuksia. Kortti on DecoraFrame-tuotemerkkini sisustuskortti.



Ruusut ovat niin kauniita. Tässä vielä lempparivärissänikin.



Kesäaikaan en harrasta leikkokukkia koska piha on täynnä luonnon omia ihanuuksia.
Näin talvisaikaan kaikki elävä ja vihreä on hyvinkin tervetullutta, vaikka sitten kukkakaupasta!

4 kommenttia :

  1. Ihana joululook <3 Ei liikaa tingeltangelia, vaan maltillista ja kaunista. Tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija :) Itsekin hämmästelin vähäistä koristeiden määrää kodissamme! Jotenkin tuntuu että jouluvaloilla saa luotua jo niin paljon jouluista tunnelmaa ettei muuta kauheasti tarvitakaan. Tai ainakin vielä tässä vaiheessa olen sitä mieltä, katsotaan mihin koristekaaokseen kotimme vielä mahdollisesti ajautuu ;D

      Poista
  2. Mahtava tunnelma! Tuo kukka-asetelma on niiiiin kaunis <3
    Tuo kynttiläkuvassa etualalla, kynttilän ympärillä oleva "kupu", lyhty on kiva, muistatko mistä se on peräisin?

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Eija <3 Tuo "kupu" josta kyselit on joskus kirppikseltä ostettu, (tietty, kun minusta kysymys!) eli en osaa valitettavasti siitä muuta kertoa.
    Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥